Tältäkö näyttää tuleva Pixel 3 XL lovineen ja kaksoisetukameroineen?

Puhelinvertailu

Tältäkö näyttää tuleva Pixel 3 XL lovineen ja kaksoisetukameroineen?
Nyt kun vuoden ensimmäisen puoliskon älypuhelinjulkaisut alkavat olla ohi, ja kesätauko on edessä parin kuukauden verran, niin odotamme tietysti huhuja ja vuotoja syksyn tulevista huippujulkaisuista.

Tulossa on tietysti Samsungilta uusi Note ja Applelta kenties peräti kolme uutta iPhone-mallia, mutta tämän päivän vuodot koskevat sitä kolmatta merkittävää syksyn uutuutta. Kyseessä on tietysti Googlen Pixel 3, joka saapunee todennäköisesti jälleen kahtena eri kokoversiona.

Nyt xda-developers-foorumilla on julkaistu kaksi kuvaa, joissa on väitetysti Googlen tulevan Pixel 3 XL -malli.

Tämä suurempi versio tulevasta Google-huippupuhelimesta vaikuttaa olevan melkoisen tutun näköinen ja vuoto vaikuttaa melko luotettavalta, joskin aina kannattaa ottaa vuodot ja huhut vähintäänkin pienellä varauksella.

Julkaisijan mukaan kyseessä on prototyyppimalli, joka luonnollisesti kuukausia ennen julkaisua on luonnollista. Tässä vaiheessa nimittäin myyntiversioita on tuskin liikkeellä, ja takakannen logokin kertoo lienee prototyypistä.



Kuvista paljastuu paitsi kovasti edeltävää sukupolvea muistuttava kaksiosainen takakansi ja yksittäinen kamera sekä sormenjälkilukija, niin yksi uutuus. Ja uutuus on tietysti tämän vuoden trendin mukaisesti lovi näytön yläreunassa. Aiempien vuotojen lisäksi lovesta löytyy myös kaksi kameraa, joka vaikuttaisi siis vahvistavan erikoisen kameraratkaisun.

Muuta tekniikka laitteessa on todennäköisesti ainakin Snapdragon 845 -järjestelmäpiiri ja kuvan mukaan 4 gigatavua RAM-muistia sekä 128 gigatavua tallennustilaa (riippuen mallista).




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 Power – hinta laskenut -35%

Motorola Moto G06 Power
109 € CDON
189 € Gigantti
189 € Lenovo

Alin hinta viikko sitten: 166 €

Apple iPhone 16 Pro – hinta laskenut -31%

Apple iPhone 16 Pro
874 € iPhonetalo
1259 € Proshop
1259 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Sony Xperia 1 VI – hinta laskenut -29%

Sony Xperia 1 VI
997 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1399 €

Samsung Galaxy A16 (5G) – hinta laskenut -26%

Samsung Galaxy A16 (5G)
95 € DNA
129 € Gigantti
129 € Power

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.