Applella käsissään vallankumouksellista teknologiaa – Mullistaa diabeetikoiden arjen

1
Manu Pitkänen

Applella käsissään vallankumouksellista teknologiaa – Mullistaa diabeetikoiden arjen
Apple kehittää noninvasiivista teknologiaa verensokerin mittaamiseksi kehosta, kertoo CNBC. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että verensokeria (glukoosi) voisi mitata verestä ilman että ihoa pitäisi läpäistä neulalla. Teknologia auttaisi erityisesti diabetestä sairastavia ihmisiä.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun aiheesta on levinnyt huhu-uutisia mediassa. Kaikkein kiivaimmillaan spekulaatiot kävivät vuoden 2013 tienoilla, jolloin Apple rekrytoi riveihinsä useita noninvasiivista teknologiaa kehitteitä insinöörejä. Apple on palkannut henkilöstöä useista terveysalan yrityksistä, muun muassa Vital Connectilta, Masimolta, Sanolta, Medtronicilta, Senseonicsilta, AccuVeiniltä ja C8 Medisensorsilta.

CNBC:n mukaan teknologian tutkiminen lähti liikkeelle jo vuonna 2010, jolloin Applen perustaja Steve Jobs esitti visionsa älykellomaisesta mittalaitteesta. Noninvasiivisen glukoosimittauksen parissa työskentelee Applella noin 30 työntekijää. CNBC:llä puhuneiden lähteiden mukaan teknologia on tällä hetkellä sen verran pitkällä, että Apple on aloittanut käyttökelpoisuutta ja toimivuutta kartoittavat testit.



Viime kesänä Economic Daily News uutisoi Applen kehittävän uutta laitetta glukoosimittaukseen. Juttu antoi ymmärtää, että kyseessä voisi olla Apple Watchille tarkoitettu lisälaite.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1926 €

Samsung Galaxy A16 (4G) – hinta laskenut -18%

Samsung Galaxy A16 (4G)
155 € Hobby Hall
189 € Power
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 189 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.