Androidin seuraajaksi arvellusta Fuchsia-käyttöjärjestelmästä versio Pixelbookille

Matti Robinson

Androidin seuraajaksi arvellusta Fuchsia-käyttöjärjestelmästä versio Pixelbookille
Googlen supersuosittu Android-käyttöjärjestelmä on jo yli 10 vuotta vanha ja onnistunut taipaleensa varrella keräämään miljardeja käyttäjiä. Hakuyhtiönä tunnetuksi tullut yhtiö kuitenkin ymmärtää hyvin myös Androidin rajoitukset.

Niinpä Androidin ohella viime vuodet yhä suositummaksi on noussut Chrome OS -käyttöjärjestelmä, joka soveltuu paremmin suuremmille laitteille, eritoten kannettaville tietokoneille. Tämän lisäksi Google kuitenkin kehittää myös kolmatta käyttöjärjestelmää, josta on paljastunut ensimmäisiä tietoja jo puolitoista vuotta sitten.

Viime vuoden puolella Fuchsia-nimellä tunnetusta käyttöjärjestelmästä oli ensi kertaa esitteillä jo joitain esiasteen kuvia. Nyt käyttöjärjestelmä on jo edennyt vaiheeseen, jossa siitä on julkaistu ensimmäinen kehittäjäversio, kertoo Chrome Unboxed.



Fuchsia on avoimeen lähdekoodiin perustuva käyttöjärjestelmä, joka on rakennettu alusta alkaen Googlen toimesta, eikä se käytä Linuxia pohjanaan, kuten Android. Sen mikrokerneli Zircon (tunnettiin aiemmin nimellä Magenta) on Googlen omaa käsialaa.

Google pitää käyttöjärjestelmää edelleen, ainakin virallisesti, kokeiluluontoisena projektina. Sen kehittäjäversio on tarkoitettu erityisesti Googlen Pixelbook -kannettavalle, mutta aiemmin kuvissa on esiintynyt älypuhelimille tarkoitettu versio. Niinpä käyttöjärjestelmän voikin olettaa tähtäävän varsin skaalautuvaan käyttöliittymään.

Luonnollisesti tässäkään vaiheessa Fuchsiasta ei ole vielä korvaamaan Androidia tai Chrome OS -käyttöjärjestelmää, mutta selkeästi Google edelleen kehittää vaihtoehtoista järjestelmää olipa kyseessä kuinka kokeellinen projekti tahansa.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan milloin yhtiö tarjoaa kehittäjäversiota myös Android-puhelimille.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -28%

Motorola Edge 70
579 € Hobby Hall
799 € Gigantti
799 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Oppo A5 Pro 5G – hinta laskenut -13%

Oppo A5 Pro 5G
199 € Veikon Kone
229 € Proshop
229 € Power

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -12%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
149 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Samsung Galaxy A56 – hinta laskenut -11%

Samsung Galaxy A56
249 € Power
279 € Verkkokauppa.com
279 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.