Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin

13
Manu Pitkänen

Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin
Samsung kehittää seitsemän tuumaista mobiililaitetta, jonka voisi taittaa keskeltä pienemmäksi – samaan tapaan kuin lompakon. Suunnitelmista uutisoi Wall Street Journal. Kyseessä olisi yksi markkinoiden ensimmäisistä taittuvanäyttöisistä puhelimista, joita on odotettu kuin kuuta nousevaa jo lähes 10 vuoden ajan.

Puhelimissa käytetään jo nyt näyttöpaneeleita, jotka on taivutettu kaareviksi. Näyttöjen muotoa ei ole kuitenkaan voinut muuttaa käytön tai tarpeen mukaan, koska ne on kiinnitetty jäykän lasikuoren ja rungon väliin. Kun Winner-nimisen prototyypin avaa, käyttäjän eteen avautuu täysin yhtenäinen näyttöpinta, joka vastaa kooltaan pientä tablettia.

Samsungin ajatuksena on Wall Street Journalin lähteiden mukaan luoda laitteen ympärille uusi tuotekategoria. Yhtiöllä olisi näin kolme lippulaivakategoriaa: Galaxy S, Galaxy Note ja Winnerin ympärille luotava mallisto.

Wall Street Journalin mukaan Samsung aloittaa Winnerin kaupallistamisen ensi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Markkinointi kohdistuu aluksi valikoiduille kohdeyleisöille, kuten pelaajille.

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G04s – hinta laskenut -40%

Motorola Moto G04s
89 € Prisma Verkkokauppa
95 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Moto G73 – hinta laskenut -31%

Motorola Moto G73
180 € Hobby Hall
206 € CDON
219 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 259 €

Honor X7a – hinta laskenut -30%

Honor X7a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Honor 90 – hinta laskenut -29%

Honor 90
199 € DNA
239 € Power
279 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Kommentit (13)

Anonyymi käyttäjä
Morimikmo (vahvistamaton)

1

Odotan innolla tuon kiinni taitetun näytön näkemistä sen jälkeen kun siellä välissä on hiekkaa. Toivottavasti on jokin fiksu ratkaisu.

Vastaa
pentsu
pentsu

2

Odotan myös mielenkiinnolla. Laitteesta saattaa hyvinkin tulla menestys. Suurempi näyttö ei olisi haitaksi mutta laitteen täytyy silti mahtua taskuun. Varjopuolena näen suuremman virrankulutuksen mutta tälläkin saralla varmasti tulee olemaan kehitystä tulevaiduudessa

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mörjääjä (vahvistamaton)

3

Olen sataprosenttisen varma, että kyseessä on laite, jossa on kaksi vierekkäistä näyttöä, joiden välinen sauma pyritään saamaan mahdollisimman näkymättömäksi.

Joustavia näyttöjä, jotka oikeasti voivat kestää riittävän pienellä taitoksella kaksin kerroin viikkaamista toistuvasti, ei ole olemassa. Sitten kun alkaa olla, niistä kyllä kirjoitellaan erittäin näkyvästi ihan kaikissa tekniikkauutisissa koko intternetin leveydeltä.

Vastaa
pentsu
pentsu

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mörjääjä:

.

Totta. Ainoa mikä kestää toistuvaa taivuttelua on sarana...

Vastaa
mcmopo
mcmopo

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

...ja vain rasvattuna.

Vastaa
arivesa
arivesa

6

Uutinen kertoi taipuvasta puhelimesta,ei näytöstä. Tarkoitettin kai taittuvaa mikä ei ole sama,mutta mikä noissa olisi oleellinen ero käytössä, jos toimii? Ennen arviointeja pitäisi kai nähdä itse tuote?

Vastaa
arivesa
arivesa

8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti AhKeefas:

Z-fold tai ei mitään.
Kasattuna muistuttaa paksua puhelinta,
avattuna kolmiosaista tablettia.

Kerro vielä mahd.hyöty tuosta?

Vastaa
pentsu
pentsu

9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arivesa:

Otsikko kertoi. Jos olisit malttanut lukea jutunkin olisit ehkä huomannut että siinä puhuttiin taittuvasta näytöstä.

Vastaa
arivesa
arivesa

10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arivesa:

Uutinen kertoi taipuvasta puhelimesta,ei näytöstä. Tarkoitettin kai taittuvaa mikä ei ole sama,mutta mikä noissa olisi oleellinen ero käytössä, jos toimii? Ennen arviointeja pitäisi kai nähdä itse tuote?

Otsikko kertoi. Jos olisit malttanut lukea jutunkin olisit ehkä huomannut että siinä puhuttiin taittuvasta näytöstä.

Tuota en huomannut, siinä kyllä kerrottiin "taipuvasta puhelimesta".
Tietty luin jutun ensin, miksi muuta luulet?
Ehkä kaikki ei osaa lukea kovinkaan tarkasti mitään? Ei minun moka.

Mutta onko tarkoituksesi viilata pilkkua,asian ymmärtämisen sijaan?
Käy minulle tuokin.

Vastaa
AhKeefas
AhKeefas

11

Esimerkkejä tabletti-näytön hyödyistä:
Elokuvien katselu, isompi kartta, verkkosivu, teksti, jne.
Käyttöesimerkki: olet sopimassa tapaamista.
Puheli-tabletti on vasemmassa kädessäsi.
Puhelu on menossa ja alkuperäinen eli päällimmäinen näyttö on nyt äärioikealla, minne puhelin on kirjan tavoin avautunut.
Siinä näkyy kalenteri, jossa valitset päiviä.
Vasemmalla puolen on juuri näkyviin tullut kaksoisnäyttö, jossa näkyy kartta. Sovitte tapaamispaikan ja vaihtoehtoisen paikan (pan B). Samoin kalenterissa voi valita useampia vaihtoehtoisia päiviä.
Lopuksi Z-fold tabletti taitetaan puhelimeksi ja laitetaan pikkutakin povitaskuun.
Jollain voi olla taittuva näppäimistö telakointiuralla, johon tabletti sopii. Puhelimessa olkoon oma tuki, kuten joissain tabletti+näppäimistö PC-laitteissa.
Ne, joilla on tabletti tai läppärit huomaavat kyllä suuremman näytön hyötyä käyttäessään kahta sovellusta samanaikaisesti.
On kätevää taittaa tabletti taskuun ja käyttää sitä myös puhelimena.
HAITAT
paksuus, paino, hinta, saranat? näytöt?

Vastaa
pentsu
pentsu

12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arivesa:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arivesa:

Uutinen kertoi taipuvasta puhelimesta,ei näytöstä. Tarkoitettin kai taittuvaa mikä ei ole sama,mutta mikä noissa olisi oleellinen ero käytössä, jos toimii? Ennen arviointeja pitäisi kai nähdä itse tuote?

Otsikko kertoi. Jos olisit malttanut lukea jutunkin olisit ehkä huomannut että siinä puhuttiin taittuvasta näytöstä.

Tuota en huomannut, siinä kyllä kerrottiin "taipuvasta puhelimesta".
Tietty luin jutun ensin, miksi muuta luulet?
Ehkä kaikki ei osaa lukea kovinkaan tarkasti mitään? Ei minun moka.

Mutta onko tarkoituksesi viilata pilkkua,asian ymmärtämisen sijaan?
Käy minulle tuokin.

Ymmärrän oikein hyvin eikä tarkoitus ole viilata pilkkua. Jutun sisältö käsittelee kuitenkin taittuva näyttöistä puhelinta. Uutisointi "taittuvasta puhelimesta" olisi ollutkin vähän outoa sillä kaikki menneen ajan simpukkapuhelimet ovat sellaisia. Toki kun puhutaan taittuvasta näytöstä niin luonnollisesti myös puhelin on taittuva.

Edelleen toivon että taittomekanismista saadaan toimiva ja kestävä, sillä itse mielelläni haluaisin suuremman näytön kunhan itse puhelin pysyy pienenä.Toistaiseksi olen epäilevällä kannalla...

Vastaa
AhKeefas
AhKeefas

13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Edelleen toivon että taittomekanismista saadaan toimiva ja kestävä, sillä itse mielelläni haluaisin suuremman näytön kunhan itse puhelin pysyy pienenä.Toistaiseksi olen epäilevällä kannalla...

Mulle kans!
Kolmiosainen näyttö JA puhelin olisi hyvä!
Siten että se alunperin puhelinnäyttönä toiminut aukeaa sivulle ja alta avautuu kirjan tavoin kaksi näyttöä lisää tablettitilaan tarvittaessa.
Enimmäkseen siis hommat hoituis paksulla puhelimella, mutta tablettikin on mukana!

Paksu saa olla,mutta kun pitäis olla akku triplanäytön mukaan, niin painoa tulee
ja hintaa!
Pitänee odotella ensi vuoteen...

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.