Apple Pay tuli Suomeen – Näillä maksukorteilla se toimii

21
Manu Pitkänen

Apple Pay tuli Suomeen – Näillä maksukorteilla se toimii
Applen laitteissa toimiva Apple Pay -mobiilimaksutoiminto on laajentunut Suomeen. IT-jätti tekee Suomessa yhteistyötä Nordean sekä polttoaineyhtiö St1:n kanssa.

Toistaiseksi muut Suomessa toimivat pankit eivät ole lähteneet mukaan Applen mobiilimaksujärjestelmään. Syitä lienee useita, mutta yksi mahdollinen syy voi olla oman liiketoiminnan suojeleminen. Pankeilla on ollut vahva-asema maksamiseen käytetyissä medioissa, minkä takia Apple voidaan nähdä uhkana pankkien liiketoiminnalle. Lisäksi Apple perii sen järjestelmällä tehdyistä ostoksista pienen maksun pankeilta.

Esimerkiksi Danske Bank saattaa haluta suojella omaa MobilePay-sovellusta pysyttelemällä Apple Payn ulkopuolella.

Apple Payn tukijoihin liittyy oman maksupalvelun juuri Ruotsissa ja Suomessa julkistanut St1. Polttoaineyhtiön jakeluasemilla (St1 ja Shell) voi jatkossa maksaa St1 Mastercard -maksukortilla, jonka voi siis yhdistää Apple Payhin. Korttia voi anoa lataamalla puhelimeen St1 Way -sovelluksen kautta. Mobiilitankkaus toimii aluksi miehittämättömillä St1- ja Shell Express -asemilla Suomessa ja myöhemmin myös palveluasemilla.

St1:n sovellusta voidaan käyttää iOS 11:llä ja Android 4.1:llä (tai uudemmalla).

Näin lisäät Nordean maksukortin Apple Payhin:

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (21)

Näppishemmo
Näppishemmo

1

Ompa taas uutinen. Androidiin on ollut jo pitkään saatavilla lähimaksu sovelluksia joilla voi maksaa puhelimen nfc hyödyntämällä ostoksia.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Kuluttajasi (vahvistamaton)

2

Luulisi että danske ottaisi palvelun käyttöön suomessa, koska tarjoavat sitä englannissa. Muuten joutuu äänestämääm rahoillaan.

Vastaa
delic
delic

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Näppishemmo:

Ompa taas uutinen. Androidiin on ollut jo pitkään saatavilla lähimaksu sovelluksia joilla voi maksaa puhelimen nfc hyödyntämällä ostoksia.

Varsin pirstaloituneesti ympäriinsä. Ei ihme että porukka ei käytä, tuskin suurin osa edes ymmärtää että niin voi tehdä. Olen tänään jo nähnyt enemmän kiinnostusta mobiilimaksamista kohtaan kuin yhteensä vuosiin Suomessa. Ehkä se tästä Applen siivittämänä lähtee niin kuin moni muukin.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Näppishemmo:

Ompa taas uutinen. Androidiin on ollut jo pitkään saatavilla lähimaksu sovelluksia joilla voi maksaa puhelimen nfc hyödyntämällä ostoksia.

Minäkin olen kuullut että Androidiin tällaisia on. Miksi niitä ei käytetä? Onko niiden käyttöönotto tai käyttö hankalaa vai eivätkö ihmiset vaan tiedä tällaisesta mahdollisuudesta? Vai ovatko tuetut laitteet jotain muuta kuin ”kaikki Android laitteet”?

Tänään kun testasin huvikseni maksamista sekä iPhonella että Apple Watchilla aiheutti se ihmetystä.

Etenkin kellolla maksaminen oli näppärää, ja puhelimellakin maksaminen voittaa kortin helppoudessa etenkin summan noustessa yli 25e, turvallisuudessa jo ennen sitä.

Vastaa
Näppishemmo
Näppishemmo

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Kyllä niitä käytetään erittäin paljonkin esimerkiksi Pivo sovellusta. Huvittaa vaan nämä Apple uutiset etenkin tässätapauksessa kun firmojen pitää maksaa Applelle jotta voivat käyttää tätä maksua. Ei Androidissa moisia maksuja tarvitse pulittaa.

Lisäksi huvittaa vielä nämä SER kelloromut. Että pitää ostaa 100 euron kello jossa akkukaan ei kestä viikkoakaan ilman uudelleenlatausta jotta maksaminen olisi helpompaa:D Ei hyvää päivää!

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Näppishemmo:

Ompa taas uutinen. Androidiin on ollut jo pitkään saatavilla lähimaksu sovelluksia joilla voi maksaa puhelimen nfc hyödyntämällä ostoksia.

Varsin pirstaloituneesti ympäriinsä. Ei ihme että porukka ei käytä, tuskin suurin osa edes ymmärtää että niin voi tehdä.

Alkuun ongelma oli ettei ollut lähimaksamista tukevia paikkoja, eli Suomessa päätteiden päivitys venyi ja venyi.

Pirstaloituminen, maksaminen ei ole noissa valmistajan tai Googlen yksinoikeus, vaan myös muilla mahdollisuudet, mm. pankit operaattori, jne. Pankit eivät pitäneet aivan mahdotonta kiirettä, ja sitä on toteutettu erillisellä sovelluksella.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Vai ovatko tuetut laitteet jotain muuta kuin ”kaikki Android laitteet”?

Kaikissa Androis laitteissa ei ole esim. NFC tukea ja jotkin Android laitteet ovat muutekin kömpelöitä kanniskella mukana.
Muutten vaatimukset ei ole hurjia, mutta teknisesti tukevassa tökötä voi mm siihen että ei ole luotettava alusta, tämä pätee yleistäen myös muissakin kuin Android pohjaisissa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Tänään kun testasin huvikseni maksamista sekä iPhonella että Apple Watchilla aiheutti se ihmetystä.

Uutisen mukaan vasta rantauitui suomeen, jos kassalla laite tunnistetaan niin voi sitten ihmeteyttää jos uutinen ei ole aiemmin tavoitanut.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

ja puhelimellakin maksaminen voittaa kortin helppoudessa etenkin summan noustessa yli 25e, turvallisuudessa jo ennen sitä.

Puhelimella maksamisen näpäpryys pienissä sumissa perustuu pitkälti siihen että halppoa ja nopea kaivaa esiin. Jos ei tarvi muuta niin pesee kortin (jos tuettu, niin kanta-asiakkuuskin sujuu samalla vehkeellä). Jos maksu vaatii tunnistamisen niin pykälää kömpelömpää.

Yksi haaste on jos puhelin on iso, tai rannekke niin siihen lähimaksu lukijaan ei pääse jokaisessa toteutuksessa tarpeeksi lähelle. Joissain toteutuksissa voi olla tarve nettiyhteydelle (ei esimerkkiä).

Jos maksutapa tukee yleisiä lähimaksu systeemeitä niin ei tarvi miettiä toimiiko vai ei. Markkinoilla on lisäki toimija/liike/ketjukohtaisia systeemeitä, kynnys käyttää korkeampi, tarvii jotain muutakin lisäarvoa.

Markkinoilla on myös mobiilimaksu systeemi joka tukee perinteisiä maksupäätteita joissa ei ole NFC tukea. Suomessa ei iso juttu, koska tänäpäivänä lähimaksuja tuetaan laajasti. Tai no polttoaineautomaatit nihkeästi, eräät ruotsaliset firmat jne. pysäköinti automaatteihin vaihtelevasti.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:

Kaikissa Androis laitteissa ei ole esim. NFC tukea ja jotkin Android laitteet ovat muutekin kömpelöitä kanniskella mukana.
Muutten vaatimukset ei ole hurjia, mutta teknisesti tukevassa tökötä voi mm siihen että ei ole luotettava alusta, tämä pätee yleistäen myös muissakin kuin Android pohjaisissa.

No, mukaan se matkapuhelin varmaan on tarkoitettu otettavaksi mukaan. 😊

Apple tukee kaikkia kolmea vuotta nuorempia puhelimiaan ja kaikkia kelloja, niissä alusta on varmasti turvallinen.

Onko mitään arviota kuinka monta prosenttia Androidin puhelinkannasta on ”luotettava” ja ”riittävä”?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:

Tänään kun testasin huvikseni maksamista sekä iPhonella että Apple Watchilla
Uutisen mukaan vasta rantauitui suomeen, jos kassalla laite tunnistetaan niin voi sitten ihmeteyttää jos uutinen ei ole aiemmin tavoitanut.

Juurihan tässä on yritetty selittää kuinka tämä on ihan arkipäivää Androidilla, mutta kahvilan mimmi ei ollut nähnyt aiemmin maksua puhelimella. Kellon tapauksesa puolittain ymmärrän, mutta puhelinmaskun tapauksessa selitys lienee ”sitä ei Android-tyypit käytä”, en usko mimmin häkeltyneen puhelimen logosta, jota tuskin ennätti edes nähdä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:

Puhelimella maksamisen näpäpryys pienissä sumissa perustuu pitkälti siihen että halppoa ja nopea kaivaa esiin. Jos ei tarvi muuta niin pesee kortin (jos tuettu, niin kanta-asiakkuuskin sujuu samalla vehkeellä). Jos maksu vaatii tunnistamisen niin pykälää kömpelömpää.

ApplePay vaatii puhelimella aina sormenjäljen, mutta sormi nyt menee lukijalle automaattisesti kun puhelin nousee taskusta ja lukija on nopea. Maksut eivät vaadi muuta tunnistautumista, kuten PIN, eivätkä ikinä käytä hidasta chip-lukijaa kuten yli 25e maksut kortilla.

Apple Wathchin tapauksessa vaaditaan PIN kun laite laitetaan ranteeseen, sen jälkeen ei mitään muuta kuin tuplaklikkaus nappiin.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Näppishemmo:

Kyllä niitä käytetään erittäin paljonkin esimerkiksi Pivo sovellusta.

Jostain syystä Helsingin keskustan kaupoissa ja kahviloissa/rafloissa henkilökunta ei ollut nähnyt, myönnän otannan olleen pieni. Kellosta jonossa seuraavana ollut asiakaskin kysyi, että miten tuo oikein tehdään.

Miten sillä Pivolla tai vastaavalla maksetaan? Syystä tai toisesta Pivon YouTubesta ei löytynyt selkeää esimerkkivideota. Avataan pivon app, tunnistaudutaan jotenkin (miten?) ja nostetaan maksupäätteen viereen?

Lainaus:

Huvittaa vaan nämä Apple uutiset etenkin tässätapauksessa kun firmojen pitää maksaa Applelle jotta voivat käyttää tätä maksua. Ei Androidissa moisia maksuja tarvitse pulittaa.

Applella selkeästi on tuote, josta jotkut firmat (lähinnä pankit) ovat valmiita vähän maksamaan ja se tuote on pääsy Applen käyttöliittymään paraatipaikalle tuplaklikkauksen (kello) tai sormen asettamisen lukijalle päähän.

Lainaus:

Lisäksi huvittaa vielä nämä SER kelloromut. Että pitää ostaa 100 euron kello jossa akkukaan ei kestä viikkoakaan ilman uudelleenlatausta jotta maksaminen olisi helpompaa:D Ei hyvää päivää!

Hyvä, että huvittaa. Pääasialliset käyttötarkoitukset noille ovat 1. Ajan näyttäminen 2. Muistutukset (kalenteri ja muu) 3. Liikkumisen seuranta 4. Puheohjaus. Paremmin tuo älykello tuntuu kävelevän, puhumattakaan ajassa pysymisest, kuin edellinen, halpa. mekaaninen.

Ainakin itsellä sellainen oli ranteessa jo ennen eilistä. Maksaminen on ihan hyvä lisä, ei tartte ottaa edes puhelinta mukaan jos käy pyörähtämässä kiskalla tai lähikaupassa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Onko mitään arviota kuinka monta prosenttia Androidin puhelinkannasta on ”luotettava” ja ”riittävä”?

Ei ainakaan minulla, paikallisesti voi esim palveluja tarjoavilla olla jotain käsitystä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Apple tukee kaikkia kolmea vuotta nuorempia puhelimiaan ja kaikkia kelloja, niissä alusta on varmasti turvallinen.

Eroja myös toimijoissa ja toteutustavoissa. Android puolella ei ole mitään selalista minimiä joka tarkoittaisi että tietyn kellonlyämän jälkeen olisi tuettu. Lähimaksutukevia puhelimia on tehty vuosikausia, mutta tänäpäivänäkin on myynnissä malleja joissa ei minkäänlaista NFC tukea ole. (no on muitakin tekniikoita)

Luotetulla viittaisin lähinnä siihen että laitetta ei ole käpälöity, markkinoilla on toki laitteita joita ei voi sen osalta varmistaa ja sentakia ei tuettu.

Android puolella on myös valmistaja toteutuksia.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

mutta kahvilan mimmi ei ollut nähnyt aiemmin maksua puhelimella.

Lähimaksun tullessa päätteisiin ihmettely ei ollut tavatonta, senverran yleistynyt että näkyy että aika tuttua vaikuttaa olevan kassoille.
Mutta on toki liikkeitä moneen lähtöön, varsinkin jos pienenpiirin paikka niin moni asia voi olla uutta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

ApplePay vaatii puhelimella aina sormenjäljen, mutta sormi nyt menee lukijalle automaattisesti kun puhelin nousee taskusta ja lukija on nopea. Maksut eivät vaadi muuta tunnistautumista, kuten PIN, eivätkä ikinä käytä hidasta chip-lukijaa kuten yli 25e maksut kortilla.

Itse annan plussaa jos pienet maksut ei vaadi tunnistusta, eli sama kuin esim perinteisellä lähimaksukortilla, isomilla summilla sen siedän.

Isommissa summissa haluan myös että luotettava hyväksyntä.

Vastaa
inkogn
inkogn

10

Lainaus:

Varsin pirstaloituneesti ympäriinsä. Ei ihme että porukka ei käytä, tuskin suurin osa edes ymmärtää että niin voi tehdä. Olen tänään jo nähnyt enemmän kiinnostusta mobiilimaksamista kohtaan kuin yhteensä vuosiin Suomessa. Ehkä se tästä Applen siivittämänä lähtee niin kuin moni muukin.

Mitä sä sekoilet. Itse olen maksanut lähes yksinomaan puhelimen NFCllä jo vuodesta 2015. Aluksi sitä ihmeteltiin mutta ei kyllä enää pitkään aikaan.

Ja miten se Androidin NFC on pirstoutunut? Jos oikein ymmärsin niin eipä toi Apple Paykään toimi kuin Nordealla. Et se siitä universaliudesta.

Vastaa
delic
delic

11

Android laitteella maksaminen on flopannut täysin kuten tästäkin uudesta tutkimuksesta näkee

"Apple Pay now in 20 countries, takes 90% of all contactless payments where active"

Apple Pay dominoi täysin vaikka tuli vasta vuosia myöhemmin markkinoille.

Oma arvio tästä on, että tavalliset käyttäjät ei oikeasti tiedä että niiden Android puhelimilla voisi maksaa. Tai kokevat sen hankalaksi ja monimutkaiseksi.

Itse olen maksanut nyt Apple Paylla 3 kertaa ja paluuta korttiin ei enää ole kuin pakkotilanteessa.

Puhelin taskusta, viedään päätteelle, näyttö menee päälle ja näyttää, että tarvitaan sormenjälki. n. 3-4 sekuntia menee kassalla asioidessa eikä mitään säätämistä tarvi tehdä. Ikinä ei ole noin helppoa nopeaa ja mutkatonta ollut kassalla maksaminen.

Vastaa
inkogn
inkogn

12

Ja just samalla lailla se toimii myös Androdilla. Itseasiassa jos asensit sen Nordea Pay sovelluksen niin teit kaikki samat vaiheet kun oisit tehny ottaessi saman ominaisuuden käyttöön androidissa

Vastaa
Näppishemmo
Näppishemmo

13

Android maksaminen on nimenomaan lähtenyt nousuun. Helppoa ja turvallista kunhan maksupääte on tehty hyvin. Huvittaa nämä Apple uutiset. Applelle ei riitä että hölmöt fanit maksavat logosta 500 euroa ylihintaa vaan sen lisäksi velottaa vieläpä firmoilta rahaa jotta voivat käyttää Applen maksusysteemiä.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Näppishemmo:

Android maksaminen on nimenomaan lähtenyt nousuun.

Onko antaa jotain lähdettä tälle väitteelle, päinvastainen tilasto, jonka mukaan Apple Pay on 90% mobiililähimaksuista maissa joissa se toimii, on jo tässä keskustelussa annettu.

Tätä tuntuisi tukevan mm. se, että ainakaan näissä Helsingin keskustan kahviloissa ja kaupoissa ei puhelin- ja kellomaksuja oltu juuri nähty ennen eilistä. En nyt millään usko että kaikki asiakkaat ovat Applekäyttäjiäkään.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Näppishemmo:

Helppoa ja turvallista kunhan maksupääte on tehty hyvin.

Milläköhän ihmeen keinolla sen maksupäätteen voi tehdä huonosti ja vielä saada käyttöön? Ainakin Suomessa (ja muissa länsimaissa) maksupäätteen toiminta on varsin standardoitua ja niitä ei kauhean monelta toimijalta edes saa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Näppishemmo:

Huvittaa nämä Apple uutiset. Applelle ei riitä että hölmöt fanit maksavat logosta 500 euroa ylihintaa

Huvittaa nämä tyypit, jotka vuodesta toiseen huutavat "ylihinnasta", tuntematta tuotetta ja antamatta esimerkkejä.

Mutta nyt sinulla on mahdollisuus muuttaa tämä varsin yleinen kuvio. Keneltä saa vaikka iPhone 8:aa vastaavan tuotteen 500e halvemmalla, eli 329e tai halvemmalla? Ja helpotetaan vielä sillä, että laitteen ei tarvitse ajaa iOS:a (josta mielellään maksaa ekstraa).

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Näppishemmo:

velottaa vieläpä firmoilta rahaa jotta voivat käyttää Applen maksusysteemiä.

Miksi ihmeessä ei velottaisi, jos se pystyy tuomaan hommaan lisäarvoa (mm. lisäturvallisuutta, lisätransaktioita koska parempi käyttökokemus ja näkyvyys), josta pankit ovat valmiita maksamaan?

Olisin hyvin yllättynyt jos esimerkiksi Google (Android Pay) tai Samsung (Samsung Pay) eivät tekisi täsmälleen samaa jos se olisi niille mahdollista.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

Puhelin taskusta, viedään päätteelle, näyttö menee päälle ja näyttää, että tarvitaan sormenjälki.

Pikkuisen vielä nopeuttaa se, että sen sormen voi laittaa lukijalle ennen puhelimen laittoa päätteelle, jos tarkoituksena on maksaa oletuskortilla.

ApplePay on käytännössä yhtä nopea kuin lähimaksu (joka ei ole yllätys, koska sama tekniikka).

Posiitivisina asioina 1. Turvallisuus: tarvitaan sormenjälki 2. Yksityisyys/turvallisuus/helppous hukkaamistilanteissa: laitteella ei ole pankkikorttisi numeroa, joten asiakkaan trackaus astetta vaikeampaa ja jos laite katoaa ei pankkikorttia tarvitse kuolettaa 3. Helppous: Ei 25e rajaa, jonka jälkeen alkaisi sirukortti+pinkoodi show, joka on joskus aika ikävää, kiitos huonojen sirukorttien ja lukijoiden.

Vastaa
delic
delic

16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Näppishemmo:

Android maksaminen on nimenomaan lähtenyt nousuun.

Jännä vaan, että kun Pancho Villassa tänään puhelimella maksoin niin tarjoilijaneiti oli hyvin vaikuttunut ja sanoi että niin joo tämä tuli eilen että puhelimella voi maksaa ja sanoi myös, että eipä näitä paljoa ole näkynyt. Hänellekin tämä selvästi oli ihan tuore ja uusi juttu vaikka Android laitteilla onnistunut jo vuosia. Selvästi näkee miten huonosti tämäkin ominaisuus brändätty androidilla, mutta kuten sanoin se on niin pirstaloitua, että harva ymmärtää kenellä se mahdollisuus on ja kenellä ei.

Kun oikeen rupeaa ajattelemaan niin enpä ole nähnyt kenenkään maksavan koskaan puhelimella ostoksia livenä. Ajattelin että olisi pienemmän kaupungin juttu kun ei ole näkynyt, mutta tuossa Jonahan tokaisi, että myös Helsingissäkään ei ole juuri näkynyt.

No mutta Apple otti nämäkin markkinat hyvin nopeasti haltuunsa, kun tekee kerralla hyvää niin jälki näkyy

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

17

Eräs firma saa näkyvyyttä eri medioissa, toiset ei niinkään.
Tosin nyt vasta ihmiset on tottuneet lähimaksamiseen, aikoinaan kun ei ollut lähimaksamista tukevia päätteitä, niin ei luurilla maksaminen sen takia onnistunut.

Ehkä tuota hämmennystä lisää se että jos joku sitä nyt ensimmäisen kerran tekee niin se on itsellekkin vähän uutta ja hämmentävää.

Osa pitää luuria kotelossa jossa on maksukortti. Ehkä se on yksi syy miksi kassat ei hämmennyt moobilissa pienissä summissa / bonuskirjauksissa. (Isommat summat kassoille voi olla hämmentäviä)

Applen kohdalla toimijat on pakotettu käyttämään valmistajan palvelua ja ymmärtääkseni NFC käyttö muutenkin rajoitettu.

Vastaa
Näppishemmo
Näppishemmo

18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Näppishemmo:

Android maksaminen on nimenomaan lähtenyt nousuun.

Jännä vaan, että kun Pancho Villassa tänään puhelimella maksoin niin tarjoilijaneiti oli hyvin vaikuttunut ja sanoi että niin joo tämä tuli eilen että puhelimella voi maksaa ja sanoi myös, että eipä näitä paljoa ole näkynyt. Hänellekin tämä selvästi oli ihan tuore ja uusi juttu vaikka Android laitteilla onnistunut jo vuosia. Selvästi näkee miten huonosti tämäkin ominaisuus brändätty androidilla, mutta kuten sanoin se on niin pirstaloitua, että harva ymmärtää kenellä se mahdollisuus on ja kenellä ei.

Kun oikeen rupeaa ajattelemaan niin enpä ole nähnyt kenenkään maksavan koskaan puhelimella ostoksia livenä. Ajattelin että olisi pienemmän kaupungin juttu kun ei ole näkynyt, mutta tuossa Jonahan tokaisi, että myös Helsingissäkään ei ole juuri näkynyt.

No mutta Apple otti nämäkin markkinat hyvin nopeasti haltuunsa, kun tekee kerralla hyvää niin jälki näkyy

Ei se ole Androidin vika vaan kyseisen yrityksen jos ei ole viitsinyt päivittää maksupäätettä lähimaksu ominaisuudella taikka kertonut kassahenkilöstölle miten tämä toimii ja millä laitteilla. Onhan näissä uusissa pankkikorteissa (ollut jo vuosia)täysin sama lähimaksu tekniikka kuin monessa Android kännykässä eli kortti laitteen kylkeen ja maksu onnistuu ilman koodien kirjoittamista.

Moni tietää että puhelimella voi maksaa ostoksia mutta moni ei tee niin koska yhdistävät sen huonoon tietoturvaan+ tuntuu monimutkaiselta+ uuden asian oppiminen ei ole mukavaa vaan parempaa pysyä vanhoissa menetelmissä. Vaikka tosiasiassa nämä kaikki väittämät ovat vääriä.

Vastaa
pentsu
pentsu

19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Näppishemmo:

Ompa taas uutinen. Androidiin on ollut jo pitkään saatavilla lähimaksu sovelluksia joilla voi maksaa puhelimen nfc hyödyntämällä ostoksia.

En oikein tajunnut kommenttiasi. Miten Apple pay Androidiin liittyy tai puhuttiinko uutisessa jotain Androidista?

Vastaa
Jonahan
Jonahan

20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Näppishemmo:

Ei se ole Androidin vika vaan kyseisen yrityksen jos ei ole viitsinyt päivittää maksupäätettä lähimaksu ominaisuudella taikka kertonut kassahenkilöstölle miten tämä toimii ja millä laitteilla. Onhan näissä uusissa pankkikorteissa (ollut jo vuosia)täysin sama lähimaksu tekniikka kuin monessa Android kännykässä eli kortti laitteen kylkeen ja maksu onnistuu ilman koodien kirjoittamista.

Minäkään en nyt oikein ymmärtänyt kommenttia. Selkeästi Pancho Villassa lähimaksu oli päivitetty maksupäätteeseen (muutenhan Apple Pay ei olisi toiminut).

Listaan alle muutamia asioita, joita pidän tosiasioina ja johdan niistä sitten päätelmän. Se ehkä helpottaa keskustelua

0. Suurin osa Suomen älypuhelimista on Androideja
1. Androidille on olemassa lähimaksun mahdollistavia softia, ollut jo pitkään.
2. Suurin osa Suomen maksupäätteistä osaa NFC:n ja täten lähimaksun
3. Pankkikortin lähimaksua käytetään yleisesti

kohdasta 3 seuraa

4. Palvelualan ammattilaiset eivät ihmettele lähimaksua sinänsä

5. Olen itse, ja nämmä myös Delic, törmännyt näiden parin päivän aikana 4-5 kertaa tilanteeseen, jossa palvelualan ammattilainen on ihmetellyt sitä, että lähimaksu suoritetaan muuten kuin kortilla, käytännössä siis kännykällä tai kellolla. Eilen aamulla kahvilan tyttö sanoi, että "ai sullakin on tollainen, näin tänään ekaa kertaa kun toinen asiakas maksoi puhelimella".

Edellä olevasta voisi päätellä, että

"Androidkäyttäjät eivät juuri käytä mobiilimaksuratkaisuja"

Jos käyttäisivät, ei kohta 5 olisi totta.

Kiinnostava kysymys onkin: Miksi eivät? ApplePay kun on yhtä nopea, turvallisempi ja helpompi etenkin yli 25e ostosten kanssa (väitetysti, en ole vielä testannut[1]), kuin kortti. Eikä lompakkoa tarvitse kaivaa, eikä edes kantaa koko ajan mukana. Täten en itse ymmärrä miksi mobiilimaksua ei käyttäisi jos sellainen on mahdollista.

[1] Päivitys: Olen testannut, toimi mainiosti. Sirujen ja tunnuslukujen päivät ovat omalta kohdaltani ohi (paitsi valitettavasti lounaskortti, ainakin hetken)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

5. Olen itse, ja nämmä myös Delic, törmännyt näiden parin päivän aikana 4-5 kertaa tilanteeseen, jossa palvelualan ammattilainen on ihmetellyt sitä, että lähimaksu suoritetaan muuten kuin kortilla

Tämä aika mielenkiintoinen ilmiö. Jotkin tiedotusvälineet on uutisoineet Apple Paystä, jonka seurauksena palvelualanammittaliset ovat ehkä nyt tiedostaneet asiaa paremmin ja ovat kiinnotuneita.

Hyvä tietenkin että tietoisuus leviää, joskus luurilla huitova on voinut vaikuttaa epäilyttävältä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.