Nokia 6500 classic

Markus Lehtiniitty

Nokia 6500 classic

Nokia 6500 classic on ensimmäisiä Nokian todella ohuita puhelinmalleja ja itse asiassa tähän mennessä kaikkista ohuin. Paksuutta 6500 classicilla on vain 9,5 millimetriä. Ulkoisesti uutuus vaikuttaa muutenkin erittäin vakuuttavalta. Koko kuoren ulkopinnan luvataan olevan harjattua alumiinia. Nokia 6500 classic vaikuttaakin melkoisen viileältä pakkaukselta metallisine kuorineen.

Ominaisuuspuolella 6500 classic tarjoilee perusvahvaa kattausta: laadukas näyttö, kahden megapikselin kamera kuvausvalon kera, musiikki- ja videosoittimet sekä muun muassa Bluetooth löytyvät. Sisäistä muistia on melko hurjat kokonaiset 1 gigatavua eli noin 1000 megatavua...toisaalta muistikorttipaikkaa 6500 classicista ei löydy. Ominaisuuspuolella tämä malli ei tarjoa mitään järkyttäviä uutuuksia mutta mallin vahduudet ovatkin tyylikkyydessä.



Verkkoyhteyksistä täytyy kyllä vielä mainita, sillä ne ovat 6500 classicin toinen osa-alue johon tyylin ohella on panostettu tavallista enemmän. 6500 classic tukee neljää GSM-taajuutta ja näillä GPRS- ja EDGE-tiedonsiirtoa. Lisäksi löytyy 3G-yhteydet. Uutena asiana 6500 classicissa Nokialle on se, että 3G-yhteydet löytyvät nyt kahdella taajuudella: 850 ja 2100 MHz. Näistä 850 on se "uudempi" taajuus. Hyötyä tästä lienee tosin vain lähinnä Amerikoissa.

Myyntiin 6500 classic on tulossa vuoden kolmannella neljänneksellä eli aikavälillä heinäkuu-syyskuu. Veroton hinta-arvio on 320 euroa.

Kaiken kaikkiaan, yhteenvetona, 6500 classic vaikuttaa erittäin hyvältä lisäykseltä Nokian keskihintaisten mallien joukkoon. Erityisesti ilahduttaa nähdä, että Nokiakin osaa taas tehdä tyylikkäitä puhelimia. :)


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.