Mannerlaatat heiluvat: Yhdysvallat pakottamassa Applen sallimaan App Store -kaupan ulkopuoliset sovellukset

Petteri Pyyny

Mannerlaatat heiluvat: Yhdysvallat pakottamassa Applen sallimaan App Store -kaupan ulkopuoliset sovellukset
Siinä missä Android-käyttäjät ovat aina voineet halutessaan ladata myös epämääräisempiä sovelluksia puhelimeensa täysin vapaasti, on Apple pitänyt kynsin ja hampain kiinni iPhone-ekosysteeminsä ohjaksista. Jos jokin sovellus ei löydy Applen omasta App Storesta, sitä ei voi iPhonelle asentaa - sillä siisti.

Mutta App Storen ja Googlen Play Storen markkina-asema on muodostunut vuosien saatossa niin merkittäväksi, että sen katsotaan muodostavan jo kahden yhtiön kontrolloiman monopolin. Asia nousi merkittävästi otsikoihin vuosina 2019 ja 2020, kun Fortnite-pelin kehittäjä Epic kyllästyi maksamaan Applelle ja Googlelle 30% siivun kaikista pelin tuloista.

Kiukuttelun jälkeen tilanne päätyi siihen, että iPhone-versio pelistä yksinkertaisesti karsittiin luurangoksi, jonka sisällä ei voi tehdä enää käytännössä samoja asioita, kuin muissa pelin versioissa.



Mediamyrsky kesti kauan ja herätti lopulta myös lainsäätäjät Yhdysvalloissa.

Nyt Yhdysvalloissa on etenemässä lakiesitys, joka kulkee nimellä Open App Markets Act, joka pakottaisi yli 50 miljoonan käyttäjän alustat avaamaan mm. maksujärjestelmät täydelle kilpailulle. Tähän saakka kaikista sovelluskauppojen kautta tehdyistä maksuista ovat sekä Google että Apple napanneet itselleen siivun. Pahiten tämä on näkynyt suoratoistoalustoilla, jotka ovat joutuneet tilittämään kuukausitilaajiensa maksuista jopa 30% siivun kauppapaikoille, jos kuluttaja on tilannut vaikkapa Spotifyn alunperin sovelluskaupasta ladatun sovelluksen kautta.

Lisäksi lakiehdotus vaatii sallimaan virallisten sovelluskauppojen ulkopuolelta tapahtuvat sovellusten ja pelien asentamiset. Tämä on seikka, johon Apple ei ole koskaan suostunut - Googlen Androidilla temppu onnistuu, vaikka se vaatiikin hieman keskivertoa enemmän osaamista ja tahtoa.

Kumpikaan yhtiö ei kerro tarkkoja sovelluskauppojensa tuottoja, mutta Googlen Play -kaupan liikevaihto kuuluu "Muut liikevaihdot" -osioon yhtiön tuloksessa ja viimeisen kolmen kuukauden ajalta liikevaihto tuossa osiossa oli hulppeat 8,2 miljardia dollaria. Applen vastaava kategoria, johon kuuluvat kaikki Applen maksulliset palvelut, tuotti viimeisen raportoidun kolmen kuukauden aikana vieläkin hurjemman liikevaihdon: 19,5 miljardia dollaria.

Lakiesitys kokonaisuudessaan löytyy täältä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Nothing Phone (2) – hinta laskenut -49%

Nothing Phone (2)
349 € Gigantti
349 € Elisa
669 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 679 €

Motorola Moto E14 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto E14
99 € CDON
119 € Gigantti
119 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Motorola Moto G04 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto G04
49 € DNA
69 € Power
79 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 59 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -16%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.