Nokialta 1,1 miljoonan euron lahjoitus neljälle suomalaisyliopistolle

Matti Robinson

Nokialta 1,1 miljoonan euron lahjoitus neljälle suomalaisyliopistolle
Nokia on tänään tiedottanut, että yhtiö on päättänyt lahjoittaa suomalaisille yliopistoille yhteensä 1,1 miljoonaa euroa. Kyseessä on lahjoitus neljän suomalaisyliopiston teknologiaosaamisen kehittämiseen.

Lahjoitukset saavat Aalto-yliopisto sekä Helsingin, Oulun ja Tampereen yliopistot. Nokia ei kerro tiedotteessa onko 1,1 miljoonan euron lahjoitus jaettu tasan yliopistojen kesken tai miten rahat jaetaan.

Edit: STT:n mukaan Nokian lahjoituksista 250 000 euron osuus menee Oulun yliopistolle, joten lahjoitus jaetaan ilmeisimmin melkoisen tasan yliopistojen kesken.

Nokian mukaan rahat menevät joka tapauksessa "suomalaisen teknologiaosaamisen ja -tutkimuksen kehittämiseen", jota näissä neljässä opinahjossa ja tutkimusyliopistossa toteutetaan.

Tarkemmin ottaen Nokialle tärkeisiin tutkimusaloihin kuuluu mm. 5G- ja 6G- tutkimus, reunalaskenta, tekoäly, koneoppiminen sekä kvanttiteknologia.



Suomalaiset yliopistot ovat tietysti olleet Nokialle tärkeä voimavara, erityisesti sen kultavuosina, mutta yhtiö kertoo, että se palkkasi tänä vuonna yli 260 henkilöä Suomessa ja viimeisen neljän vuoden aikana yhteensä 2000 henkilöä, joista suurin osa työskentelee tehtävissä, joiden alan tutkimusta lahjoituksella edistetään.

Harjoittelupaikkoja Nokia jakaa Suomessa vuosittain noin viidelle sadalle opiskelijalle tai vastavalmistuneelle.

Lahjoitus on osa valtion rahoittamaa vastinrahakampanjaa, jossa Suomen valtio rahoittaa yliopistoja yksityisten sijoitusten suhteen perusteella.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme 9 4G – hinta laskenut -31%

Realme 9 4G
283 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 410 €

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -26%

Motorola Moto Razr 2022
849 € Lenovo
1066 € CDON
1149 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 1149 €

Honor X8 – hinta laskenut -26%

Motorola edge 20 – hinta laskenut -26%

Motorola edge 20
249 € Power
338 € CDON
338 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 338 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.