Väite: OnePlus ja Realme ovat yhdistyneet yhdeksi firmaksi

Petteri Pyyny

Väite: OnePlus ja Realme ovat yhdistyneet yhdeksi firmaksi
Medialähteiden mukaan kaksi kiinalaisen Oppon tytäryhtiötä, Suomessakin valtavan suosittu OnePlus ja puolestaan monissa muissa maissa vahva Realme ovat yhdistyneet.

Tiedot pohjautuvat varsin luotettavana pidetyn kiinalaisen vuotajan tietoihin, jotka julkaistiin Kiinan suosituimmassa sosiaalisen median palvelussa Weibossa (kiinaksi).

Tietojen mukaan yhtiöt perustavat yhteisen "alituotekeskuksen", joka koordinoisi molempien brändien tuotejulkistuksia ja ilmeisesti myös tuotekehitystä. Samainen keskus vastaisi molempien brändien toiminnan koordinoinnista niin Kiinassa kuin ulkomaillakin.

Keskuksen vetäjäksi tulisi OnePlussan Kiinan johtaja Li Jie ja hänen esihenkilönään toimisi OnePlussan nykyinen vetäjä Pete Lau. Lisäksi molempien yhtiöiden markkinointi keskitetään toisen, erillisen yksikön alle.

OnePlus on ollut villien huhujen keskiössä koko alkuvuoden ajan ja yhtiöstä kerrotaan lähteneen merkittävä määrä henkilöstä kaikissa länsimaissa. Samoihin aikoihin Oppo myös sulautti aiemmin itsenäisesti toimineen Realmen takaisin osaksi Oppon tiiviimpää yritysrakennetta.



Oppo itsessään on viime aikoina alkanut laajentamaan omaa brändiään vauhdilla myös Suomen markkinoille, jossa yhtiö on tähän saakka toiminut lähinnä OnePlussan brändin varassa. Oppo, tytäryhtiöineen, on yksi maailman suurimmista kännykkävalmistajista.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

OnePlus 13 – hinta laskenut -44%

OnePlus 13
450 € Gigantti
799 € Power
849 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Oppo Find X9 Pro – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy Z Flip6 – hinta laskenut -22%

Samsung Galaxy Z Flip6
978 € Hobby Hall
1259 € Power
1389 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Samsung Galaxy S25 Ultra – hinta laskenut -19%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.