Applelta ensi viikolla sekä iPhone 8 että iPhone X

Puhelinvertailu

Applelta ensi viikolla sekä iPhone 8 että iPhone X
Applen ensi viikon tiistaina esiteltävistä älypuhelimista on huhuttu ja vuodettu viimeisten viikkojen aikana hurjasti, mutta edelleenkään ei ole täysin varmaa millä nimillä laitteita kutsutaan.

Tähän asti uskottavimmat nimet ovat olleet iPhone 7s, iPhone 7s Plus sekä iPhone 8. Näistä kaksi ensimmäistä olisivat pieniä uudistuksia ja jälkimmäinen suurempi uudistus, jossa ei ole kotinäppäintä ja näyttö kattaa liki koko etupaneelin, kuten kuva osoittaa.

Nyt hakkeri on kuitenkin saanut kaivettua vuotaneesta iOS-versiosta esiin uutta tietoa, joka muuttaa nimet täysin päälaelleen. Tulevat puhelimet ovatkin Twitter-käyttäjä Steve T-S:n mukaan iPhone 8, iPhone 8 Plus ja iPhone X.

Niinpä enemmän uudistettu, D22-koodinimellä tunnettu laite olisi iPhone X ja pienemmät uudistukset (D20) hyppäisivät 7s -mallin yli suorana iPhone 8:aan. iPhone X tai iPhone 10 on aiemminkin esiintynyt nimiarvioissa ja -huhuissa, mutta harvemmin niin, että sekä iPhone 8 että iPhone X olisivat julkaistavien laitteiden joukossa.



Tietysti varmuutta nimistä ei saada ennen ensi viikkoa, joten jäämme odottamaan innolla ensi viikon tiistaita.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.