Näin toimii Android 9.0 Pie:n uusi käyttöliittymä

Matti Robinson

Näin toimii Android 9.0 Pie:n uusi käyttöliittymä
Google esitteli Android 9.0 Pie -version mukana yhtenä suurimpana uudistuksena käyttöjärjestelmäänsä uuden navigointityylin. Kovasti iPhone X:ssä esiteltyä elenavigointia muistuttava tapa liikua käyttöliittymässä mahdollistaa uudenlaisen ja kenties sulavamman käytön.

Näytön kotinäppäin on uuden version myötä muuttunut pallosta pyöreähköksi viivaksi. Viivasta ylöpäpin vetämällä aukeaa viimeksi käytetyt sovelluksen eli käytännössä moniajonäkymä. Sovelluksista esitetään uudistunut esikatseluikkuna, jonka lisäksi sovellukset voi sulkea "heittämällä" ne ylös tai alas, tai vaihtoehtoisesti ruksista.

Uusi moniajonäkymä on interaktiivinen, joka tarkoittaa, että uusista esikatseluikkunoista voi esimerkiksi kopioida tekstiä ilman, että sovellusta avaa.

Toisella vastaavalla liukueleellä puolestaan saadaan esiin sovellusvalikko, joka tarjoaa listan kaikista puhelimen sovelluksista. Kotinäppäimen painallus vie tutusti kotinäkymään.



Pitkä painallus kotinäppäimeen avaa edelleen Google Assistant -avustajan. Sen sijaan aiemmin moniajonappinan toiminut neliskanttinen painike on poistunut kotinäppäimen vierestä ja lisäksi perustilassa vasemmalta löytyvää takaisin-painiketta ei näy.

Takaisin-nappi kuitenkin löytyy tutusta paikasta tilanteissa, joissa se on käytettävissä.

Muutoin Androidin toiminta logiikka on säilynyt pitkälti tuttuna ja turvallisena. Lisää Android 9.0 Pie:n uusista ominaisuuksista löydät täältä.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -40%

Oppo A77 5G
149 € DNA
199 € Proshop
249 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Honor X8 – hinta laskenut -26%

Motorola Moto G62 5G – hinta laskenut -25%

Motorola Moto G62 5G
179 € Gigantti
179 € Power
238 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 239 €

Honor Magic4 Pro – hinta laskenut -25%

Honor Magic4 Pro
599 € Power
749 € DNA
799 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.