OnePlussan ensimmäisen Pro-älypuhelimen eurohintoja vuotanut

Puhelinvertailu

OnePlussan ensimmäisen Pro-älypuhelimen eurohintoja vuotanut
OnePlus paljasti aiemmin tällä viikolla, että yhtiöltä tuleekin tänä vuonna sarja puhelimia yhden sijaan. Tulossa on paitsi OnePlus 7 niin myös OnePlus 7 Pro, ja kenties vielä päälle 5G-malli.

Pro-version tekniikasta vuosikin eilettäin myös tietoja, mutta yksi suurimmista kysymyksistä uusien mallien myötä on hinta.

OnePlus on vuosittain nostanut perusversionsa hintaa hieman ylöspäin, tavallisesti noin pari kymppiä, mutta miten on uuden Pro-version laita?

Android Centralille vuotaneen Ishan Agarwal mukaan OnePlus 7 Pro -mallia myydään Euroopassa jopa yli 800 euron hintaan. Kaikille malleille hintaa Agarwal ei pystynyt paljastamaan, ja harmittavasti ilman hintaa on juuri halvin 6+128Gt-versio.

8+256Gt version hinta alkaa 749 eurosta ja 12+256Gt puolestaan 819 eurosta. Tietojen mukaan joissain Euroopan maissa hinta on kuitenkin kymmenen euroa isompi. Näiden tietojen perusteella voisi arvella, että Pro-version alkaen-malli sijoittuisi noin 699 euron hintaluokkaan.



OnePlus 6T hinta oli julkaisun yhteydessä 549 euroa, joten uutuusmalli on noin 150 euroa kalliimpi. Nähtäväksi jää, tuleeko OnePlus 7:n hinta ylös jälleen pari kymppiä.








Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
117 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Realme 11 (5G) – hinta laskenut -11%

Realme 11 (5G)
280 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 314 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.