Tuleva OnePlussan McLaren-puhelin saa huimat 10 gigatavua RAM-muistia?

Puhelinvertailu

Tuleva OnePlussan McLaren-puhelin saa huimat 10 gigatavua RAM-muistia?
Kuten kerroimme aiemmin tällä viikolla, niin kiinalainen älypuhelinvalmistaja OnePlus valmistelee mielenkiintoista julkaisua yhteistyössä kilpa-autovalmistaja McLarenin kanssa.

Wokingissa Iso-Britanniassa järjestettävä julkistustapahtuma pitää sisällään todennäköisesti uuden McLaren-version suositusta OnePlus 6T -älypuhelimesta. Yhtiö ei kuitenkaan ole paljastanut mitään teknisistä tiedoista, joskin perinteisesti brändiyhteistyön tuloksena on voinut olettaa, että kyseessä on ulkoista olemusta lukuunottamatta melkoisen tavallinen OnePlus 6T.

Näin ei kuitenkaan ilmeisesti ole tämän laitteen kanssa, kertoo MySmartPrice.com. Sen mukaan uutuuslaite pitää sisällään ensimmäistä kertaa huiman 10 gigatavun RAM-muistin.

OnePlus on ollut edelläkävijä RAM-muistin määrässä jo vuosia. Sen laitteissa on nähtiin jo viime vuonna ensimmäistä kertaa kahdeksan gigatavua muistia. Lisäksi tallennustilaa on kaksi kertaa enemmän kuin OnePlus 6T -huippuversiossa, eli kokonaiset 256 gigatavua.



Laitteen esittely tapahtuu 11. joulukuuta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G67 – hinta laskenut -24%

Motorola Moto G67
219 € Proshop
249 € Power
268 € VPD Pelikauppa

Alin hinta viikko sitten: 329 €

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -22%

Motorola Edge 70
621 € VPD Pelikauppa
699 € Gigantti
799 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Xiaomi Poco M8 Pro – hinta laskenut -21%

Xiaomi Poco M8 Pro
349 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 439 €

Oppo Find X9 – hinta laskenut -20%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.