OnePlussan tulevasta edullisemmasta mallista vuoti kuvat

Matti Robinson

OnePlussan tulevasta edullisemmasta mallista vuoti kuvat
Tämän vuoden älypuhelinjulkistukset ovat pitkälti taputeltu ja valmistajat ovat suurilta osin siirtyneet joululomille. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että katseet on suunnattava jo ensi vuoteen.

Näin tapahtuu erityisesti laitevuotojen kanssa, jotka eivät taatusti lopu koskaan. Laitteita ei ole tälle vuodelle oikein tarjolla, joten laadukkaimmatkin vuodot koskevat jo ensi vuoden malleja.

Viimeisimpänä vuotona onkin yksi ensi vuoden tärkeimmistä Android-julkaisuista, erityisesti Suomen markkinoita silmällä pitäen. OnePlus on yhtiönä Suomessa huippusuosittu ja nyt on vuotanut kuvia sen tulevasta puhelimesta.

Kyseessä ei ole edes OnePlus 8 tai OnePlus 8 Pro, joita taatusti odotetaan alkukesästä, vaan malli, jolla ei ole suoraa edeltäjää. Myös OnePlus 8:n kuvat vuodatettiin nettiin aikaisemmin.

Huhujen mukaan kuvien OnePlus 8 Lite on yhtiön ensimmäinen edullisempi laite sitten 2015 esitellyn OnePlus X:n. Tässä vaiheessa tosin yhtiön huippupuhelimet ovat nousseet hinnoissa jo kauas parin ensimmäisen sukupolven muutaman sadan euron hinnoista.



Vaikuttaa siis siltä, että OnePlus on muuttumassa ensi vuonna entistä enemmän perinteiseksi Android-laitevalmistajaksi, jolla on useita eri malleja eri hintaluokkiin. Mahdollisesti kesällä on tarjolla peräti kolme laitetta, OnePlus 8 Lite, OnePlus 8 ja OnePlus 8 Pro.

OnLeaksin ja 91mobilesin vuotamien kuvien mukaan OnePlus 8 Lite sisältää tasaisen kosketusnäytön sekä kaksoiskameran, jota avustaa salama ja ToF-sensori. Etukameran paikka on luotu Samsung-tyylisesti pyöreällä reiällä. Näytön kooksi arvioidaan n. 6,4 - 6,5 tuumaa.

Liitännöistä löytyy vain USB-C, joten todennäköisesti kuulokeliitintä ei löydy koko ensi vuoden mallistosta. OnePlus-puhelimista tuttu hälytyskytkin on laitteen oikealla puolella.

Tässä vaiheessa tekniikan osalta ei ole vielä tietoa, joten jäämme odottamaan lisävuotoja ja tietysti laitteen virallistamista.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Asus Zenfone 10 – hinta laskenut -49%

Asus Zenfone 10
561 € Hobby Hall
699 € CDON
849 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1090 €

HMD Pulse+ – hinta laskenut -39%

HMD Pulse+
97 € Hobby Hall
159 € Multitronic
190 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 159 €

Google Pixel Fold – hinta laskenut -36%

Google Pixel Fold
1022 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1605 €

Motorola Moto E14 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto E14
79 € Power
119 € Multitronic
119 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.