Hyviä uutisia iPhone 5S omistajille - tuki jatkuu sittenkin?

1
Petteri Pyyny

Hyviä uutisia iPhone 5S omistajille - tuki jatkuu sittenkin?
Perinteisesti uusi Applen iOS-käyttöjärjestelmän versio on merkinnyt myös loppua vanhimpien iPhone-mallien tuelle. Tänä syksynä julkaistava iOS 12 on ilmeisesti tekemässä ison poikkeuksen tähän vuosia kestäneeseen käytäntöön.

Seuraavaksi "eläkkeelle" siirtymässä olisi iPhone 5S, mutta huhujen mukaan näin ei nyt käykään, vaan myös iPhone 5S tullaan päivittämään tulevaan iOS 12 -versioon.

Salaisuuden kaivoi selville käyttäjä Redditissä: hän oli ajanut WebKit-selainmoottorin tasotestejä, jotka paljastivat nimenomaan sen, että iOS 12 on tarkoitus tukea myös iPhone 5S:ää.

Mikäli spekulaatio pitää paikkaansa, tulee iPhone 5S:stä eniten suuria iOS-päivitysversioita saanut Applen puhelin. iOS 12 olisi jo kuudes iOS-versio, joka iPhone 5S:lle julkaistaan. Aiempi ennätys on viisi tuettua versiota, johon ylsivät iPhone 5S:n ohella myös iPhone 4S ja iPhone 5.

iPhone 5S julkaistiin syyskuussa 2013 eli huhujen paikkaansa pitäessä olisi puhelin saanut uusimmat käyttöjärjestelmäpäivitykset yli viiden vuoden ajan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -49%

Google Pixel 9 Pro
589 € Elisa
969 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1149 €

Motorola Moto G85 – hinta laskenut -43%

Motorola Moto G85
199 € Elisa
349 € Power

Alin hinta viikko sitten: 349 €

Samsung Galaxy A16 (5G) – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy A16 (5G)
109 € Mobiilipiste.fi
169 € Power
169 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
119 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentit (1)

lettas
lettas

1

Ipad2:een piti myös tulla aikoinaan iOS10. Betatestaajien käyttäjäpalaute tiputti kuitenkin tuen julkaistussa versiossa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.