Opas: Ohjelointia Android-puhelimella

1
Petteri Pyyny

Miltä kuulostaisi ohjelmointi kännykällä? Onnistuu, yllättävän hyvin!
Iso siivu maailman ohjelmoijista kehittää nykyisin sovelluksia kännyköille. Mutta harvempi tekee varsinaista ohjelmointia kännykällä, vaan luottaa siinä sisukkaasti pöytäkoneeseen ja todennäköisesti useampaan näyttöön (tai yhteen isoon näyttöön). Mutta koodin vääntäminen onnistuu myös kännykällä.

Muttama viikko sitten itselleni iski tilanne, että täytyi korjata nopeasti pari riviä AfterDawnin taustakoodista, mutta en ollut läppärin - saati pöytäkoneen - lähelläkään. Tilanne onneksi ratkesi helposti, mutta aloin tutkimaan vaihtoehtoja jatkoa ajatellen.

Pienen selvittelyn jälkeen selvisi, että vuosien 2015 ja 2017 välillä Androidille kehitettiin kilpaa puhelimessa toimivia avoimen lähdekoodin koodieditoreita. Valitettavasti käytännössä kaikki projektit ovat sittemmin kuolleet - tai ainakin hiipuneet todella hiljaisiksi. Kuolleista projekteista kehuja keräsivät mm. DroidEdit sekä Turbo Editor. Kumpaakaan ei ole vain päivitetty vuosikausiin. Onneksi toimivia vaihtoehtojakin lopulta löytyi.



Androidin editorit ohjelmointiin

Pari aktiivista projektia kuitenkin löytyi: etenkin JavaScript-ohjelmointiin suunniteltu ilmainen Spck Code Editor, maksullinen Dcoder, maksullinen Code Editor sekä avoimen lähdekoodin Acode.

Kaikkia nopeasti testattuani päädyin ottamaan Acoden käyttöön. Editori on varsin perusmuotoinen tekstieditori, mutta siitä löytyy käytännössä lähes kaikki tarvittava nopeaan koodin korjailuun. Acode osaa yhdistyä Githubiin, tukee useita eri syntakseja, tukee FTP-siirtoja, jne.

Acoden päänäkymäAcoden asetuksetAcoden valikot


Ainoastaan puute muiden kuin Githubin ylläpitämiin git-tietovarastoihin (repository) kytkeytyminen Acodesta puuttuu, eli suoraa integrointia gitin kanssa ei ole mahdollista toteuttaa, ellei organisaatio käytä nimenomaan Githubia. Ja erillisten Androidille tarkoitettujen git-asiakasohjelmien tila on hieman heikoilla kantimilla: ainoastaan PocketGit vaikuttaisi käyttöön sopivalta, mutta senkin viimeisin päivitys on vuodelta 2017.

Acodesta on myös maksullinen versio, mutta sen ainoa ero ilmaisversioon on sen tuki tummalle teemalle. Ideana on pikemminkin tukea Acoden kehittäjää kuin rahastaa editorilla.

Näppäimistö ohjelmointiin

Mikään tavanomainen Androidin näppäimistö ei ole sellaisenaan sopiva ohjelmointiin: ohjelmoitaessa erikoismerkkien käyttöaste on aivan eri luokkaa kuin tavallista tekstiä kirjoitettaessa. Pelkästään jo HTML:ää kirjoitettaessa täytyy erikoismerkkien kuten > < ja / olla nopeasti näkyvillä näppäimistöllä. Lisäksi oikeinkirjoituksen tarkistusta ei luonnollisestikaan voi pitää päällä.

Mutta tähänkin ongelmaan löytyy näppärä ratkaisu: Hacker's Keyboard.

Hacker's Keyboard on suunniteltu nimenomaan ohjelmointiin sekä mm. SSH-terminaalien käyttöön, joten erikoismerkit ja muut kontrollimerkit ovat suoraan näppäimistöllä näkyvissä. Lisäksi näppäimistön asettelua ja erikoismerkkien valikoimaa voi muokata käytännössä täysin vapaasti.

Acode ja Hackers Keyboard


Mutta kyllä, nopea koodin korjailu tien päältä on täysin mahdollista pelkkää Android-puhelinta käyttäen. Aivan kokonaista työpäivää en ehkä viettäisi koodia puhelimen kautta kirjoittaen, mutta tarvittaessa sekin onnistuu.

Android-tabletilla hommasta tulee jo merkittävästi mielekkäämpää, sillä sekä Acode että Hacker's Keyboard tukevat tabletin isompaa näyttöä varsin mainiosti.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Poco F6 Pro – hinta laskenut -39%

Xiaomi Poco F6 Pro
506 € Summ
585 € Hobby Hall
841 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 833 €

Honor X7b (4G) – hinta laskenut -34%

Honor X7b (4G)
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com
149 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 148 €

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -33%

Samsung Galaxy Z Fold6
1234 € Summ
1849 € BIGBOX.FI
1899 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 1849 €

Honor 200 Pro – hinta laskenut -33%

Honor 200 Pro
465 € Summ
699 € Verkkokauppa.com
699 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 699 €

Kommentit (1)

robsku
robsku

1

Artikkelin otsikossa on typo :D Ohjelointia juu...

Mutta juu, onnistuuhan se, ja jos tahtoa riittää niin ohjelmoida voi ihan miten paljon haluaa, ei se hankala näppis ja rajoitettu ruututila sitä sinänsä estä.

Mutta yksi ongelma jonka haluaisin nähdä ratkaistun edes yhdessä Android koodi/teksti -editorissa on Android ohjelmien yleinen kyvyttömyys pitää itseään muistissa kun esim. puhelu tulee tai vaihtaa välillä toiseen ohjelmaan...
Löytyykö sellaista koodieditoria, joka ei editoriin palatessa ole unohtanut mitä tiedostoja oli auki, mitä muutoksia niihin oli tehty ja missä kohtaa tiedostoa oli - siis ihan tällaisia PERUSominaisuuksia missä tahansa käyttiksessä joka osaa moniajaa ohjelmia ja ei ole tarkoitettu vain ja pelkästään leluksi, kuten Android ilmeisesti on - pystyykö jokin ohjelma tässä pakottamaan Androidin tahtoonsa ja pitämään itsensä muistissa, vaikka sitten joku soittaisikin tai jopa käyttäjä kehtaisi yrittää moniajaa ja vaihdella ohjelmien välillä?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.