Miljoona suomalaista käyttää nyt S-ryhmän digitaalista S-Etukorttia

Janne Yli-Korhonen

Miljoona suomalaista käyttää nyt S-ryhmän digitaalista S-Etukorttia
Androidilla S-Etukortti otettiin käyttöön S-mobiilissa yli kaksi vuotta sitten ja Applen Lompakkoon vastaava mahdollisuus tuli viime vuoden keväällä.



S-ryhmä kertoo nyt, että digitaalisen S-Etukortin on ottanut käyttöön miljoona suomalaista, kun yhteensä S-Etukorttia käyttää neljä miljoonaa suomalaista. Raja ylitettiin kesäkuun aikana.

"Mobiilisovellukset saatetaan usein mieltää erityisesti nuorempien sukupolvien jutuksi, mutta itse asiassa datasta näemme, että lähes kaksi kolmasosaa S-Etukortin puhelimeensa lisänneistä asiakkaistamme on yli 35-vuotiaita. Yli 65-vuotiastakin näin on tehnyt jo joka kymmenes", paljastaa palvelusta vastaava product lead Toni Kopra SOK:lta.



Android-laitteilla Bonuksen kerryttäminen onnistuu kauppojen lisäksi sekä ravintoloissa että hotelleissa jo nyt. Applen laitteilla Bonuksen kerryttäminen laajenee kesän aikana ja S-ryhmän tavoitteena on saada ominaisuus käyttöön kaikissa ravintoloissa tämän vuoden aikana.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme 14 Pro+ – hinta laskenut -29%

Realme 14 Pro+
379 € Proshop
409 € Hobby Hall
429 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Oppo A5 Pro 5G – hinta laskenut -13%

Oppo A5 Pro 5G
199 € Veikon Kone
229 € Proshop
229 € Power

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Apple iPhone 16 Pro Max – hinta laskenut -11%

Samsung Galaxy A56 – hinta laskenut -11%

Samsung Galaxy A56
249 € Power
279 € Verkkokauppa.com
279 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.