Uuden Android 9.0 Pie:n uudistukset näytön kääntämiseen, voluumikontrolleihin ja kuvakaappauksiin

Matti Robinson

Uuden Android 9.0 Pie:n uudistukset näytön kääntämiseen, voluumikontrolleihin ja kuvakaappauksiin
Androidin uusimman version myötä Google on päivittänyt näytön kääntämisen, äänenvoimakkuuden säätämisen sekä kuvakaappaukset. Android 9.0 Pie:n myötä käyttöliittymäuudistuksista nämä kaksi eivät ole isoimpia, mutta sitäkin toivotumpia.

Esimerkiksi sängyssä kännykän ruutua tiiraavat tietävät, että näytön satunnaiset käännöt ovat varsin ärsyttävä tapa, joka on vaivannut aiempia Android-versioita. Toki käännön voi asettaa pois päältä, jolloin se pysyy yhdessä orientaatiossa, mutta mitä jos yhden dokumentin tai kuvan haluaisikin kääntyvän?

Nyt Google on tuonut uuden napin, joka löytyy näytöltä (vasemman kuvan oikeassa alanurkassa) kun näytön käännön lukitus on aktivoitu. Napin painalluksella saa käännettyä orientaation toiseen asetukseen ja luonnollisesti toinen painallus tuo asetuksen takaisin alkuperäiseen. Yksinkertainen, mutta sitäkin odotetumpi ratkaisu.

Toinen pieni, mutta olennainen uudistus on tehty äänenvoimakkuuden säädössä. Uudistuksen myötä Androidin äänenvoimakkuuden säätö muuttaa aina oletuksena äänentoiston voimakkuutta, eikä vaikkapa ilmoitusten voimakkuutta.



Kuvakaappauksen parannukset tarkoittavat, että Android Pie:ssa käyttäjä saa otettua nyt kuvakaappauksen pitkällä virtanapin painalluksella aukeavasta valikosta. Lisäksi heti kuvakaappauksen otettua voi siirtyä suoraan muokkaamaan kuvaa yhdellä painalluksella.

Lue täältä lisää Android Pie:n uusista ominaisuuksista.

Parhaat kännykkätarjoukset

Nokia XR20 – hinta laskenut -40%

Nokia XR20
174 € Kärkkäinen
350 € Proshop
366 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 289 €

Nokia G10 – hinta laskenut -30%

Nokia G10
106 € Hobby Hall
149 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 151 €

Samsung Galaxy S21 5G – hinta laskenut -29%

Motorola Moto G100 – hinta laskenut -29%

Motorola Moto G100
200 € Kärkkäinen
499 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.