OnePlussan uusi huippumalli sai jo ensimmäisen päivityksen

1
Puhelinvertailu

OnePlussan uusi huippumalli sai jo ensimmäisen päivityksen
OnePlus tunnetaan tietysti (suhteellisen) edullisista huippupuhelimistaan, mutta viimeisen parin vuoden aikana yhtiö on panostanut erityisesti palveluun ja kuluttajien tyytyväisyyteen.

Yksi tärkeimmistä asioista tyytyväisyyden osa-alueella ovat tietysti pikaiset päivitykset. Android-valmistajat tunnetaan yleisesti heikosti päivittyvistä laitteista, vaikka se ei välttämättä aina pidä paikkansa. '

OnePlus pyrkii tuomaan puhelimilleen varsin hyvin päivityksiä ja tukevansa vanhempiakin laitteita melko hyvin. Tästä kertoo esimerkiksi hiljattain julkaistu Android Oreo -päivitys, joka saapui ensimmäisenä yhtiön viime vuoden laitteille.

Nyt OnePlus on julkaissut myös ensimmäisen päivityksen viime viikolla esitellylle puhelimelleen. OnePlus ei totisesti aikaile päivitystensä kanssa, sillä vain 8 päivää kerkesi kulua puhelimen esittelystä, kun tarjolla on jo päivitys.



Lisäksi kyseessä ei ole vain muutamia bugeja korjaava päivitys vaan se aidosti myös parantaa useita keskeisiä toimintoja. OnePlus kertoo, että OxygenOS 4.7.2 -päivitys parantaa mm. kasvontunnistusta, sormenjälkilukijaa ja kameran vakautusta.

1613 megatavun kokoinen päivitys on lähtenyt jakeluun ja saapunee pian kaikkiin OnePlus 5T -laitteisiin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro – hinta laskenut -30%

Apple iPhone 16 Pro
879 € iPhonetalo
1259 € Proshop
1259 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
630 € Hobby Hall
732 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -18%

Realme 12 Pro – hinta laskenut -16%

Realme 12 Pro
402 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 481 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.