Itsenäinen 5G on nyt käytössä Telian koko 5G-verkossa

Janne Yli-Korhonen

Itsenäinen 5G on nyt käytössä Telian koko 5G-verkossa
Telia otti itsenäisen (standalone) 5G-ydinverkon tuotantokäyttöön marraskuussa 2021. Nyt yhtiön koko 3,5 gigahertsin taajuusalueella toimiva 5G-verkko on laajentunut itsenäiseksi.

Telia kertoo, että itsenäisen 5G-verkon etuna on entistä alhaisempi viive ja vakaampi yhteys esimerkiksi sisätiloissa. Itsenäisen ydinverkon ansiosta verkkoa voidaan viipaloida, eli ensimmäistä kertaa mobiiliverkoissa voidaan nyt huomioida asiakkaiden yksilöllisiä nopeuden, viiveen tai tiedonsiirron määrän tarpeita.

Itsenäistä 5G-verkkoa on käytetty tähän asti vain 5G-privaattiverkoissa, joita yritykset ovat käyttäneet, mutta nyt hyödyt tulevat käyttöön myös julkisissa verkoissa.

"Käyttäjien palaute oli kannustavaa. Itsenäinen 5G-verkko koettiin hyväksi vaihtoehdoksi kodin kuituyhteydelle ja nopeuksiin oltiin tyytyväisiä. Odotuksia oli vielä matalammalle viiveelle, ja tekniikka kehittyykin vielä päivitysten myötä. Hyvän palautteen kannustamana päädyimme aktivoimaan ominaisuuden koko 5G-verkossamme, ensi vaiheessa 3,5 GHz:n varsinaisella 5G-taajuudella", kertoo Telian 5G-ohjelman johtaja Janne Koistinen.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -40%

Oppo A77 5G
149 € DNA
199 € Proshop
249 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Nokia XR20 – hinta laskenut -40%

Nokia XR20
174 € Kärkkäinen
350 € Proshop
366 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 289 €

Nokia G10 – hinta laskenut -30%

Nokia G10
106 € Hobby Hall
149 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 151 €

Samsung Galaxy S21 5G – hinta laskenut -29%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.