OnePlussalta ensimmäisten joukossa 5G-puhelin ensi vuonna

1
Matti Robinson

OnePlussalta ensimmäisten joukossa 5G-puhelin ensi vuonna
OnePlussaa ei välttämättä tunneta nykyisellään maailman innovatiivisimpana älypuhelinvalmistajana, mutta loistavia ja huippuominaisuuksilla varustettuja laitteita se osaa toki tuottaa. Tulevaisuudessa OnePlus pyrkii kuitenkin vahvemmin allonharjalle, josta kertoo vihkiytyminen tulevan sukupolven 5G-verkoille.

Tästä kertoi yhtiön toimitusjohtaja Pete Lau PCMagin haastattelussa, jossa hän kertoi, että yhtiö haluaa olla ensimmäisten joukossa tarjoamassa 5G-yhteyksiä älypuhelinkäyttäjille. Niinpä OnePlus haluaa julkaista 5G-älypuhelimen ensi vuoden aikana, joka käytännössä tarkoittaa, että joko OnePlus 7 tai OnePlus 7T tulee olemaan yhtiön ensimmäinen 5G-puhelin, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.

Laun mukaan yhteistyö Qualcommin kanssa on ollut niin hedelmällistä, että se tulee olemaan 5G-piirien ensimmäisiä käyttäjiä. Tavoitteena on saada laite valmiiksi sopivasti Yhdysvalloissa ensi vuodeksi suunniteltujen 5G-verkkojen avajaisten yhteyteen.



Yhtiö tähtää samalla amerikkalaisoperaattorien myyntiin, jossa se ei ole aiemmin ollut. Yhdysvalloissa valtaosa puhelimista myydään operaattorien kautta, mutta OnePlus on tähän asti ollut maassa tarjolla vain suoraan OnePlussan verkkokaupasta.

Pete Lauta haastateltiin tällä viikolla alkaneessa Mobile World Congress Shanghai -tapahtumassa.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G84 – hinta laskenut -31%

Motorola Moto G84
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON
258 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 217 €

Realme GT7 Pro – hinta laskenut -28%

Realme GT7 Pro
649 € Hobby Hall
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 899 €

OnePlus Nord 4 – hinta laskenut -25%

OnePlus Nord 4
299 € Verkkokauppa.com
299 € DNA
399 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Xiaomi Mix Flip – hinta laskenut -23%

Xiaomi Mix Flip
749 € Hobby Hall
865 € CDON
1024 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 971 €

Kommentit (1)

Sierra117
Sierra117

1

"Yhtiö tähtää samalla amerikkalaisoperaattorien myyntiin, jossa se ei ole aiemmin ollut"
Amerikkahan voi sanoa että tämä vaarantaa kansallisen turvallisuuden ja kieltää sen laajemman myynnin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.