Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Googlen tuki paljasti Android 10 -julkaisupäivän

Puhelinvertailu

Googlen tuki paljasti Android 10 -julkaisupäivän
Androidin kymmenes versio, joka aiemmin tunnettiin nimellä Android Q, on paljastunut alustan ensimmäiseksi versioksi, jossa herkullinen lisänimi loistaa poissaolollaan.

Google paljasti myös uuden logon samassa rytäkässä, ja nyt uuden Android 10 -version julkaisupäiväkin vaikuttaa paljastuneen.

PhoneArenan julkaisemien kuvien perusteella Android 10 julkaistaan Pixel-puhelimille syyskuun 3. päivä. Tämä ei tietysti tarkoita, että se on saatavilla kaikille puhelimille, sillä Pixel-laitteet ovat tietysti ensimmäisten joukossa saamassa uusia päivityksiä.

Kuvakaappauksissa kysytään Googlen tukihenkilöltä milloin päivitys olisi saatavilla Pixel-puhelimille. Vastaukset saadaan kahdelta eri tukihenkilöltä, joka tietysti entisestään vahvistaa, ettei kyseessä ollut esimerkiksi virhe.

Perinteisesti esimerkiksi Nokian ja OnePlussan puhelimet ovat saaneet Android-päivitykset aikaisin Pixel-puhelinten jälkeen. Nokia onkin luvannut Android 10 -päivityksen kolmelle puhelimelle (Nokia 7.1, 8.1 ja 9 PureView) jo tämän vuoden aikana.


Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

Kännyköiden hintavertailu

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja