Suomen Koronavilkkuun merkittävä muutos; yli 50 000 poistanut sovelluksen

1
Petteri Pyyny

Suomen Koronavilkkuun merkittävä muutos; yli 50 000 poistanut sovelluksen
Suomen Koronavilkkua voidaan pitää valtavana onnistumisena, ainakin latausmääriä katsoessa. THL:n sovellus on tänään ylittänyt jo 1,8 miljoonan latauksen merkkipaalun.

Samaan aikaan myös sovellusta on poistettu, mutta todella vähäisessä määrin latausmääriin suhteutettuna. Kaikkiaan Koronavilkku on poistettu tähän mennessä noin 50 000 puhelimesta.




Samalla sovellukseen tuli merkittävä parannus myös siinä mielessä, että sen voi ladata nyt myös EU-alueen ulkopuolelta. Aiemmin lataus oli sovelluskaupoissa rajoitettu jostain syystä siten, että sen pystyi asentamaan ainoastaan EU-maista.



Todennäköisin syy sovelluksen poistolle lienee puhelimen vaihto toiseen.

Alla suorat latauslinkit Koronavilkkuun:

Koronavilkku Androidille (Google Play -kauppa)

Koronavilkku iPhonelle (App Store)


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G24 – hinta laskenut -41%

Motorola Moto G24
99 € CDON
169 € Power

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Oppo Reno 12 F (4G) – hinta laskenut -23%

Oppo Reno 12 F (4G)
205 € CDON
237 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 267 €

Realme 14 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 14 Pro
299 € Hobby Hall
329 € CDON
429 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 379 €

Realme GT 6T – hinta laskenut -18%

Realme GT 6T
462 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 560 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.