Sony Xperia 1 VI:n näyttö on tarkkuudeltaan edeltäjään verratessa heikompi, mutta kirkkaampi - päivitystuki parempi

Janne Yli-Korhonen

Sony Xperia 1 VI:n näyttö on tarkkuudeltaan edeltäjään verratessa heikompi, mutta kirkkaampi - päivitystuki parempi
Sony julkaisi kaksi uutta puhelinta. Huipputasoa edustaa Xperia 1 VI, kun taas Xperia 10 VI sijoittuu edullisempaan hintaluokkaan.

Ulkoisesti Xperia 1 VI muistuttaa hyvin paljon viime vuoden Xperia 1 V -mallia, mutta toisaalta tietyissä asioissa on tullut uudistustakin.

Huippumallissa on panostettu etenkin kuvaamisominaisuuksiin.

Sony kertoo, että Xperia 1 VI:n optinen telezoom mahdollistaa pitkät kuvausetäisyydet upealla tarkkuudella aina 7,1-kertaiseen zoomiin asti, polttovälillä 85 mm:stä 170 mm:iin. Telekamera mahdollistaa myös makrokuvaamisen 4 cm:n tarkennusetäisyydellä.

Kuvaamisessa apuna toimivat lisäksi pääkamera ja ultralaajakulma. Kameroiden osalta Sony lupaa niiden tuottavan parempaa kuvaa hämärässä.



Kamerasovellus on saanut merkittävää päivitystä, sillä se on nyt aiempaa käyttäjäystävällisempi. Aiemmin ominaisuudet ovat löytyneet erillisistä sovelluksista, mutta nyt kaikki tarpeellinen löytyy yhdestä sovelluksesta.

Selvää uudistusta on tullut näyttöön.

Aiemmissa malleissa on hyödynnetty 4K-tarkkuutta, mutta nyt käytössä on vain Full HD+ -tarkkuutta. Kuvasuhde on nyt 19.5:9.

OLEDia hyödyntävä näyttö vaihtaa virkistystaajuutta 1 Hz:n ja 120 Hz:n välillä. Uusi näyttö on peräti 1,5 kertaa kirkkaampi kuin edellisessä mallissa. Lisäksi uusi Sunlight Vision -ominaisuus tarjoaa paremman näkyvyyden ulkoilmaolosuhteissa.

Näyttö on päällystetty Victus 2 -lasilla ja takaa laite on Victus -lasia.

Suorituskyvystä vastaa 5000 mAh akku, joka on suunniteltu kestämään kahden päivän tyypillinen käyttö. Laitteen paksuus on nyt 8.2 millimetriä eli runko on ohuempi kuin aiemmissa malleissa.

Suorituskykyä tuottaa Snapdragon 8 Gen 3 -mobiilialusta. Muita ominaisuuksia ovat esimerkiksi aiempaa paremmat stereokaiuttimet, 3.5 mm:n kuulokeliitäntä ja tuki Wifi 7:lle.

Sony Xperia 10 VI mustassa, sinisessä ja valkoisessa värissä
Xperia 10 VI


Xperia 10 VI on edullisempi laite. Painoa on vain 164 grammaa ja runko on kompakti 68 millimetrin leveydellä.

Takapaneeli on tehty mattapintaisesta, maidonvalkoisesta, puoliksi läpinäkyvävästä hartsimateriaalista, joka antaa laitteelle pehmeän ilmeen, Sony kertoo.

Laite on saanut IP65/68-vesi- ja pölytiiviysluokituksen, ja kestävyyttä parantaa Corning Gorilla Glass Victus -lasi.

Laitteessa on 6,1 tuuman Full HD+ OLED -näyttö, ja suorituskyvystä vastaa Snapdragon 6 Gen 1 Mobile Platform -mobiilialusta.

Takakameran kaksi objektiivia mahdollistavat monipuolisen kuvaamisen, sillä ne tarjoavat kolmea polttoväliä: 16 mm, 26 mm ja 52 mm.

Kumpikin laite hyödyntää Android 14 -käyttöjärjestelmää. Sony on saanut parannettua päivitystukea, sillä nyt kummallekin uudelle laitteelle luvataan kolme suurta päivitystä ja neljän vuoden ajan tietoturvapäivityksiä. Aiemmille malleille Sony on luvannut vain kaksi suurta päivitystä.



Xperia 1 VI ja Xperia 10 VI tulevat heti ennakkomyyntiin ja ne tulevat saataville kesäkuussa.

Hinnat:
  • Xperia 1 VI: 1399 € + ennakkotilaajan etuna Sony WH-1000XM5-kuulokkeet, voimassa 9. kesäkuuta asti.
  • Xperia 10 VI: 399 € + ennakkotilaajan etuna WH-CH520-kuulokkeet, voimassa 16. kesäkuuta asti.


Laitteet tulevat myöhemmin Puhelinvertailun testattavaksi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme 11 (5G) – hinta laskenut -30%

Realme 11 (5G)
249 € Bigbox
388 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 353 €

Motorola Razr 40 Ultra – hinta laskenut -28%

Motorola Razr 40 Ultra
699 € Verkkokauppa.com
699 € Power
699 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 968 €

Honor 90 Smart – hinta laskenut -28%

Honor 90 Smart
149 € Telia
189 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 206 €

Realme C33 – hinta laskenut -26%

Realme C33
103 € Bigbox
137 € Proshop
158 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 139 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.