Suomalaisyhtiö sai jättimäisen tilauksen Applelta

8
Manu Pitkänen

Suomalaisyhtiö sai jättimäisen tilauksen Applelta
Suomalainen metsäteollisuusyhtiö Stora Enso on merkitty tavaratoimittajaksi Applen julkaisemassa raportissa. Apple on raportoinut tietoja tavaratoimittajistaan vuodesta 2012 lähtien läpinäkyvyyden lisäämiseksi. Applen tavoitteena on kehittää toimintaansa vastuullisempaan suuntaan ja toimittajaraporttien avulla yhtiö viestii tästä julkisuuteen.

Stora Enso on panostanut runsaasti ympäristöystävällisempiin pakkausmateriaaleihin, mikä on saattanut parantaa yhtiön edellytyksiä päästä Applen tavaratoimittajaksi. Stora Ensoa ei ole aiemmin mainittu nimeltä raportissa. Bloombergin mukaan Apple käytti iPhone 8:n pakkauksessa 84 prosenttia vähemmän muovia kuin aiemmin. Stora Enson kehittämät puukuituratkaisut voivat kiinnostaa Applea juuri muovin korvaajina.

Applen tarvitsemat pakkausmateriaalit toimitetaan Stora Enson kolmelta kiinalaiselta tehtaalta. Suomalaista puuta ei siis Applen pakkauksissa todennäköisesti nähdä.



Stora Enson ja Applen kumppanuuden arvoa ei tiedetä, mutta Bloomberg arvioi sen olevan merkittävyydeltään suuri.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 – hinta laskenut -18%

Google Pixel 9
399 € DNA
589 € Elisa
764 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 489 €

Google Pixel 9 Pro XL – hinta laskenut -18%

Google Pixel 9 Pro XL
599 € DNA
726 € Hobby Hall
949 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 731 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -17%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Power
149 € Elisa
149 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 179 €

Motorola Moto G77 – hinta laskenut -16%

Motorola Moto G77
269 € Gigantti
269 € Proshop
269 € Power

Alin hinta viikko sitten: 319 €

Kommentit (8)

pentsu
pentsu

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti muurari:

Eikö Stora Enso ole ruotsalais-suomalainen, eikä vain suomalainen yhtiö?

No pääkonttori on ainakin suomessa joka määrittelee yhtiön suomalaiseksi.

Vastaa
arivesa
arivesa

6

En kyllä ymmärrä koko juttua. Kierrätyspahvia kapuloiden pakkaamiseen on ollut vähintään 10 vuotta, ei siihen mitään StoraEnsoa tarvita.

Sen uudet tuotteet ovat olleet styroksittomat kalalootat, ja kahvitörpöt sekä eines- ja lihaboxit, jotka eivät vety vaikka muovipinnoitetta ei olekaan. Tuosta ominaisuudesta ei kapulakaupalle voine olla mitään hyötyä?

Vastaa
pentsu
pentsu

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arivesa:


Sen uudet tuotteet ovat olleet styroksittomat kalalootat, ja kahvitörpöt sekä eines- ja lihaboxit, jotka eivät vety vaikka muovipinnoitetta ei olekaan. Tuosta ominaisuudesta ei kapulakaupalle voine olla mitään hyötyä?

Ihmiskunnalle kylläkin, joten voisin kuvitella että välillisesti myös "kapulakaupallekin".

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.