Pixel-käyttäjät valittavat joukolla rikkinäisestä kamerasta, sovelluskaupan tähdet lähtivät syöksykierteeseen

Matti Robinson

Pixel-käyttäjät valittavat joukolla rikkinäisestä kamerasta, sovelluskaupan tähdet lähtivät syöksykierteeseen
Googlen Pixel-puhelimet ovat tunnettuja niiden kameroista ja erityisesti loistavista still-kuvista.

Hakujätin erikoisosaaminen on juuri kameraohjelmistossa, jonka ansiosta spekseillä mitattuna varsin keskinkertainen kamera ottaa markkinoiden parhaita kuvia.

Koska yhtiöllä ei ole kovin pitkää historiaa laitevalmistajana, niin erilaisia kömmähdyksiä on kuitenkin tapahtunut laitepuolella. Hiljattain Googlen tukifoorumit ovatkin täyttyneet tyytymättömistä Pixel-puhelinten omistajista, jotka ovat valittaneet kameran toiminnasta, kertoo Android Central.

Kyseessä ei ole ilmeisemmin ohjelmisto-ohjelma, ainakaan sellainen johon löytyy ratkaisua, sillä Googlen kehotuksen käytännössä rajoittuvat laitteen resetointiin ja päivittämiseen, joka ei monilla tuo apua ongelmaan.

Joillekin on tarjottu takuun aikana vaihtoa uuteen puhelimeen, mutta kun kyseessä ovat pääasiassa Pixel 2 -laitteet, niin takuut ovat useimmiten jo umpeutuneet.



Käyttäjät ovat raportoineet, että sovellukset kaatuvat, kun laite yrittää avata kamerasovellusta. Erityisesti jo muutaman vuoden vanhan Pixel 2:n käyttäjät ovat havainneet ongelmia. Toisilla puolestaan on ongelmia tarkennuksen kanssa, vaikka kamera aukeaisikin.

Tyytymättömät kuluttajat ovat tukifoorumin lisäksi osoittaneet mieltään myös sovelluskaupassa. Viimeisten pari kuukauden aikana Google Playn arvostelut Google Camera -sovellukselle ovat täynnä yhden tähden arvosteluja, josta johtuen keskiarvotähdet ovat laskeneet jo alle neljän tähden, vaikka kyseessä on aiemmin ollut taatusti yksi parhaista kamerasovelluksista.

Google ei ole ottanut virallisesti kantaa asiaan ja nähtäväksi jää onko tulevaisuudessa tiedossa esimerkiksi ryhmäkanne Googlea vastaan vai saako yhtiö laitteet kuntoon.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -28%

Motorola Lenovo ThinkPhone
585 € CDON
660 € Proshop
999 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 816 €

Sony Xperia 1 V – hinta laskenut -22%

Sony Xperia 1 V
999 € Verkkokauppa.com
999 € Gigantti
999 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1282 €

Xiaomi 13 Lite – hinta laskenut -21%

Xiaomi 13 Lite
361 € CDON
499 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 456 €

Realme C30 – hinta laskenut -14%

Realme C30
86 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 98 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.