Google paljasti jo ensi syksyn Pixel 7:n, tältä se näyttää

Matti Robinson

Google paljasti jo ensi syksyn Pixel 7:n, tältä se näyttää
Googlen eilen alkaneen Google I/O-tapahtuman tärkeintä antia oli ehdottomasti virallisesti julkistettu Google Pixel 6a -älypuhelin. Tämän vuotisen keskihintaisen a-mallin lisäksi hakujätti päätti kuitenkin kiusoitella kansaa myös syksyn laitteilla.

Odotetusti Google esittelee syksyllä uuden Pixel-lippulaivapuhelimet. Ilmeisesti yhtiön sisällä on otettu oppia kenties OnePlussalta, joka on tyypillisesti paljastanut yksityiskohtia tulevista laitteistaa pitkin vuotta. Näin tekee myös Google, joka paljasti jo nyt hieman syksyn lippulaivastaan.

Paljon toki jää edelleen pimentoon, sillä Google ei antanut vihiä tekniikasta tai ohjelmiston tarjoamista uudistuksista, mutta saimme ensikatsauksen laitteistoon kuvien muodossa.

Vaikuttaa siltä, että Google pysyttäytyy edellisvuoden ulkoasussa, joka nähtiin myös juuri julkistetussa ja heinäkuussa myyntiin saapuvassa Pixel 6a:ssa.



Sekä Pixel 7 että Pixel 7 Pro sisältävät tutun vaakatasossa koko puhelin leveydeltä kohoavan kameraelementin. Myös pastellivärit (musta Obsidian, valkoinen Snow, kellertävän vihreä Lemongrass ja harmaa-ruskea-vihreä Hazel) ovat varsin tuttua Pixeliä viimeajoilta.



Kuvista paljastuu, että kameroita Pixel 7:ssä on kaksi ja Pixel 7 Pro:ssa kolme. Tämä ei varsinaisesti yllätä, sillä vastaava kokoonpano oli myös viime vuotisessa mallistossa.



Pixel 7 -puhelimissa on yhä Pixel 6 -puhelinten tavoin koko puhelimen levyinen kamerakohouma, mutta Googlen mukaan kohouma on nyt valmistettu alumiinista lasin sijaan, mikä parantaa kestävyyttä. Pixel 7:ssä takakameroita on kaksi kappaletta, Pixel 7 Prossa kolme.

Lisäksi Google vahvisti Pixel 7:n ja Pixel 7 Pron olevan varustettu seuraavan sukupolven Google Tensor -järjestelmäpiirillä.

Tämän enempää ei oikeastaan laitteista kerrota, valitettavasti, joten jäämme odottamaan syksyn julkaisuja.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A78 – hinta laskenut -21%

Oppo A78
218 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 276 €

Motorola Edge 30 Ultra – hinta laskenut -14%

Motorola Edge 30 Ultra
625 € CDON
730 € Hobby Hall
749 € Power

Alin hinta viikko sitten: 729 €

Apple iPhone 14 Pro Max – hinta laskenut -14%

Apple iPhone 14 Pro Max
949 € Teleoutlet
1249 € Elisa
1255 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 1109 €

Apple iPhone 14 Pro – hinta laskenut -13%

Apple iPhone 14 Pro
849 € Teleoutlet
999 € DNA
1079 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 979 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.