Osallistu ja voita!
Joka viikko arvotaan 10 kpl 20€ arvoisia CDON.com-lahjakortteja!
Kommentoi mitä tahansa Microsoft Showroomin artikkelia ja olet mukana arvonnassa!
x

Siemensin surullinen loppu

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 27.2.2007 18:53
BenQ-Siemensin tarina on surkea. BenQ osti vuoden 2005 puolivälissä Siemensin matkapuhelinliiketoiminnan, josta muodostui sittemmin BenQ Mobile. Oikeastaan Siemens maksoi BenQ:lle siitä, että se pääsi eroon ongelmallisesta matkapuhelinbisneksestään.

Viime vuoden elo-syyskuussa BenQ Mobile päätettiin päästää konkurssiin BenQ:n emoyhtiön toimesta. Siemens oli aikoinaan ainakin jopa maailman kolmanneksi suurin matkapuhelinvalmistaja, tosin siitä on aikaa. Siksi kaikki nämä tapahtumat ovatkin varsin surullisia.

BenQ Mobilelle yritettiin vielä löytää halukasta ja sopivaa ostajaa, mutta sillaista ei löytynyt. Nyt BenQ Mobile myydään osissa ja realisoidaan omaisuus. Esimerkiksi toimistokalusteita ja tietokoneita myydään Ebay-nettihuutokauppapalvelussa.

Näin maailma kehittyy. Vahvat valmistajat säilyvät ja heikot, no, häviävät...

---

28.8.2001 Siemens julkisti ME45-puhelimen, jota voidaan pitää Siemensin yhtenä ihailluimmista tuotteista ja olihan se hieno tuote. Yhtä hienoihin suorituksiin ei Siemens viimeisinä vuosinaan enää yltänyt.

Sonerakin päivittää 3G-verkkoaan

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 27.2.2007 18:39
Soneralta on odotettu uutista 3G-verkon päivityksestä uusille nopeuksille jo jonkin aikaa, sillä sekä DNA että Elisa ovat jo päivityksistä uutisoineet.

Tänään uutisoi Sonera. Verkko luvataan päivittää HSDPA-aikakaudelle maalis-huhtikuussa. Tosin aluksi uudet nopeudet tulevat vain Uudellemaalle, eli pääkaupunkiseudulle. Puolen vuoden kuluessa pitäisi koko 3G-verkko olla HSDPA-ajassa.

HSDPA:han mahdollistaa maksimissaan lähes kymmenkertaiset nopeudet tavalliseen 3G-verkkoon verrattuna. Näihin nopeuksiin ei kylläkään toistaiseksi ylletä, vaan maksimitasossakakin puhutaa noin kahden megabitin sekuntinopeuksista. Tämäkin on lähes kuusinkertaista vauhtia tavallisten 3G-verkkojen maksiminopeuteen verrattuna.

Soneran mukaan sen 3G-verkko peittää tällä hetkellä 40 paikkakuntaa. HSDPA-nopeuksien maksiminopeudeksi on tulossa alkuvaiheessa kaksi megabittiä ja ulospäin vanha tuttu 384 kilobitin sekuntinopeus.

Sonera ei vielä paljastanut mahdollisia uusia hinnoittelumallejaan. Mahdollista on, että Sonerakin siirtyy kiinteähintaiseen hinnoitteluun. Nykyisin Soneran asiakkaalla on datapuolella valittavana joko veloitus siirretyn tiedon määrän mukaan, yhteyden keston mukaan tai tietyn määrän siirtoa sisältävänä datapakettina (esim. 100 Mt).

Benefonilta tulossa uutta

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 21.2.2007 19:06
Toinen suomalainen, hieman sitä toista pienempi, matkapuhelinvalmistaja kertoi tänään tietoja tulevista tuotteistaan. Kuvia ei ilmeisesti vielä julkistettu kuten ei myöskään tarkkoja speksejä, mutta perustiedot uusista malleista ovat selvillä.

TWIG-perhe saa siis kolme uutta tuotetta. Nämä uutuudet perustuvat Microsoftin Windows Mobile -käyttöjärjestelmälle, joten Microsoft on jälleen saanut uuden käyttäjän mobiilikäyttöjärjestelmälleen. Tai no ei oikeastaan ole, sillä Benefonin tuotteet perustuvat pitkälti aasialaisten alihankkijoiden tuotteisiin ja tämän takia niissä Windows Mobile onkin.

Mutta siis mennäänpä jo niihin uutuuksiin.

Ensimmäisen uutuuden nimi on TWIG Talisman. Se perustuu uunituoreelle Windows Mobilen 6.0-versiolle, joten Benefon on näiltä osin aivan eturintamassa. Luonnollisesti Talisman sisältää GPS-navigoinnin ja -paikannuksen. Talismanissa on tavallinen puhelinnäppäimistö mutta myös kosketusnäyttö, joka on kooltaan 2,6 tuumaa. Talisman on kolmitaajuuspuhelin ja tiedonsiirtoon se tarjoaa GPRS- ja EDGE-yhteydet. Muista ominaisuuksista mainitaan kahden megapikselin kamera ja Bluetooth. Edellämainitun lisäksi Talisman luonnollisesti pitää sisällään kaikki Windows Mobilen perusominaisuudet: internet-selaimen, sähköpostin ja mm. toimistodokumenttien katseluohjelmistot.

Uusia LG- ja HTC-malleja tietokantaamme

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 21.2.2007 16:45
Tänään on lisätty puhelinvertailu- ja hakutietokantaamme uusia HTC:n ja LG:n puhelinmalleja.

Uudet LG:t:

- LG KE600. Nuorille suunnattu liukukansipuhelin.

- LG KE800 Chocolate Platinum. Erittäin suositun Chocolate-puhelimen, eli LG KG800:n seuraajamalli paremmilla ominaisuuksilla varustettuna.

- LG KE820. Erittäin ohut (9,9 mm) patukkapuhelin.

Uudet HTC:t:

- HTC P3350. HTC:n Pocket PC -alustaan peruskämmentietokonepuhelin, tosin tällä kertaa hieman keskittyen musiikkiominaisuuksiin...

- HTC S710. Erittäin mielenkiintoinen uutuus: kompaktissa koossa hyvät perusominaisuudet lisättynä nopean kirjoittamisen mahdollistavalla täysnäppäimistöllä.

- HTC Advantage X7500. Lähes tulkoon kannettavaa tietokonetta vastaava laite.

Nokia 6085

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 19.2.2007 08:16
Nokia 6085 Testasin viikonloppuna hieman Nokian tuoretta, kauppoihin hiljattain saapunutta 6085-simpukkapuhelinta. Kyseessähän on edullinen perussimpukkapuhelin, jollaisia nykyään myydään paljon.

Nokia myöhästyi aikanaan simpukkapuhelimista ja kun ensimmäiset simpukat tulivat Nokian valikoimiin, olivat ne melkoisia kuutioita muotoilultaan. 6085 kuitenkin sekä näyttää että tuntuu hyvältä.

Plussaa 6085 saa sopivasta koosta, hyvästä muotoilusta ja muistikorttipaikan löytymisestä sekä mielestäni hyvästä hinta-ominaisuus-ulkonäkösuhteesta. Miinusta tulee ei niin yllättävästä asiasta, kamerasta. Käytännössä se on laitteessa melko turha, tosin riittänee se esim. hienojen tauskuvien kuvaamiseen.

Nokia 6085 maksaa noin 140 euroa KLC.fi:ssä. Suosittelemme tarkastamaan myös Pixmania.com:in tarjoukset.

Nokia 8110:aa vaaditaan takaisin

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 19.2.2007 07:57
Nokia 8110 Nokia 8110 oli aikoinaan todella makea puhelin. Muilla valmistajilla ei ollut vastaavaa, 8110 olikin aikoinaan Nokialle kuin RAZR Motorolalle nykyisin.

8110 oli myös näyttävästi esillä ensimmäisessä Matrix-elokuvassa. Nyt 8110:aa vaaditaan takaisin tuotantoon internet-vetoomuksessa Matrix-fanien toimesta. Vetoomuksen voit löytää täältä.

Useimmat allekirjoittajat kertovat, että ostaisivat puhelimen heti, jos vain pystyisivät. Alkuperäinen 8110 tuli markkinoille 1998 ja oli erittäin suosittu. Puhelimen lempinimi oli "banaani" ja myös banaanipuhelimena siitä puhuttiin.

Matkapuhelinmaailmassa ei ole hirveästi harrastettu tällaisia uudelleenjulkaisuja tai ns. retromuotoilua toisin kuin esimerkiksi automaailmassa. Ehkä matkapuhelinala on liian nuori ja nopeasti kehittyvä sekä kehittynyt, jottei tällaisia ole nähty. Mutta nähdäänkö tulevaisuudessa?

Nokia 8110:n tyyliin muotoiltu, nykyajan ominaisuuksilla varustettu puhelin voisi olla erittäin suosittu. Ainakin Nokia erottuisi kilpailijoista, sillä vastaavantyylisiä malleja ei kilpailijoilta löydy.

HTC:lta kolme uutuutta

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 18.2.2007 16:29
HTC on piristävä mobiililaitevalmistaja, joka valmistaa Windows Mobile -laitteita. Aiemmin niitä myytiin Qtek-brändin alla.

HTC on esitellyt kolme uutuustuotetta: S710, P3350 sekä melko uskomaton Advantage X7500. Kaikki perustuvat luonnollisesti Windows Mobile -alustalle, mutta ovat keskenään kyllä todella erilaisia laitteita.



HTC S710S710 perustuu uudelle Windows Mobilen 6.0-versiolle. S710 on muuten melko perustason Windows Mobile -älypuhelin, mutta sen erikoisuus on HTC:n isommista malleista aiemmin tuttu alta sivulle liukuva näppäimistö. Mielestäni tällainen näppäimistöratkaisu on mainio, ja olenkin ihmetellyt mikseivät muut valmistajat ole kopioineet sitä.

S710 ei ole 3G-puhelin, mutta EDGE-yhteydet löytyvät sentään. S710 on näppärä puhelin muun muassa paljon sähköposteja puhelimella lähettävälle. Viestien kirjoitus nopeutuu melkoisesti täysnäppäimistön ansiosta.

Lisätietoa S710:stä

HTC P3350P3350 perustuu vanhalle, jo tutulle Windows Mobile 5.0 -pohjalle. P3350:ssa ei ole paljon erikoisuuksia vaan kyseessä on melko tavanomainen HTC:n Windows Mobile Pocket PC -laite.

Samsungin 3GSM-uutuudet

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 18.2.2007 16:05
Samsung esitteli 3GSM-messuilla tuttuun tyyliinsä hirvittävän määrän uusia puhelimia. Niistä kaikki eivät kuitenkaan ole tulossa Suomen markkinoille, ainakaan lähiaikoina.

En näe tarpeelliseksi alkaa kirjoittamaan jokaisesta mallista pitkää sepustusta, joten tarjoan vain linkit eteenpäin Samsungin omille sivuille.

Kaksi lehdistötiedotetta:

Samsungin uudet Ultrat ovat ajan tasalla

Näytä puhelimesi, niin kerron, kuka olet

Lisäilemme tulevia Samsungeja pikkuhiljaa puhelinvertailu- ja hakutietokantaamme, kuitenkin reilusti ennen niiden myyntiintuloa.

Motorolan mobiilijohtajalle potkut

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 18.2.2007 15:50
Ron Garriques Motorolan mobiililaiteliiketoiminnasta vastannut Ron Garriques on saanut lähteä yhtiöstä. Hän siirtyy tietokonevalmistaja Dellin palvelukseen.

Motorolalla oli viime vuoden lopulla vakavia ongelmia matkapuhelinmarkkinoilla: yhtiö kannattavuus rapaantui, kun halvemman pään puhelimet menivät hyvin kaupaksi, mutta kalliimmat mallit jäivät hyllyihin. Ilmeisesti tässä on se syy, miksi Garriques sai lähteä. Motorola ilmoitti alkuvuodesta irtisanovansa 4000 työntekijää korjataaksensa kannattavuuttaan.
Garriques voidaan muistaa hänen itseluottamuksestaan ja uhostaan. Vielä vähän aikaa sitten hän uhosi, että Motorola ohittaa Nokian tämän vuoden aikana markkinaosuudessa. Tätä emme tule näkemään, sen voi jo sanoa. Markkina-arvioiden mukaan Motorola voi jopa menettää markkinaosuuttaan kuluvan vuoden aikana. Mallisto on epäkiinnostava. Näin äkkiä voi tilanne, muuttua sillä vielä vähän aikaa sitten Nokian mallistoa pidettiin erittäin epäonnistuneena...

Motorolan tilannetta ei Garriquesin lähtökään varmasti auta. Aina kun johtaja vaihtuu, menee hetki, jotta päästään uudelleen vauhtiin taas.

YouTube kännyköihin

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 18.2.2007 15:31
Varmasti lähes kaikki kävijämme tuntevatkin YouTube-palvelun. Kyseessä on videoidenjakosivusto, joka on noussut todella kovaan suosioon nopeasti.

Nokia ilmoitti 3GSM-messuilla lähtevänsä yhteistyöhön YouTuben kanssa. Tulevissa Nokian puhelimissa on valmiina Video Center -sovellus, jonka kautta pääsee katselemaan niin YouTuben kuin myös esimerkiksi uutistoimisto Reutersin videosisältöjä. Video Center -sovelluksen voi ladata N-sarjan puhelimiin ja ensimmäisenä se on valmiiksiasennettuna Nokia N95:ssä.

Nokia on viime aikoina lähtenyt aivan uudenlaisella asenteella mukaan uudenlaiseen toimintaan ja tämä YouTube-yhteistyö on jälleen esimerkki tästä. Tämän lisäksi on siis ollut puhetta mm. Nokian musiikkikaupasta ja ilmaisesta navigointipalvelusta.

Valtaako Windows mobiilimarkkinoita?

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 18.2.2007 15:20
Windows Mobile 6.0 Microsoft uhitteli perustajansa Bill Gatesin suulla vähän aikaa sitten valtaavansa mobiilimarkkinat. Tätä on vaikea uskoa, mutta siihen on helpompi uskoa, että Microsoftin asema mobiilimaailmassa tulee ehdottomasti lähitulevaisuudessa vankistumaan selvästi.

Tämän viikon 3GSM-messuilla Microsoft esitteli mobiilikäyttöjärjestelmästään uuden version, Windows Mobile 6.0:n. Uudessa järjestelmässä on joitakin merkittäviä muutoksia. Jo pitkään Microsoftin on ollut tarkoitus yhdistää mobiilijärjestelmänsä yhdeksi ja päästä näin eroon erillisistä Smartphone- ja Pocket PC -versioista. Tätä ei ole vieläkään täysin tapahtunut, mutta versiot on nimetty nyt uudestaan. Vanhakantainen, ilman puhelinominaisuuksia oleva versio on nyt nimeltään Classic. Smartphone tunnetaan tästä edespäin Standard-versiona, ja puhelinominaisuudet sisältävä Pocket PC Professionalina.

Windows Mobile 6.0 ei sisällä mitään järisyttäviä uutuuksia, mutta pikkujuttuja on paljonkin. Muun muassa integrointi uuden Vista-työpöytäkäyttöjärjestelmän kanssa, ohjelmien uudelleennimeäminen Windows Live -kaavan mukaan, uudistettua ulkoasua, paremmat Word-, Excel- ja PowerPoint -ohjelmat ja niin edelleen. Lisäksi puhelinkäyttöä on helpotettu.

HP älypuhelinmarkkinoille

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 18.2.2007 12:52
HP iPAQ Voice Messenger 514Nokia saa yrityspuhelimilleen uuden kovan sarjan kilpailijan: HP on tulossa entistä vahvemmin älypuhelinten markkinoille. Aiemminhan HP:lla on ollut valikoimissa kämmentietokoneita, joissa on ollut puheluominaisuudet, mutta tämän viikon 3GSM-messuilla se esitteli ensimmäisen perinteisen puhelimen näköisen laitteensa.

Uusi iPAQ Voice Messenger 514 käyttää odotetusti Windows Mobile -käyttöjärjestelmää alustanaan. Käyttöjärjestelmä on uusin, myös 3GSM:ssä lanseerattu, 6.0-versio. iPAQ Voice Messenger pitää sisällään 1,3 megapikselin kameran (saatavilla myös ilman), musiikkisoittimen, internet-selaimen ja sähköpostin sekä muun muassa toimisto-dokumenttien katseluohjelmistot. Uutuus ei ole 3G-puhelin, vaan tiedonsiirtoon vauhdikkain vaihtoehto on EDGE.


HP:n mukaan 3G on vielä toistaiseksi yrityspuhelimissa turha, koska tärkein sovellus eli sähköposti ei siitä hirveästi hyödy ja lisäksi 3G kuluttaa enemmän akkua. Myös HP:lta kuitenkin luvataan 3G-puhelimia markkinoille lähiaikoina.


HP:n mukaan uuden älypuhelimen valtti kamppailussa kilpailijoita vastaan on push-sähköposti, joka tarkoittaa, että sähköpostit välittyvät puhelimeen heti kun ne ovat saapuneet palvelimelle ja niitä ei esimerkiksi haeta erikseen tunnin välein. Samaa toiminnallisuutta tosin tarjotaan myös Nokian E-sarjan yrityspuhelimiin. Toisena valttina pidetään Windows Mobile -käyttöjärjestelmää yleisesti, koska se istuu paremmin yhteen Microsoftin omien Windows-tietokonekäyttöjärjestelmien kanssa kuin kilpailevat mobiilikäyttöjärjestelmät.


iPAQ Voice Messengerin etähallinnan ja -konfiguroinnin kerrotaan olevan helppoa, joka on tärkeää yritysmaailmassa. iPAQ Voice Messenger on tulossa Suomen markkinoille alkukesästä 350 euron hintalapulla varustettuna.



Parhaat puhelimet

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 18.2.2007 12:24
Tämän viikon 3GSM-tapahtumassa valittiin tuttuun tapaan myös eri kategorioissa vuoden puhelimet 2007. Valinnat teki operaattorien maailmanlaajuinen yhteistyöjärjestö GSM Association.

Parhaaksi 3G-puhelimeksi valittiin Sony Ericssonin K800i. K800i on erittäin hyvä puhelimena, kamerana ja musiikkisoittimenakin. Sitä on myyty tähän mennessä jo yli 4,5 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti.

GSM-puhelinten sarjassa parhaaksi valittiin Samsungin ohut SGH-D900.

Halpojen puhelinten kategoriassa parhaaksi valittiin Motorolan MOTOFONE F3, joka ei ole myynnissä täälläpäin maailmaa. Lisäksi edellisten jatkoksi jaettiin erikoismaininta Samsungin SGH-Z560:lle. Kyseessä on nopeilla HSDPA-yhteyksillä varustettu 3G-puhelin.

Yhteenveto Nokia-uutisista

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 12.2.2007 16:57
Tänään starttasi siis 3GSM World Congress Barcelonassa, Espanjassa. Nokia julkisti omassa lehdistötilaisuudessaan yhteensä kuusi uutta matkapuhelinta.

Tässä kertauksena vielä ne, omassa subjektiivisessa merkittävyysjärjestyksessäni päättyen kaikista merkittävimpään:

- Nokia 3110 classic, uusi melko hyvillä ominaisuuksilla varustettu lisäys keskihintaluokkaan

- Nokia E61i, päivitys E61-malliin. Uutta kamera ja uudistunut näppäimistö ja hieman ohentunut ulkomuoto.

- Nokia N77, mobiili-TV:tä aiempaa halvempaan hintaluokkaan

- Nokia E65, tyylikäs ja kohtuuhyvillä ominaisuuksilla varustettu liukukansimalli yrityspuhelinten E-sarjaan

- Nokia 6110 Navigator, navigoinnilla ja paikannuksella sekä nopeilla HSDPA-datayhteyksillä varustettu yllätysjulkistus

- Nokia E90 Communicator, uusi kommunikaattori. Oikeastaan kaikki merkittävät ominaisuudet löytyvät ja vielä tyylikkäässä paketissa.

Nokia E90 Communicator

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 12.2.2007 16:40
Viimeisenä, mutta ei tosiaan vähäisimpänä päivän Nokia-julkistuksista esittelemme uuden kommunikaattorin: Nokia E90 Communicator.

---

Tarkat tekniset tiedot vertailustamme: Nokia E90 Communicator

Nokia E90 Communicator

E90 Communicator lunasti odotukset. Oikeastaan kaikki ennakkotiedot mitä laitteesta on ollut, pitivät kutinsa. Ja melko vakuuttava laite uusi E90-kommu on: Symbian + S60 -alusta, 3G + HSDPA (jopa 3,6 megabitin nopeudet siis), WLAN, mahtava sisäpuolen näyttö (16,7 milj. väriä + 800x352 pikseliä, tarkka kuin mikä), videopuhelut, internet-puhelut, luonnollisesti internet-selain ja sähköposti...pitkä lista jo nyt. Mutta se jatkuu: 3,2 megapikselin kamera automaattitarkennuksella, toinen kamera videopuheluihin, musiikkisoitin sekä radio. Ja sokerina pohjalla, ehkä jopa hieman yllättävänä asiana: GPS-navigointi ja -paikannus. Käytännössä E90 Communicator sisältää lähes kaiken mikä vaan on mahdollista.

Äsköiseen listaan luonnollisina lisäyksinä tulevat vielä tutut kommunikaattoriominaisuudet: täysnäppäimistö sekä toimisto-sovellukset, eli mm. Word- ja Excel-dokumenttien katselu ja muokkaus.

Nokia 6110 Navigator

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 12.2.2007 16:26
Nokia 6110 Navigator Nokian päivän ylivoimaisesti yllättävin julkistus oli 6110 Navigator, koska se tuli ikään kuin puun takaa. Siitä ei oltu hiiskuttu etukäteen ja näin pilattu jännitystä. :)

Jo nimestä sen voi päätellä: 6110 Navigator. Laitteesta löytyy siis navigointiominaisuudet eli toisin sanoen GPS ja kartta-ohjelmistoa. Hienoa. Navigointi on eittämättä 6110 Navigatorin pääfokusalue. On hienoa, että ainakaan navigointipuolella Nokia ei jää kilpailijoista jälkeen vaan on itse asiassa reilusti edellä. Ensimmäinen Nokian integroidulla GPS:llä varustettu laite, N95, on piakkoin kaupassa. 6110 Navigator on hieman halvemman hintakategorian tuote.

6110 Navigator vakuuttaa myös muilla ominaisuuksillaansa: 3G + HSDPA, eli datasiirto sujuu verkon suomien mahdollisuuksien mukaan jopa 3,6 megabitin nopeudella, Symbian + S60, microSD-muistikorttipaikka, hieno näyttö, 2 megapikselin kamera (tosin ilman automaattitarkennusta) sekä musiikkisoitin ja radio. Ja sokerina pohjalla siis jo mainitut navigointi- ja paikannusominaisuudet. Hieno lista keskihintaluokan puhelimelle, varsinkin HSDPA-tuki on mannaa.

Nokia E65

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 12.2.2007 16:14
Nokia E65Nokia E65 on ensimmäinen E-sarjan liukukansipuhelin. E65 onkin ehkäpä tyylikkäin tähän astisista E-sarjan puhelimista. E-sarjastahan vastaa Nokiassa Enterprise Solutions -divisioona, joka toistaiseksi on vielä tappiollinen. Tämän vuoden tavoitteena on nousta voiton puolelle ja siinä E65:n kaltaiset enemmän massaan vetoavat puhelimet voivat auttaa, vaikka Enterprise Solutionsin päätehtävä onkin myydä puhelimiaan yritysasiakkaille.

E65 on siis tyylikäs. Ihan tyylikkäät ovat ominaisuudetkin, tosin eivät mitkään mieltä räjäyttävät mutta perustaso on ihan mukava. On 3G:tä, 2 megapikselin kameraa, microSD-muistikorttipaikka, WLAN, asiallinen näyttö ja musiikkisoitin.

Ja tietystihän E65 perustuu Symbianin ja S60:n muodostamalle tutulle pohjalle.

E65 on siis hyvillä perusominaisuuksilla varustettu, varsin tyylikäs, puhelin. Hyvä täydennys Nokian keskihintaluokan mallistoon.

E65 on jo markkinoilla. Hintaa sillä on hieman päälle 400 euroa. Verkkokaupasta ostamalla selviää helpoiten ja edullisimmin. Suosittelemme KLC.fi:tä ja Pixmania.com:ia.

Nokia N77

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 12.2.2007 16:06
Nokia N77Nokia N77 on Nokian oikeastaan vasta ensimmäinen kunnon isku mobiili-TV-peliin. N92 jää aika lailla pilottilaitteeksi, tosin sama kohtalo voi huonolla tuurilla olla edessä N77:lläkin, mutta luultavasti DVB-H-mobiili-TV-verkkoja alkaa pikkuhiljaa avautumaan, jolloin N77:stäkin on aitoa hyötyä.

Luonnollisestikin N77 on rakennettu melko pitkälti mobiili-TV-ominaisuuksien ympärille ja sillä saralla N77 tarjoaa tarvittavan. Löytyy ohjelmaopasta, stereokaiuttimia ja niin edelleen. Televisiopuhelimena N77 on varmasti ihan ok. Näytön koko on 2,4 tuumaa, joka voi olla rajoittava tekijä TV-katselun miellyttävyyden suhteen. Vai onko?

Muuten kuin TV:n osalta, N77:n ominaisuudet ovat melko perinteiset S60-puhelimelle: löytyy hyvät datayhteydet, 2 megapikselin kamera, musiikkisoitin, microSD-muistikorttipaikka, radio jne.

Myyntiin N77 on tulossa toisella vuosineljänneksellä, siellä missä mobiili-TV-verkot pystyssä ovat. Verottomaksi arvioksi hinnasta mainitaan 370 euroa.

---

N77:n tekniset tiedot löytyvät tarkemmin Puhelinvertailumme kautta: Nokia N77

Nokia E61i

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 12.2.2007 15:55
Nokia E61iNokia E61i on päivitetty versio myynnissä olevaan ja erittäin suosittuun E61-mallista.

Suurin E61i:n tuoma lisäys on kamera. Kamera on 2-megapikselinen, eli kohtalaista tasoa. Lehdistötiedotteen mukaan kamera on lisätty asiakkaiden toiveiden vuoksi. Kameran lisäksi E61i on uudistunut hieman ulkoisesti näppäimistön osalta. Näppäimistö näyttää nyt kyllä paremmalta kuin E61:ssa omasta mielestäni, tiedä sitten miltä se oikeasti tuntuu käytössä.

E61i on siis pääpiirteissään erittäin pieni päivitys E61:hin. Edelleen puhumme sähköpostikäyttöön optimoidusta laitteesta E61i:nkin ollessa kyseessä.

E61i on jo markkinoilla ja hintaa sillä on hiukan päälle 400 euroa. Suosittelemme kiinnostuneille hankintaa verkkokaupasta, esimerkiksi KLC.fi:stä tai Pixmania.com:ista.

Nokia 3110 classic

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 12.2.2007 15:46
Nokia 3110 classicAloitamme päivän Nokia-uutuuksien läpikäynnin Nokia 3110 classicista.

Nokia 3110 classic on uusi lisäys Nokian keskihintaluokan valikoimaan, jossa Nokialla on pahiten ollut puutteita.

3110 classic tarjoaa keskihintakategoriaan aivan mukiinmenevät ominaisuudet: 1,3 megapikselin peruskamera, hyvä perustason näyttö, musiikkisoitin ja radio, Bluetooth, EDGE-yhteys sekä microSD-paikka muistikortille.

3110 classic on nimensä mukaisesti varsin klassisen näköinen ilman turhia krumeluureja. Musta peruspuhelin hyvillä ominaisuuksilla. Lehdistötiedotteen mukaan 3110 classicissa on myös käytetty paksumpia muovikuoria ja tavallista suurempaa antennia, jotta puhelin olisi luotettavampi.

3110 classic on tuli markkinoille pikku hiljaa, vaiheittain touko- ja kesäkuun vaihteessa. Hintaa on noin 160 euroa. Ostaminen käy kätevimmin ja edullisimmin verkkokaupasta. Suosittelemme tarkastamaan KLC.fi:n ja Pixmania.com:in.

Nokian kartta- ja navigointipalvelu

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 11.2.2007 14:20
Nokian karttapalvelu N95:ssä Nokia julkisti viime viikolla aikeensa tuoda ladattavaksi karttoja ja navigointi-ohjelmiston ilmaiseksi. Palvelun piti käynnistyä eilen, mutta ilmeisesti startti tapahtuukin vasta maanantaina.

Uuden palvelun nimi on smart2go, ja sen pitäisi sisältää kartat 150 maasta. Ohjelma kertoo käyttäjän sijainnin GPS-paikannuksen avulla. Täysin ilmaista palvelun käyttö ei ole, vaikka kartat ovatkin ilmaisia. Reittiopastuksen nimittäin saa maksua vastaan. Reittiopastus pisteestä A pisteeseen B on saatavilla 30 maasta. Hinta Euroopan kattavalle opastuspalvelulle on 99 euroa.

Luonnollisesti reittiopastukseen tarvitaan GPS-tuki, joka voi olla nykyään erittäin suosittu ulkoinen sovitin tai integroitu, kuten ensimmäisenä N95:ssä, josta kuva karttapalvelu päällä oikealla.

Nokian mukaan palvelusta löytyy määriteltyjä kohteita (POI = points of interest) 15 miljoonaa kappaletta. Niitä ovat esimerkiksi erilaiset nähtävyydet, hotellit ja ravintolat.

Karttatiedot toimittavat Navteq ja Tele Atlas. Puhelimeen ne voidaan hakea matkapuhelinverkkoyhteyden tai WLAN:in yli tai sitten tietokoneen avustuksella. Kartat tallennetaan muistikortille, joten käyttö ei vaadi jatkuvaa verkkoyhteyttä.

Tilannekatsaus + Nokia @ 3GSM: N77, E61i, E65, E90

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 10.2.2007 15:47
Ensi viikko on luultavimmin mobiilimaailmassa se vuoden vilkkain viikko. Nimittäin ensi viikolla järjestetään 3GSM World Congress 2007, lyhyemmin 3GSM. Tapahtuma pyörii 12.-15. helmikuuta eli neljä päivää, mutta suurin osa uutisista tulee jo maanantaina kun eri yhtiöt pitävät lehdistötilaisuutensa.

Ainakin Nokialla on luvassa kova show: melko pitkälle julkistettavat tuotteet ovatkin jo tiedossa, koska ne ovat vuotaneet nettiin. Näillä näkymin 3GSM-tapahtumassa Nokia julkistaa ainakin seuraavat uudet tuotteet:

- N77 (Reuters), mobiili-tv-puhelin aiempaa halvempaan hintakategoriaan.

- E61i (Engadget), E61:n hieman päivitetty versio. Uutta on hieman uudistunut ulkoasu sekä kamera.

- E65 (Puhelimeni.fi), ensimmäinen yrityspuhelinsarjan liukukansimalli.

- ja kaikkein odotetuimpana, uusi kommunikaattori: E90 (Engadget), tuttu bisnesmiehen työjuhta. "Kommu" päivitetään taas uusimman tekniikan mukaiseksi. Merkittävää on, että kun aikaisemmin kommunikaattoreissa on käytetty Series 80 -alustaa, nyt käyttöön tulee S60, joka on tuttu kaikista Nokian ns. perusälypuhelimista, kuten vaikkapa N73.

Yhteenveto Sony Ericsson -päivästä

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 6.2.2007 17:37
Tämä oli kieltämättä Sony Ericssonin päivä. Hienoja uusia tuotteita monta kappaletta, ja lippulaivana uusi, tyylikäs W880i.

Tässä vielä pieni kertaus päivästä:

-Sony Ericsson J110i, J120i, K200i ja K220i. Peruspuhelimia, K-malleissa kamera ja J120i:ssä ja K220i:ssa radio. Muuten aivan perusominaisuudet.

-Sony Ericsson K550i. Cyber-shot-brändin laajennus keskihintaluokkaan, hyvä puhelin juuri siihen hintasegmenttiin. Melko ohut, 14 mm.

-Sony Ericsson W610i. Uusi keskihintaluokan Walkman-malli, K550i:n musiikkiversio.

-Sony Ericsson K810i. K800i:n pikkupäivitys, suurimpana asiana ulkoiset muutokset ja pienentynyt koko.

-Sony Ericsson W880i. Listan viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä. Sony Ericssonin uusi lippulaivamalli. Todella ohut, 9,4 mm. Kovat ovat ominaisuudet siitä huolimatta.

Sony Ericsson W880i

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 6.2.2007 17:25
Sony Ericsson W880i Sony Ericssonin päivän pääjulkistus, jos niin voidaan sanoa, on tässä: Sony Ericsson W880i. Uusi Walkman-malliston lippulaiva, Sony Ericssonin tähän asti ohuin puhelin. Tämä puhelin on se, josta SE jo aikaisemmin julkaisi teaser-kuvia.

SE:n kannattikin hehkuttaa W880i:tä, sillä W880i on erittäin hieno tuote. Sekä ulkoisesti että sisäisesti. Ulkoista tyylikkyyttä löytyy, omasta mielestäni ainakin, mitä mieltä te olette? Paksuutta on 9,4 mm, vai pitäisikö sanoa ohuutta. Joka tapauksessa puhumme erittäin ohuesta puhelimesta, markkinoiden ohuimpia on W880i. W880i on kompakti myös muilta mitoiltaan, jotka ovat siis 103 x 47 x 9,4 mm. Painoakin on vain 71 grammaa, erittäin vähän ominaisuuksiin nähden.

Mutta vakuuttavaa tästä tekee se, että tällaisiin kuoriin on pakattu raju kasa ominaisuuksia. W880i on 3G-puhelin. Löytyy hyvää näyttöä (1,8 tuumaa, QVGA, 262144 väriä), Bluetoothia stereotuella, kunnollista web-selainta RSS-lukijan kera ja niin edelleen. Kamera on 2-megapikselinen ilman automaattitarkennusta (yksi ainoista pettymyksistä) ja tämän lisäksi etupuolelta löytyy kakkoskamera videopuheluita varten.

Sony Ericsson K810i

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 6.2.2007 17:10
Sony Ericsson K810iSony Ericsson K810i on päivitys erittäin suosituksi muodostuneeseen K800i-malliin.

K800i:tä on pidetty markkinoiden parhaimpana kamerapuhelimena. Kamera on K810i:ssä sama: 3,2 megapikseliä ja automaattitarkennuksella varustettu. Käytettävyyttä on kohennettu: suurempi osa toiminnoista hoituu nyt omilla napeilla ilman valikkojen selailua. Salamaa on paranneltu ja lisäksi uutena ominaisuutena on tullut kuvien automaattikorjaus oton jälkeen, esimerkiksi kontrastin korjailua. K800i:n tavoin K810i:sta löytyy blogituki.

Muita K810i:n ominaisuuksia ovat kahden tuuman laadukas näyttö, musiikki- ja videosoittimet, Bluetooth, radio ja muistikorttipaikka. Mukana seuraa 128 megatavun kortti.

Ilahduttavaa K810i:nkin kohdalla on ohentuminen: K800i oli 22 millimetriä paksu, nyt K810i enää vain 17 mm. Tämä on lähinnä uudistuneen linssinsuojuksen ja näppäimistön ansiota. Tuntuma puhelimen koosta on ohentumisen vuoksi varmasti aivan erilainen, huomattavasti kompaktimpi. Näppäimistö ei näytä kovin mukavalta käytettävältä. Tyyli ajaa joskus käytettävyyden edelle.

Sony Ericsson W610i

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 6.2.2007 16:57
Sony Ericsson W610i

Sony Ericsson W610i on toinen tämän päivän lisäyksistä Sony Ericssonin suosittuun Walkman-perheeseen. Walkman-puhelimia on myyty jo yli 20 miljoonaa kappaletta.

W610i:n tärkein asia on tietysti musiikki. Siihen löytyy uuden polven Walkman 2.0 -soitin. Toistoaikaa luvataan hurjat 25 tuntia, joka varmasti riittää useimmille päivittäiseen käyttöön. Myös radio löytyy W610i:sta. Käytännössä W610i on K550i:n Walkman-versio.

W610i on myös EDGE-puhelin, eli tässä Sony Ericssonin linja on nyt muuttunut aikaisempaan verrattuna. EDGE-puhelimia aletaan tuoda Euroopankin markkinoille.

Muita ominaisuuksia ovat mm. 2 megapikselin automaattitarkennuksella varustettu kamera ja Bluetooth stereotuella. Luonnollisesti muistikorttipaikka löytyy, ja se on nykytyyliin mallia Memory Stick Micro. Mukana tulee 512 megatavun kortti, johon mahtuu jo ihan mukavasti musiikkia.

Myyntiin W610i on tulossa toisella vuosineljänneksellä eli alkukesästä.

Lisätietoa

Sony Ericsson K550i

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 6.2.2007 16:50
Sony Ericsson laajensi Cyber-shot-kamerabrändiään alaspäin tänään julkistamalla keskihintaluokkaan K550i-kamerapuhelimen.

Sony Ericsson K550i K550i on tehty lähinnä kuvaaminen mielessä. Kameran resoluutio on 2 megapikseliä, ja siitä löytyy automaattitarkennus. Mukana on myös LED-kuvausvalo. Eteenpäin otettuja kuvia voi siirtää monin tavoin, esimerkiksi lataamalla ne omaan blogiinsa tai tulostamalla PictBridge-liitännän kautta.

K550i on ilahduttavan hoikka näin hyvillä ominaisuuksilla varustetuksi keskihintaluokan puhelimeksi: 14 mm.

K550i:ssa on Memory Stick Micro -muistikorttipaikka ja mukana tulee 64 megatavun kortti. Näyttö on 1,9 tuuman 262144-värinen TFT, Bluetooth löytyy ja musiikkisoitin sekä radio. Tuttuun SE-tyyliin mukana on myös kunnollinen web-selain sekä RSS-lukija.

Mielenkiintoisen K550i:stä tekee se, että mukana on myös EDGE-tiedonsiirto. Yleensä SE on jättänyt sen vain Amerikan malleihinsa, mutta linja näyttää vaihtuneen...myyntiin K550i on tulossa kesällä.

Lisätietoa

Sony Ericsson J110i, J120i, K200i, K220i

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 6.2.2007 16:38
Aloitamme päivän huimaavan Sony Ericsson -uutistulvan läpikäynnin näistä halvemman pään uusista puhelinmalleista.

Sony Ericsson J120i ja K220i

Ilmeisesti Suomen markkinoille näistä ovat tulossa vain J120i ja K220i, jotka löytyvät myös vasemmalla olevasta kuvasta. Vasemmalla puolella kuvassa on J120i.

Kaikki neljä ovat perinteisen kapulatyylin puhelimia. K200:ssa ja K220:ssa on kamera. J120:ssa ja K220:ssa puolestaan on radio.

Nämä ovat kaikki aivan peruspuhelimia. Käytännössä K200 ja K220 ovat kuin J110 ja J120 kameralla varustettuna.

J120i on aivan peruspuhelin. Radio löytyy, J110:sta ei löydy sitäkään. Tulossa myyntiin vuoden 2007 toisella vuosineljänneksellä.

K220i:n tärkeimmät ominaisuudet ovat VGA-tason kamera ja radio. Myyntiin se on tulossa Q2/2007. K220i eroaa K200:sta siinä, että halvemmassa mallissa ei ole radioa.

Lisätietoa:

J120i

K220i

DNA:n 3G-verkko 3,6 megabittiin

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 3.2.2007 18:49
Tämän hetken eniten kasvava operaattori Suomessa on DNA. Syykin on selvä, DNA:lla on halvimmat hinnat, koska se ei ole nostanut hintoja Elisan ja Soneran tavoin. DNA:n mukaan hinnankorotuksia ei ole luvassa jatkossakaan.

DNA:n liittymämäärä kasvoi viime vuoden aikana jo melkein miljoonaan. Sinäkin voit helposti siirtyä DNA:n asiakkaaksi tästä.

Tämän viikon torstaina DNA kertoi kiihdyttävänsä koko 3G-verkkonsa uuteen nopeuden aikaan: HSDPA:han, eli 3,6 megabitin maksiminopeuksiin. Käytännössä näin korkeisiin siirtonopeuksiin ei ylletä, mutta hyvissä olosuhteissa kaksi megabittiä on mahdollisuuksien rajoissa. 3,6 megabittiä ei aluksi edes tarjota tästä johtuen asiakkaille, vaan nopeusluokat tulevat olemaan 512 kilobittiä, yksi megabitti ja kaksi megabittiä. Nopeusluokkien hinnoittelua ei vielä paljastettu, sillä datapaketit tulevat myyntiin vasta keväällä. Kaksimegabittisen hinnaksi arvioitiin kuitenkin noin 50 euroa kuussa.

Aikaisemmin Suomessa Elisa on päivittänyt 3G-verkkonsa HSDPA-aikaan. Soneran päivitysaikataulusta ei ole toistaiseksi tietoa.

DNA:n asiakkaat pääsevät hyötymään HSDPA-verkosta heti hankkimalla 384 kbit/s:n datapaketin, joka maksaa alle 30 euroa kuussa. Sen avulla HSDPA-siirtonopeuksia voi käyttää huhtikuun loppuun asti, jolloin erilliset HSDPA-datapaketit tulevat saataville. HSDPA-nopeuksille tarvitset sitä tukevan puhelimen, joita ei vielä montaa ole. Löydät ne mm. sivustomme ominaisuushaulla.

Nokialta musiikkikauppa

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 3.2.2007 11:21
Nokia aikoo lähitulevaisuudessa laajentaa reviiriään: tulossa on musiikkikauppa sekä paikannuspalveluita. Nokia laajentuu siis internet-palveluihin. Nokian ykkösmies, toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo, lupailikin jo viime vuoden lopulla Nokiasta tulevan tulevaisuudessa internet-yhtiö. Nämä uudet palvelut toteuttavat tätä linjausta.

Nokian laajeneminen uusille alueille voi närkästyttää operaattoreita, joiden alueelle Nokia on tunkeutumassa. Kallasvuon mukaan operaattoreita kuitenkin yritetään olla ärsyttämättä.

Nokian musiikkikauppa tulee perustumaan Nokian viime vuonna ostaman Loudeye-yhtiön teknisiin ratkaisuihin. Ilmeisesti Nokian musiikkikaupasta musiikkia pystyy ostamaan sekä puhelimella että tietokoneella. Kaupan yksityiskohdista, kuten esimerkiksi siitä, millaista kopiointisuojausratkaisua tullaan käyttämään, ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Musiikkikaupan lisäksi toinen uusi aluevaltaus Nokialle on paikannus. Pian kauppoihin tuleva N95 on ensimmäinen Nokian mobiililaite, josta löytyy GPS-paikannus. Ajan myötä GPS-laitteita on tulossa enemmälti.

N95:n mukana tulevat kartat, mutta paikannus- ja paikkatietopalveluista joutuu maksamaan erikseen. Palvelun voi tilata eri ajoiksi: päivästä vuoteen kerrallaan. Palvelu tarjoaa mahdollisuuden käyttäjälle etsiä sijaintinsa perusteella mm. ravintoloita ja hotelleja.

Microsoft uskoo valtaavansa mobiilimaailman

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 3.2.2007 11:07
Taloussanomissa julkaistiin tällä viikolla Bill Gatesin haastattelu. Gatesin mukaan Microsoftin puhelinohjelmiston markkinaosuus kasvaa nopeammin kuin kenenkään muun. Osaltaan tämä johtuu siitä, että lähtötaso on ollut melko vaatimaton. Windows Mobilen markkinaosuudeksi on arvioitu viidestä kymmeneen prosenttia, kun Nokian käyttämän Symbian-käyttöjärjestelmän osuuden on arvioitu olevan noin 70 prosenttia.

Gates ei halua luovuttaa kilpailua vaan lähinnä päinvastoin. Hänen mukaansa heillä on jo hyvä jalansija mobiiliohjelmistoissa, joissa kilpailu tulevaisuudessa tulee olemaan Gatesin mielestä todella rajua.

Jo nyt ollaan Gatesin mukaan siinä tilanteessa, että kyse ei ole enää itse laitteesta vaan enemmänkin sen sisällä olevasta ohjelmistosta. Tämä pitää varauksin paikkansa. Älypuhelinten osuus koko matkapuhelinmarkkinasta on vielä kuitenkin melko pieni.

Mutta mitä tulevaisuudessa tapahtuu? Uskon, että Windows Mobilen osuus kasvaa. Symbianin markkinaosuus säilyy aika lailla nykyisen kokoisena. Paljon riippuu siitä, saako Microsoft mobiili-Windowsilleen uusia hyödyntäjiä. Siihen en usko, että Nokia ottaisi Windows Mobilen käyttöön, vaikka näinkin on huhuttu ainakin yrityskännyköiden osalta aikanaan.

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
alkaen 394 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 299 €
vertaa hintoja >>
HTC Desire HTC Desire
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 457 €
vertaa hintoja >>
Nokia C5-03 Nokia C5-03
alkaen 125 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S Plus i9001 Samsung Galaxy S Plus i9001
alkaen 298 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 135 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Y S5360 Samsung Galaxy Y S5360
alkaen 98 €
vertaa hintoja >>
Nokia N900 Nokia N900
Ei vielä hintoja

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä
Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä
Kattavassa testissä Nokia N9 Kattavassa testissä Nokia N9

Tuoreimmat uutiset

Nokialta tulee enää yksi Symbian-puhelin Nokialta tulee enää yksi Symbian-puhelin (4.2.2012 12:01)
Verkkolehti The Registerin mukaan Nokia ei aio enää tuoda markkinoille kuin yhden uuden Symbian-laitteen. Ohjelmiston kehitys siirrettiin viime vuonna Accenturelle ja Nokia ilmoitti joulukuussa ....
Kommentteja (10)
Motorola sai Applen laitteille myyntikiellon Saksassa Motorola sai Applen laitteille myyntikiellon Saksassa (3.2.2012 17:03)
Apple on joutunut oikeuden päätöksen jälkeen lopettamaan 3G-tekniikalla varustettujen iPadien sekä iPhone 3GS - ja iPhone 4 -mallien myynnin saksalaisessa nettikaupassaan. Oikeuden päätöksen ....
Kommentteja (9)
Suomalaistutkimus: Lumian käytettävyys lähes iPhone-tasoa Suomalaistutkimus: Lumian käytettävyys lähes iPhone-tasoa (3.2.2012 14:11)
Applea on perinteisesti kehuttu käytettävyyden kuninkaaksi, mutta myös Microsoft on kehuskellut oman mobiilialustansa hyvillä tuloksilla käyttäjätyytyväisyystesteissä. Åbo Akademin MediaCity-yksikössä ....
Kommentteja (20)
Windows Phone 8 -päivityksen yksityiskohdat paljastuivat Windows Phone 8 -päivityksen yksityiskohdat paljastuivat (3.2.2012 11:45)
Microsoftilta on vuotanut julki sisäiseen käyttöön tarkoitettu video, jossa yhtiön Windows Phone -johtaja Joe Belfiore selvittää seikkaperäisesti Windows Phone -alustan seuraavan suuren päivityksen ....
Kommentteja (12)
Google kiristää Android Marketin tietoturvaa Google kiristää Android Marketin tietoturvaa (3.2.2012 10:40)
Google on kertonut ottaneensa Android Marketissa käyttöön Bouncer-nimisen valvontajärjestelmän, jonka on tarkoitus estää haittaohjelmien pääsy Androidin viralliseen sovelluskauppaan. Bouncer ....
Kommentteja (6)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
HTC Desire HTC Desire
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia C5-03 Nokia C5-03
Samsung Galaxy S Plus i9001 Samsung Galaxy S Plus i9001
Nokia 500 Nokia 500
Samsung Galaxy Y S5360 Samsung Galaxy Y S5360
Nokia N900 Nokia N900

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.