Huawei vertaa videoilla tulevan huippupuhelimen kameraa järkkäreihin

Puhelinvertailu

Huawei vertaa videoilla tulevan huippupuhelimen kameraa järkkäreihin
Huawei on julkaissut YouTubessa muutamia promovideoita, joilla se pyrkii nostamaan esiin tulevaan P20-huippumalliaan. Neljällä videolla keskitytään ainoastaan kehumaan laitteen kameraa, ja pilailun kohteeksi on otettu järkkärikuvaajat.

Videot on nimetty kertomaan P20:n kameran vahvuuksista, joihin lukeutuu nopeus (See Faster), älykkyys (See Smarter), kirkkaus (See Brighter) sekä zoomi (See Closer). Jokaisessa videossa Huawein uutuuslaitte, joka paljastetaan noin kahden viikon päästä, tietysti ottaa voiton huvittavasta järkkärikuvaajasta.

Älypuhelimet eivät tietysti vielä ole, ja tuskin koskaat tulevatkaan olemaan, samalla tasolla järjestelmäkameroiden tai muuten paremmin varustetuiden – erityisesti suurempien sensorien suhteen – kameroiden kanssa. Huippupuhelinten kamerat tosin ovat peruskuvaajalle sen sijaan nykyään varsin riittäviä.

Laitteen ulkonäköä ei videoilla paljasteta, vaan sen tilalla on geneerisen näköinen älypuhelin. Aiemmin olemme kuitenkin jo nähneet vuotaneita kuvia kyseisestä laitteesta, joka lainaa etupuolelta iPhonen ulkonäköä.



Mikä tekee P20:stä kuitenkin erikoisen on sen kolmen kameran järjestelmä, jollaista ei aiemmin ole älypuhelimissa nähty. Julkistus tapahtuu kuluvan kuun 27. päivä.






Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E14 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto E14
79 € Power
119 € Multitronic
119 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Nothing Phone (2) – hinta laskenut -33%

Nothing Phone (2)
199 € DNA
299 € Elisa
562 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Realme Note 50 – hinta laskenut -24%

Realme Note 50
76 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Motorola Moto G24 – hinta laskenut -23%

Motorola Moto G24
89 € Power
116 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 115 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.