Nyt se on virallista – Apple ostaa suurimman osan Intelin modeemikehityksestä

Manu Pitkänen

Nyt se on virallista – Apple ostaa suurimman osan Intelin modeemikehityksestä
Kuten muutama päivä sitten uumoiltiin, Apple on lyönyt kättä päälle Intelin kanssa ja ostanut puolijohdejätiltä suurimman osan sen modeemibisneksestä.

Lyhyessä lehdistötiedotteessa Apple kertoo kauppaan kuuluvan suurin osa Intelin modeemiliiketoimintaa ja siihen sisältyy patentteja, laitteita sekä noin 2200 työntekijää ja työskentelyyn tarvittavia tiloja. Kaupan kokonaisarvo on miljardi dollaria ja se astuu voimaan tämän vuoden lopulla mikäli kilpailuviranomaiset eivät puutu asiaan.

Intelille jää vielä älypuhelimien ulkopuolisten laitteiden modeemiliiketoiminta, joten yhtiö voi kehittää ja markkinoida esimerkiksi tietokoneisiin, autoihin ja IoT-laitteisiin tarkoitettuja modeemituotteita.

Applen tiedetään aloittaneen jo aiemmin oman modeemikehityksen, mikä saa varmasti paljon uutta potkua Inteliltä ostetusta osaamisesta ja teknologiasta. Kaupan myötä Apple pystynee kiihdyttämään alkuperäisiä suunnitelmiaan ja lanseeraamaan oman modeemin alkuperäistä aikataulua aikaisemmin. Apple on aiemmin käyttänyt iPhoneissa Intelin modeemeja, mutta yhtiö päätti luopua niistä keväällä Intelin aikatauluongelmien takia. Samalla Inteliltä hävisi tärkein asiakas ja liiketoiminnalta katosi pohja, minkä seurauksena liiketoiminta putosi nyt Applen syliin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.