Suomalainen laturiyhtiö ajautui selvitystilaan – Keksijää syytetään petoksesta

1
Manu Pitkänen

Suomalainen laturiyhtiö ajautui selvitystilaan – Keksijää syytetään petoksesta
Puhelinvertailu uutisoi kesällä 2014 oululaisesta kasvuyrityksestä, joka kehittää ja tuotteistaa uudenlaista laturituotetta. Asmo Solutionsin suunnitteleman tuote poikkeaa tavallisista pistorasiaan kytkettävistä älypuhelinlatureista siinä, että se ei kuluta lainkaan tyhjäkäyntivirtaa eli kun laturijohdon päähän ei ole kytketty mitään laitetta, ei laturin kautta kulje lainkaan virtaa vaikka laturi olisi kiinnitetty pistorasiaan.

ASMO markkinoi kehittämäänsä laturia joukkorahoituspalvelun kautta ja se näytti menestyvän hyvin. Tuotteet saatiin toimitettua asiakkaille ja laturin markkinointi aloitettiin jälleenmyyjien kautta. Tänä vuonna yhtiö on kuitenkin joutunut kulkemaan vastatuuleen, sillä Asmo Solutionsin perustajaa sekä tuotteen keksijää Asmo Salorantaa syytetään petoksesta / törkeästä petoksesta.

Tutkintapyynnön Salorannasta teki oululainen yrittäjä, jonka mukaan koko liikeidea on häneltä varastettu. Poliisi tutkii parhaillaan asiaa.

Iltalehden mukaan
Asmo Solutionsin hallitus on päättänyt asettaa yhtiön selvitystilaan viime viikolla. Hallituksen jäsenistöstä valittujen selvitysmiesten tehtävänä on selvittää ja myydä yhtiön omaisuus sekä mahdollisesti koko liiketoiminta ja lopuksi lopettaa yritys.



Joukkorahoituskampanjan aikana Saloranta kertoi kuinka idea laturiin syntyi anopin talon tulipalosta, jonka syyksi hän esitti laturin. Mikrobitti kuitenkin kertoo, että Pirkanmaan pelastuslaitoksen onnettomuusselosteen palo syttyi terassilla olleesta ulkogrillistä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Asus Zenfone 10 – hinta laskenut -49%

Asus Zenfone 10
561 € Hobby Hall
849 € Power
914 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1090 €

HMD Pulse+ – hinta laskenut -39%

HMD Pulse+
97 € Hobby Hall
159 € Multitronic
190 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 159 €

Motorola Moto E14 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto E14
79 € Power
119 € Multitronic
119 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Nothing Phone (2) – hinta laskenut -33%

Nothing Phone (2)
199 € DNA
299 € Elisa
562 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Kommentit (1)

ha-haa
ha-haa

1

Pitäiskö uskoa, että anopin talon palaminen olisi niin epätoivottavaa, että yrittäisi estää vastaavaa??

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.