Crash Bandicoot Mobile -peli ilmestyi Google Play -sovelluskauppaan - peli testattavissa muutamissa maissa

Janne Yli-Korhonen

Crash Bandicoot Mobile -peli ilmestyi Google Play -sovelluskauppaan - peli testattavissa muutamissa maissa
Crash Bandicoot -pelin mobiiliversio on vahvistunut oikeaksi peliksi ja se tulee todennäköisesti kaikkien saataville pian. Peli on tällä hetkellä ladattavissa ainakin Malesiassa Android-laitteille. Crash Bandicoot Mobile -nimellä kulkevan pelin kehittäjä on King, joka tunnetaan Candy Crush -peleistä.

YouTubessa julkaistun videomateriaalin perusteella kolmella kaistalla etenevän pelin juokseminen toimii automaattisesti ja ideana on väistellä esteitä hyppäämällä, liukumalla ja pyörähtämällä. Google Play -sovelluskaupan kuvauksessa kerrotaan pelin sisältävän kolme karttaa (Turtle Woods, Lost City ja Temple Ruins), joista jokainen sisältää salaisia reittejä tutkittavaksi. Lisäksi pelin kerrotaan tarjoavan muun muassa muutamia mahdollisuuksia tukikohdan parantamiseen.

Vielä ei tiedetä pelin maksullisuudesta, eikä virallista julkistuspäivää ole tarjolla. Alla olevasta videosta kuitenkin löytyy lähes 14 minuutin edestä videokuvaa tulevasta pelistä.





Katso myös:

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -40%

Oppo A77 5G
149 € DNA
199 € Proshop
249 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Honor X8 – hinta laskenut -26%

Honor Magic4 Pro – hinta laskenut -25%

Honor Magic4 Pro
599 € Power
749 € DNA
799 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Motorola Moto G62 5G – hinta laskenut -25%

Motorola Moto G62 5G
179 € Gigantti
179 € Power
238 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 239 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.