Androidin perustajan puhelinfirma myytiin OnePlussan perustajalle

Petteri Pyyny

Androidin perustajan puhelinfirma myytiin OnePlussan perustajalle
Käyttöjärjestelmä Androidin perustajana tunnetuksi tullut Andy Rubin on myynyt yrityksensä OnePlussan toiselle perustajalle Carl Peille.

Andry Rubinin yhtiö Essential tuli tunnetuksi pienimuotoisella hypellä, joka sen ensimmäistä puhelinta, Essential Phonea, ympäröi. Valitettavasti yhtiö ei koskaan saanut toimintaansa lentoon ja on kuihtunut vuosien saatossa pelkäksi rangaksi alkuperäisestä visiostaan.

Samaan aikaan OnePlussan toisena perustajana tunnettu Pei jätti OnePlussan vuoden 2020 syksyllä ja perusti Nothing -nimeä kantavan uuden yhtiön.

Yhtiön eivät ole yrityskaupasta huudelleet, mutta 9to5google sai kaivettua tiedon Britannian tavaramerkkitietokannasta, josta kävi ilmi, että Essentialin logot ja tavaramerkit ovat siirtyneet Nothingin omistukseen tammikuussa 2021.



Koska kumpikaan taho ei ole asiaa kommentoinut millään muotoa, on täysin arvailujen varassa mitä Nothing aikoo Essentialin tavaramerkkien kanssa tehdä: onko sittenkin tulossa jossain vaiheessa puhelin, vaikka Nothing kertookin keskittyvänsä ainakin alkuvaiheessa muun tyyppisten tuotteiden kehitykseen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A78 – hinta laskenut -21%

Oppo A78
218 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 276 €

Apple iPhone 14 Pro Max – hinta laskenut -14%

Apple iPhone 14 Pro Max
949 € Teleoutlet
1249 € Elisa
1255 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 1109 €

Motorola Edge 30 Ultra – hinta laskenut -14%

Motorola Edge 30 Ultra
625 € CDON
730 € Hobby Hall
749 € Power

Alin hinta viikko sitten: 729 €

Apple iPhone 14 Pro – hinta laskenut -13%

Apple iPhone 14 Pro
849 € Teleoutlet
999 € DNA
1079 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 979 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.