Signal jopa vahvisti salaustaan hiljattain, varautumalla ns. "salausmaailmanloppuun" eli kvanttitietokoneiden saapumiseen.
Mutta palvelussa on silti yksityisyyden kannalta yksi ongelmallinen seikka. Se on tietysti puhelinnumero. Eli vaikka viestiminen on tietoturvallista, on viestimisen vuoksi kuitenkin pakko jakaa puhelinnumero vastapuolen kanssa. Tällöin täysin anonyymia viestimistä ei voida taata, kun puhelinnumero pitää kuitenkin hankkia jotain kautta - ja se voidaan useimmissa maissa yhdistää ihmiseen. Suomessa pre-paid -liittymissäkin vaaditaan henkilöllisyyden selvittäminen ennen liittymän avaamista.
Etenkin diktatuureissa toimivien toisinajattelijoiden tai toimittajien kannalta vaatimus julkisesta puhelinnumerosta on vaikea.
Nyt Signal on vihdoin korjaamassa asian ja tuomassa puhelinnumeron rinnalle myös käyttäjänimet. Käyttäjänimen voisi jakaa vapaammin ja käyttäjänimeä käytettäessä, Signalin asetuksista saa kytkettyä kokonaan pois oman puhelinnumeron näkymisen keskustelukumppanille.

Toistaiseksi ominaisuus on käytössä vain Signalin kokeellisissa versioissa, joita testataan tuotantojärjestelmän ulkopuolella.
Halukkaat voivat kuitenkin osallistua niiden testaamiseen jo nyt, mikäli käytössä on Android-puhelin, Linux-tietokone, Windows-tietokone tai macOS-tietokone.

Signalin käyttöönottoon vaaditaan edelleen puhelinnumero, mutta uuden ominaisuuden tultua käyttöön, sitä ei tarvitse enää jakaa kenellekään - ja halutessaan sen avulla ei myöskään löydy Signalista. Käyttäjänimen voi joko jakaa sellaisenaan kontakteilleen, mutta myös yhteystietoon linkkaavien QR-koodien luonti on mahdollista.
Käyttäjänimet ovat tulossa Signalin vakaaseen tuotantoversioon "joskus lähitulevaisuudessa".
Kommentit (1)
Kyllä minun ostamani prepaid meni heittämällä verkkoon ilman mitään tunnistautumisia. Ärrältä sellainen "sisältää 5,. puheaikaa" ja maksoi 4,90