OnePlus julkaisi uuden ohjelmistoversion OnePlus 6:lle ja 6T:lle.

Puhelinvertailu

OnePlus julkaisi uuden ohjelmistoversion OnePlus 6:lle ja 6T:lle.
OnePlus on julkaissut uuden esiversion käyttöjärjestelmästään vuoden 2018 älypuhelimilleen. Uusi OxygenOS Open Beta 4 saapui OnePlus 6:lle ja 6T:lle tänään.

Kyseessä on siis beetaversio, joten lopullista versiota juotuu odottamaan vielä hetkisen, mikäli ei ole valmis ottamaan käyttöön mahdollisesti muutamia bugeja sisältävää esiversiota.

Uusi versio tuo mukanaan mm. parannetun lukumoodin (Reading Mode) sekä vuoden 2019 viimeiset Android-tietoturvapäivitykset. Lukumoodiin on tuotu uusi kromaattinen efekti, joka parantaa lukukokemusta.

Kyseisen ominaisuuden saa päälle näyttöasetuksista.

Lisäksi pieniä parannuksia on tehty soittoäänen voimakkuuden säätöön saapuvien puheluiden aikana sekä yksityisyyshälytysten muistutuksiin.

Ensimmäinen Android 10:een perustuva beetaohjelmisto OxygenOS:stä julkaistiin kaksikolle jo lokakuun puolen välin tienoilla.

OnePlus 6:n ja 6T:n vakaa OxygenOS 10.3 -versio puolestaan julkastiin joulupäivänä, joten tahti on ollut melkoisen hyvää uusien päivitysten osalta, vaikka tällä kertaa kyseessä ei ole suurensuuri päivitys.



Beetaversiot ovat avoimesti jaossa ja niitä pääsee kokeilemaan kuka tahansa halukas. OnePlus 6:lle päivityksen löydät täältä ja OnePlus 6T:lle täältä.

Beetaohjelmiston käyttäminen tapahtuu omalla vastuulla ja vaikka yleensä avoimet beetat eivät sisällä vakavia ongelmia, niin esimerkiksi tietojen varmuuskopiointi on suotavaa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -29%

Samsung Galaxy Z Fold6
1495 € CDON
1553 € Hobby Hall
2099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 389 €

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G15
55 € CDON
70 € Tekniikkaosat
99 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 69 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
184 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 192 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.