Elisa ja Nokia uuteen yhteistyöhön, jonka tavoitteena on saavuttaa markkinajohtajuus privaattiverkkojen osalta

Janne Yli-Korhonen

Elisa ja Nokia uuteen yhteistyöhön, jonka tavoitteena on saavuttaa markkinajohtajuus privaattiverkkojen osalta
Elisa ja Nokia ovat aloittaneet uuden yhteistyön privaattiverkkojen suhteen. Yhteistyön tavoitteena on saavuttaa nopeasti kasvavalla palvelualueella markkinajohtajuus. Kumppanit tähtäävät yhteistyöllä erityisesti Suomen markkinoille.

Aiemmin Nokia aloitti vastaavanlaisen yhteistyön Telian ja Digitan kanssa.

Elisa ja Nokia vastaavat asiakkaiden tarpeisiin sekä 5G- että LTE-teknologioilla rakennetuilla privaattiverkoilla.

Elisan privaattiverkkoja on viimeisen vuoden aikana otettu käyttöön muun muassa sairaaloissa, tehdasalueilla, kaivoksissa ja satamissa. Yhteistyön Nokian kanssa keskittyy erityisesti näiden alojen tarpeisiin.

"Elisa ja Nokia ovat koko maailman edelläkävijöitä verkon laadussa ja 5G-teknologiassa. Tämän kumppanuuden myötä uuden ajan operaattori Elisa ja teknologiajohtaja Nokia yhdistävät voimansa ja muodostavat unelmatiimin, joka nostaa privaattiverkkototeutukset uudelle tasolle. Privaattiverkot yleistyvät nyt vauhdilla, ja olemme Nokian kanssa jo alkaneet toimittaa suomalaisyrityksille 5G- ja LTE-verkkototeutuksia erilaisiin käyttötarpeisiin useilla teollisuudenaloilla", kertoo Timo Katajisto, Elisan yritysasiakasliiketoiminnan johtaja ja Elisan johtoryhmän jäsen.



"Elisa on meille loistava kumppani, jonka kanssa vauhdittamme asiakaskohtaisten verkkoratkaisuiden yleistymistä ja nostamme Suomen johtavaksi maaksi tällä alueella. Meillä on Elisan kanssa yhteinen visio, jonka mukaisesti luomme suomalaisorganisaatioille uusia mahdollisuuksia 5G:n avulla. Samalla autamme organisaatiota digitalisoimaan toimintojaan sekä hyödyntämään verkossaan älykkyyttä IoT:n, analytiikan, automaation sekä tekoälyn kautta", kommentoi Raghav Sahgal, Nokian Cloud & Network Services -liiketoiminnan johtaja ja Nokian johtoryhmän jäsen.

Privaattiverkko tarkoittaa asiakaskohtaista mobiiliverkkoa, jonka peitto voidaan rakentaa tarkalleen vastaamaan organisaation tarpeita esimerkiksi tehdas- tai sairaalaympäristössä. Tämä takaa organisaation käyttöön sovitun kaistan, tiedonsiirtonopeuden sekä lyhyen viiveen. Privaattiverkko on myös tietoturvallinen, sillä siihen pääsevät vain ennalta määritellyt päätelaitteet.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Uusimmat puhelimet

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.