Android P:n esittely pian käsillä? Koodilisäykset paljastavat uutta tietoa

Manu Pitkänen

Android P:n esittely pian käsillä? Koodilisäykset paljastavat uutta tietoa
Google esitteli monena vuotena uuden Android version kesällä Google I/O:ssa, mutta parin viime vuoden aikana hakukonejätti on siirtynyt uuteen rytmiin, jossa se paljastaa tulevan käyttöjärjestelmän salat jo vuoden alussa – lopullista nimeä lukuun ottamatta. Android P:n odotus on nyt siis kuumimmillaan.

Bloomberg uutisoi aiemmin, että Android P:ssä on uudistettu käyttöjärjestelmän käyttöliittymää – ohjelmisto ottaa paremmin huomioon esimerkiksi koko etualan kattavat näytöt sekä kuulokepaikan tai etukameran muodostaman loven edellä mainittuihin näyttöihin. Lisäksi Android P tukee taitettavia näyttöjä.

AOSP:hen tehtyjen koodilisäyksien perusteella uudessa Androidissa on myös tartuttu pitkään kestäneeseen epäkohtaan: Android mahdollistaa sovellusten ottavan taustalla valokuvia/videoita sekä tallentaa mikrofonilla ääntä. Tulevaisuudessa jos epäaktiivinen sovellus yrittää päästä käsiksi kameraan, Android sulkee sovelluksen automaattisesti ja ilmoittaa siitä virhesanomalla. Äänentallennuksen kohdalla Android P antaa äänen tallentua, mutta ilmoittaa tiedoston olevan tyhjä kunnes sovellus aktivoituu.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

OnePlus Nord N30 – hinta laskenut -40%

OnePlus Nord N30
59 € Hobby Hall
174 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Motorola Moto G84 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G84
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON
236 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 226 €

Oppo Reno 12 F (4G) – hinta laskenut -33%

Oppo Reno 12 F (4G)
234 € CDON
249 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 349 €

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -18%

Samsung Galaxy Z Fold6
1476 € Hobby Hall
1499 € Power
1499 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1799 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.