Puhelinvalmistaja vahvisti: Vuotanut puhelin on tulossa

3
Puhelinvertailu



Matkapuhelinvalmistaja BlackBerry on yllättänyt ja kommentoinut verkkoon vuodettuja kuvia ja huhuja tulevasta Android-laitteesta. Aiemmin Venice-koodinimellä ja nyt Priv-myyntinimellä tunettu laite on tulossa vielä tänä vuonna, kertoo BlackBerry.

Yleensä matkapuhelinvalmistajat, kuten muutkin teknologiayhtiöt, kiistävät huhut tai eivät kommentoi niitä lainkaan, kunnes tuote on julkistettu virallisesti. Esimerkiksi uusimman iPhonen kohdalla lähes kaikki tiedettiin etukäteen, mutta kukaan ei olettanut Applen kommentoivan epävirallisia tietoja.



Tänään BlackBerryn toimitusjohtaja John Chen on kertonut neljännestuloksen yhteydessä, että QWERTY-näppämistöllä ja kosketusnäytöllä varustettu BlackBerry Priv on saapumassa. Priv saapuu "merkittäville markkinoille" ja verkkomyyntiin ennen vuoden loppua, mutta tarkempaa tietoa saatavuudesta tai muista tiedoista ei annettu.

Tiedämme jo, että Priv on varustettu suurella kosketusnäytöllä, jonka alta paljastuu fyysinen QWERTY-näppäimistö. Laitteessa pyörii yhtiö kustomoima Android ja ominaisuuksiksi on huhuttu muun muassa 18 megapikselin kameraa. Chen vakuutti lehdistötilaisuudessa, että yhtiö edelleen luottaa Androidista huolimatta myös omaan BlackBerry 10 -käyttöjärjestelmään.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro – hinta laskenut -30%

Apple iPhone 16 Pro
879 € iPhonetalo
1259 € Proshop
1259 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
630 € Hobby Hall
732 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -18%

Realme 12 Pro – hinta laskenut -16%

Realme 12 Pro
402 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 481 €

Kommentit (3)

veeman07
veeman07

1

Mahdollinen otsikko olisi myös ollut esim. " Blackberry julkaisee Android puhelimen". Miksi artikkelista ei selviä sen kirjoittaja?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.