Resete huoltaa jatkossa HMD:n laitteet

Janne Yli-Korhonen

Resete huoltaa jatkossa HMD:n laitteet
HMD:n eli Human Mobile Devicesin uusi valtuutettu huoltokumppani Suomessa on Resete. Yritys vastaa HMD:n laitteiden takuuhuolloista ja takuun ulkopuolisista huolloista Suomessa.

Resete huoltaa myös esimerkiksi OnePlussan laitteet Suomessa.

HMD:n mukaan yhteistyö on alkanut syyskuussa, ja huollot toteutetaan HMD:n virallisten ohjeiden mukaan, alkuperäisillä varaosilla. HMD:n laitteet on myös helppo korjata itse, sillä esimerkiksi HMD Skylinen takakansi lähtee helposti irti, jonka myötä esimerkiksi akun saa vaihdettua nopeasti.



"Resetelle huoltokumppanuus HMD:n kanssa on tärkeä askel ja on hienoa päästä vastaamaan suomalaisille tärkeän merkin huolloista Suomessa. HMD:n valmistamat laitteet ovat tunnettuja kestävyydestään ja käytettävyydestään, pidämme Resetellä huolen, että ne pysyvät sellaisina koko elinkaarensa ajan." kertoo Risto Päivänsalo, Reseten toimitusjohtaja.



Apua huoltotoimiin saa HMD:n nettisivuilta tai laitteen voi viedä viralliselle jälleenmyyjälle, jonka kautta puhelin lähetetään huoltoon, mikäli sitä ei itse saa kuntoon.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco F7 Ultra
664 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 882 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Oppo Reno15 FS (5G) – hinta laskenut -23%

Oppo Reno15 FS (5G)
454 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 586 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.