EU lätkäisi Applelle 1,8 miljardin euron sakot - Syrjii Spotifya, Tidalia ja muita musiikkipalveluita

Petteri Pyyny

EU lätkäisi Applelle 1,8 miljardin euron sakot - Syrjii Spotifya, Tidalia ja muita musiikkipalveluita
Euroopan komissio on langettanut Applelle hurjan 1,8 miljardin euron sakot. Sakkoihin päädyttiin pitkään kestäneen tutkinnan jälkeen, jonka keskiössä oli Applen App Store ja sen käytännöt.

Apple on näihin päiviin asti estänyt kaikilta iPhone-sovelluksilta muut kuin App Storen kautta tapahtuvat maksut. Eli jos käyttäjä on ladannut puhelimelleen vaikkapa Spotifyn ja päättänyt tilata sen suoraan sovelluksen kautta, on Spotifyn pitänyt maksaa ns. "Apple-vero", joka on ollut välillä jopa 30 prosenttia maksun suuruudesta.

Eli käytännössä Apple on saanut itselleen parhaimmillaan lähes kolmanneksen Spotifyn tilausmaksusta. Maksut ovat menneet myös kaikista tulevista kuukausieristä. Vasta aivan viime vuosina Apple on hieman löysyttänyt "veronsa" suuruutta, mutta käytäntö on silti edelleen täsmälleen sama.

Euroopan Unionia edustavan komission näkökulmasta erityisen raskauttavaksi Applen toiminnan on tehnyt muutama seikka:

  • Applella itsellään on suoraan Spotifyn, Tidalin, YouTube Musicin ja muiden musiikin suoratoistopalveluiden kanssa kilpaileva palvelu, Apple Music. Näin ollen yhtiö saa itselleen suoraa rahallista kilpailukykyä, kun se veloittaa kilpailijoiltaan provisionsa.
  • Toisekseen Apple on käyttöehdoissa kieltänyt App Storen kautta ladattavissa sovelluksissa kaikki muut maksutavat kuin App Storen sisäisen maksutavan.
  • Sovellukset, kuten Spotify, eivät saa kertoa, että tilauksen voisi aloittaa - vaikkapa halvemmalla - maksamalla palvelun suoraan Spotifyn omien sivujen kautta. Tämä on kielletty App Storen käyttöehdoissa.




Komission raportin mukaan Apple piti käytäntönsä kuvatunlaisena lähes kymmenen vuoden ajan. Käytännössä useat palvelut joutuivat pitämään App Storen kautta tehtyjä tilauksia kalliimpina kuin mitä ne muuta kautta tilattuna olivat - johtuen Applen keräämistä provisioista.

Näin ollen iPhone ja iPad -käyttäjät ovat joutuneet tietämättään maksamaan musiikkipalveluiden tilauksista liian suurta hintaa, kun Apple on kieltänyt palveluita neuvomasta edullisemman tilausvaihtoehdon olemassaolosta.

Komissio langetti 1,8 miljardin euron suuruisen sakon Applelle vuosikymmenen kestäneen väärinkäytöksen vuoksi. Summa muodostuu Euroopan Unionin kilpailulainsäädännön pykälästä, jossa sakkojen suuruus johdetaan suoraan yhtiön liikevaihdon pohjalta.

Applelle määrätyt sakot maksetaan suoraan EU:n budjettiin ja ne vähentävät jäsenmaiden, kuten Suomen, tulevien vuosien jäsenmaksuja suhteessa kunkin maan jäsenmaksuihin.

Tänä keväänä App Store -pakko murtuu, mutta Applen keinoista mukautua EU:n uusiin vaatimuksiin käydään vielä kulisseissa isoa vääntöä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo Reno10 – hinta laskenut -40%

Oppo Reno10
199 € DNA
275 € Summ
321 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 329 €

Nothing Phone (2) – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S24 FE – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy S24 FE
615 € Summ
799 € Verkkokauppa.com
799 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Motorola Moto G72 – hinta laskenut -21%

Motorola Moto G72
306 € Hobby Hall
368 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 388 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.