Android 9.0 Pie:n uudet sovellustoiminnot: App Actions ja App Slices

Matti Robinson

Android 9.0 Pie:n uudet sovellustoiminnot: App Actions ja App Slices
Androidin uusimman Pie-version myötä Google uudisti sovellusten toimintaa melkoisesti. Erityisesti niiden toimintaa on parantanut kaksi toimintoa, jotka kantavat nimiä App Actions (sovellustoiminnot) ja App Slices (sovellusten palaset).

Näistä ensimmäinen tarkoittaa tekoälyn perusteella arvattavia toimintoja sovellusten sisällä. Käyttöjärjestelmä pyrkii arvaamaan millaisia toimintoja kullakin sovelluksella haluat eri tilanteissa käyttää ja ehdottaa niitä esimerkiksi hakujen yhteydessä itse sovelluksen lisäksi.

Android 9.0 Pie - App Actions
Käyttöjärjestelmän tekoälyyn luottava ydin tarkkailee käyttöäsi ja pyrkii tunnistamaan kuinka käytät puhelinta. Tästä aiemmin esimerkkinä on toiminut Androidin ehdotukset työmatkan suhteen, mutta nyt ominaisuutta on laajennettu huomattavasti kattavammaksi.



Sovellustoiminnot (App Actions) ovat tekoälyyn pohjautuvia pikatoimintoja, jotka käyttöjärjestelmä lisää automaattisesti näkyville. Näin esimerkiksi ajan tai paikan perusteella, tai vaikkapa kuulokkeet liitettäessä, puhelin kustomoi todennäköisimmin käytettäviä toimintoja Lisäksi kolmannen osapuolen sovelluskehittäjillä on mahdollisuus lisätä toimintoja omaan sovellukseensa.

Sovellusten palaset (App Slices) puolestaan mahdollistaa sovellusten sisäisten ominaisuuksien tuomisen osaksi hakuja. Ne voivat esiintyä esimerkiksi älykkäässä tekstinvalinnassa, Googlen haussa (kuten alla), Google Assistantin kanssa tai Play Kaupassa. Niinpä vaikkapa haku taksipalvelun sovelluksen nimellä voi esittää suoraan toiminnon taksin tilaamisesta kotiin.

Lue täältä lisää Android 9.0 Pie:n uusista ominaisuuksista.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.