Kännyköille tapahtuu heinäkuussa 90% enemmän vahinkoja kuin marraskuussa

Petteri Pyyny

Kännyköille tapahtuu heinäkuussa 90% enemmän vahinkoja kuin marraskuussa
Vakuutusyhtiö LähiTapiolan edustaja kertoi MTV:n Huomenta Suomi -lähetyksessä, että heinäkuu on kännyköiden kannalta ikävintä aikaa.

Pirkanmaan korvaustoiminnasta LähiTapiolalla vastaava johtaja Antti Määttänen kertoi haastattelussa, että heinäkuussa suomalaisille tapahtuu jopa 90 prosenttia enemmän korvauksiin johtaneita vahinkoja kännyköilleen kuin marraskuussa.

Määttänen kertoi syyksi ennenkaikkea kesäisen pukeutumistyylin ja veden.

Eli kesällä käytetään shortseja ja muita kevyitä vaatteita, joiden taskuista puhelimet pääsevät tipahtamaan aivan eri tavalla kuin talvisempien vaatteiden taskuista.

Lisäksi suomalaiseen kesään kuuluu olennaisesti vesi. Eli puhelimia tippuu rannoilla, laitureilla ja veneistä veteen. Määttäsen mukaan suomalaisten järvien pohjasta täytyy löytyä vähintäänkin tuhansia kännyköitä.



Jos puhelimen saa vedestä vielä pelastettua, niin kannattaa tutustua oppaaseemme, joka neuvoo, miten toimia, jos puhelin pääsee kastumaan.

Lisäksi nykyisin, etenkin arvokkaammat kännykät, alkavat usein sisältämään myös vedenkestävyyttä kuvaavan IP-luokituksen. Useat arvokkaamman pään puhelimet kestävät veteen upotusta jopa puolen tunnin ajan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1926 €

Samsung Galaxy A16 (4G) – hinta laskenut -18%

Samsung Galaxy A16 (4G)
155 € Hobby Hall
189 € Power
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 189 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.