Näin kauan iPhone saa päivityksiä

1
Petteri Pyyny

Nyt se on virallista: iPhonen päivityslupaus on huonompi kuin parhaiden Android-puhelinten
Apple ei ole koskaan aiemmin kertonut tarkalleen sitä, kuinka kauan yhtiö sitoutuu tukemaan uusia puhelimiaan ohjelmistopäivitysten muodossa.

Tukiaika on kuitenkin ollut aina pitkä. Ja Android-maailmaan verrattuna iPhonejen tuki olikin vielä jokunen vuosi sitten kadehtimisen arvoinen seikka.

Vielä kymmenisen vuotta sitten oli hyvin tavallista, että Android-valmistajan ns. lippulaivapuhelin sai korkeintaan yhden suuren Android-päivityksen - ja joskus ei sitäkään.

Sitten tapahtui kaksi asiaa: Google alkoi pidentämään omien Pixel-puhelintensa tukiaikaa, ensin muutamaan vuoteen. Samoihin aikoihin puhelinmarkkinoille ilmestyi uusi firma, OnePlus, jonka yksi lupaus oli silloin varsin ennenkuulumaton asia Android-maailmassa: nopeat päivitykset, vähintään kahdeksi vuodeksi.

Vuosien vieriessä mm. suomalainen HMD yritti hetken aikaa käyttää pitkää päivityslupausta markkinointivalttina Nokia-Androideilleen, mutta sittemmin yhtiö luopui siitä leikistä.



Mutta viimeiset pari vuotta Android-maailmassa on tapahtunut: Samsung, Google ja OnePlus ovat kaikki nostaneet pykälä kerrallaan puhelintensa päivityslupauksia, aina vain pidemmiksi.

Nyt Android Authority oli huomannut mielenkiintoisen seikan. Britannian uusi telekommunikaatiolaki velvoittaa valmistajat ilmoittamaan puhelimilleen luvatun tukiajan. Viranomaisille toimitetuista dokumenteista selviää vihdoinkin se, kauanko Apple lupaa iPhoneille tukea.

Apple lupaa puhelimilleen viiden vuoden päivitystuen.

Lupaus koskee tässä tapauksessa Applen lippulaivamallia, iPhone 15 Pro Maxia, mutta iPhonet yleensä saavat päivitykset mallisarjoittain, eli sama lupaus pitänee paikkaansa myös muiden iPhone 15 -mallien osalta. iPhone SE -malliston osalta tilanne voi olla eri.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor X7a – hinta laskenut -49%

Honor X7a
69 € DNA
136 € Bigbox
143 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 135 €

Motorola Razr 40 Ultra – hinta laskenut -33%

Motorola Razr 40 Ultra
783 € CDON
1170 € Dustin Home
1179 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1160 €

Honor Magic5 Lite – hinta laskenut -30%

Honor Magic5 Lite
119 € Power
139 € DNA
169 € Power

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Realme C30 – hinta laskenut -22%

Realme C30
78 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 98 €

Kommentit (1)

lettas
lettas

1

Apple lupaa vain tuoreimmalle iOS-päivitykselle kaikki tietoturvapäivitykset, joten tuo 5 vuoden lupaus kattaa sen että puhelin saa uusimman iOS-version luvatuksi viideksi vuodeksi. Samsungin 7 vuoden päivitystuki ei taida taata tuoreinta käyttisversiota, vaan sen että puhelin saa ylipäätään tietoturvapäivityksiä.

Toteutunut tuki on onneksi paljon pidempi kuin tuo mainittu 5 vuotta. Viimeisin "lippulaivapuhelin" joka on edelleen tuettuna on XS, jonka julkaisusta on 6 vuotta ja kohta kuullaan saako se vielä seuraavankin vuosipäivityksen. Kun puhelin ei enää saa vuosipäivitystä, pysyy se säännöllisten tietoturvapäivitysten parissa seuraavat kaksi vuotta ja suuret reiät Apple paikkaa usein tämän jälkeenkin.

Hattuvakiona heittäisin että Applen kaikki puhelimet saavat 7-9 vuotta tietoturvapäivityksiä, tosin joku malli taisi joskus jäädä kuuteen vuoteen.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.