Motorola Air Charging osaa ladata kännykät langattomasti 3 metrin päästä

Petteri Pyyny

Kännykkä latautuu jatkossa 3m päästä laturistakin, ilman johtoja - Motorolan uutuus on lähes sci-fiä
Motorola on esitellyt todellista langatonta latausta, joka on ilmeisesti nyt ihan oikeasti saapumassa myös kauppoihin. Uusi tekniikka pistää samalla käsitykset täysin uusiksi siitä, mitä langaton lataus oikeasti tarkoittaa.

Motorola Air Charging mahdollistaa jopa neljän kännykän lataamisen yhtä aikaa ja varsinainen laturi voi olla kolmen metrin päässä kännykästä. Eli sohvapöydälle unohtuneet koko perheen kännykät voivat latautua siinä lojuessaan mainiosti - riittää, että vaikkapa sohvan takana on Motorolan laturi.

Tekniikka ei ole kuitenkaan aivan verrannollinen latausnopeudessa nykyisiin QI-standardin langattomiin latureihin, saati sitten langallisiin pikalataustekniikoihin, sillä latauksen suurin mahdollinen teho on rajattu 5 wattiin.

Lisäksi Motorola kertoo, että lataus onnistuu mainiosti, vaikka välissä olisikin esteitä. Myös suojakuoria voi käyttää kännykässä aivan tavalliseen tapaan ja lataus 3m etäisyydeltä onnistuu silti.

alla tekniikkaa esittelevä Motorolan video:





Luonnollisesti myös kännyköiden pitää tukea uutta tekniikkaa - ja Motorolalta ei ole vielä tullut yhtään mallia, jonka kerrottaisiin tekniikkaa tukevan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -24%

Motorola Lenovo ThinkPhone
686 € Hobby Hall
859 € Proshop
900 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 900 €

Xiaomi Redmi Note 11S 5G (global) – hinta laskenut -17%

Xiaomi Redmi Note 11S 5G (global)
155 € Multitronic
172 € Proshop
199 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 186 €

Motorola Moto G42 – hinta laskenut -14%

Motorola Moto G42
133 € Hobby Hall
141 € Proshop
153 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 155 €

Honor Magic5 Lite – hinta laskenut -11%

Honor Magic5 Lite
219 € Power
247 € Gigantti
249 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 247 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.