Tarvitseeko puhelimesi kevennystä? Lataa Facebook Messenger Lite

1
Manu Pitkänen

Tarvitseeko puhelimesi kevennystä? Lataa Facebook Messenger Lite
Facebookin sovellukset ovat keränneet kyseenalaista julkisuutta dataa ja akkua kuluttavien piirteiden takia. Messengerin käyttäjille on kuitenkin tarjolla pieni helpotus, sillä pikaviestimestä on olemassa kevyempi Lite-versio.

Messenger Lite on saatavilla toistaiseksi ainoastaan Android-käyttäjille, joten iPhonen omistajat joutuvat käyttämään resursseja rohmuavaa perussovellusta. Kevennetty Messenger julkaistiin alun perin viime vuoden lopulla, jolloin se oli ladattavissa viidessä eri maassa Google Playn kautta. Viime keväänä sovelluksen saatavuusalue laajeni kerralla yli sataan eri maahan – tuolloin Messenger Lite tuli myös suomalaisten ulottuville.

Kevyt-Messenger on saanut mukavan vastaanoton, sillä sitä on ladattu Google Playn kautta 50–100 miljoonaa kertaa. Ohjelma on suunnattu etupäässä kehitysmaissa asuville ihmisille, mutta se sopii kenelle tahansa, jolla on esimerkiksi puhelimen tallennustilan suhteen tiukkaa. Suosio kasvanee syksyn aikana vielä suuremmaksi, sillä ohjelma on nyt lanseerattu Yhdysvalloissa, Kanadassa, Britanniassa ja Irlannissa.



Facebook lupaa, että Messenger Lite kuluttaa maksimissaan 10 megatavua puhelimen tallennustilaa. Sovelluksen voi ladata täältä.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Power
99 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Gigantti
949 € Power
949 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -28%

Xiaomi Redmi Note 14 (4G) – hinta laskenut -27%

Xiaomi Redmi Note 14 (4G)
122 € Hobby Hall
249 € Proshop
280 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 166 €

Kommentit (1)

Mikki65
Mikki65

1

Käyttääkö joku näitä Messengereitä ja Whatsuppeja jotka käytännössä saavat admin-oikeudet puhelimiin kun ne otetaan käyttöön?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.