Uusi toiminnallisuus hyödyntää puhelinten NFC-sirua ja niin kutsuttua Tap to Pay -tekniikkaa eli täppäämistä.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että asiakas voi maksaa ostoksensa koskettamalla myyjän puhelinta omalla pankkikortillaan, älykellollaan tai puhelimellaan (kuten Apple Pay tai Google Pay).
Tähän asti korttimaksujen vastaanottaminen on vaatinut pieniltäkin toimijoilta joko kiinteän maksupäätteen tai vähintään puhelimeen Bluetoothilla kytkettävän erillisen kortinlukijan. MobilePayn uusi ratkaisu poistaa laitehankintojen tarpeen kokonaan.
Ominaisuus tulee saataville kaikille niille noin 20 000 suomalaiselle kauppiaalle ja yhdistykselle, joilla on käytössä MobilePay-lyhytnumero ja siihen liitetty Mukautettu summa -ominaisuus. Pohjoismaisella tasolla käyttäjiä on jo neljännesmiljoona.
Ratkaisu sopii esimerkiksi tapahtumiin, torimyyntiin ja markkinoille. Ratkaisu mahdollistaa myös niiden asiakkaiden palvelemisen, joilla ei ole MobilePayta käytössään, mistä voi olla hyötyä erityisesti turistikausina.
MobilePayn ratkaisussa ei ole erillistä aloitus- tai kuukausimaksua. Korttimaksuista peritään 1,75 prosentin välityspalkkio per tapahtuma, mikä on sama hinta kuin tavallisissa MobilePay-lyhytnumeromaksuissa.
Päivitetty Get paid -sovellus on ladattavissa App Storesta ja Google Playsta 29. huhtikuuta alkaen. Käyttöönotto vaatii yritysportaalissa luodun pääsykoodin, jonka jälkeen puhelin on valmis vastaanottamaan maksuja muutamassa minuutissa.
Lue myös: MobilePaylla lähimaksaminen onnistuu nyt Suomessa.
Kommentoi artikkelia