Apple oli joulun kuningas – Suuri osa uusista puhelimista oli iPhonea

2
Manu Pitkänen

Apple oli joulun kuningas – Suuri osa uusista puhelimista oli iPhonea
Markkinatutkimusyhtiö Flurry Analytics on seurannut jälleen tänä vuonna joulun mobiililaiteaktivointeja ja havainneen iPhonien ja iPadien säilyttäneen suosionsa. Noin 44 prosenttia ympäri maailmaa aktivoiduista älypuhelimista ja tableteista oli Apple-merkkisiä.

Flurryn analytiikkapalveluita käytetään noin miljoonassa sovelluksessa ja kyseisiä sovelluksia on asennettuun 2,1 miljardiin laitteeseen. Yhtiön keräämästä datasta saadaan siis varsin kattava kuva maailman älypuhelinmarkkinoista ja siinä tapahtuvista muutoksista.

Applen markkinaosuus joulumyynnissä on murskaava, sillä toisiksi suurimmalla merkillä, eli Samsungilla, oli vain 26 prosentin markkinaosuus. Samsungin markkinaosuus kasvoi kuitenkin viisi prosenttiyksikköä – taustalla lienee viime vuoden ongelmat Galaxy Note7:n lanseerauksessa. Applen ja Samsungin jälkeen seuraavaksi suurimmat Android-merkit olivat Huawei, Xiaomi, Motorola ja LG. Huawein markkinaosuus oli viisi prosenttia ja kaikilla muilla tätä vähemmän.



Flurryn tilastot osoittavat kuinka selvästi markkinat ovat jakaantuneet Appleen ja Samsungiin sekä "kaikkii muihin". Toisaalta data osoittaa myös sen, että vaikka Applen laitteet ovat kalliita, on se silti kyennyt nappaamaan varsin ison osan markkinoista.

Flurryn mukaan Apple-aktivoinneista noin joka kolmas oli uusimman sukupolven iPhoneja. iPhone 6:lla oli lähes yhtä suuri osuus aktivoinneista kuin iPhone 7:llä, mikä on vahva signaali siihen suuntaan, että Applen asiakkaidenkin keskuudessa ollaan budjettitietoisia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 – hinta laskenut -18%

Google Pixel 9
399 € DNA
589 € Elisa
764 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 489 €

Google Pixel 9 Pro XL – hinta laskenut -18%

Google Pixel 9 Pro XL
599 € DNA
726 € Hobby Hall
949 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 731 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -17%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Power
149 € Elisa
149 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 179 €

Motorola Moto G77 – hinta laskenut -16%

Motorola Moto G77
269 € Gigantti
269 € Proshop
269 € Power

Alin hinta viikko sitten: 319 €

Kommentit (2)

extralow
extralow

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jepajuudas:

Hmmm. Eikös tämä uutinen ole ihan puhdasta kuraa? Applen globaali markkinaosuus pyörii jossain 13% (älypuhelimet/Gartner) kieppeillä ja laskee vuosi vuodelta.

Nämähän oli joulun aktivointeja, esim. samsung julkaisee uutuudet alkuvuodesta, eivät myy enää joulun aikaan...

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.