Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Nokia vaihtaa kosketusnäytön puhelimiinsa?

18
Matti Vähäkainu

Nokia vaihtaa kosketusnäytön puhelimiinsa?
Taiwanilaisen DigiTimesin mukaan Nokia on vaihtamassa pois resistiivisistä kosketusnäytöistä. Tilalle tulee iPhonestakin tuttu kapasitiivinen näyttö. Lähteiden mukaan Nokia olisi tilannut 2 miljoonaa uutta näyttöä 5800 XpressMusicin uuteen erään, jonka julkaisu tapahtuisi touko-kesäkuussa.

Lähteidein mukaan voidaan myös olettaa, että tuleva N97-huippupuhelin tulee käyttämään niin ikään uutta kapasitiivista kosketusnäyttöä. Lisäksi lähteet odottavat myös muita uusia kapasitiivisia näyttöjä käyttäviä puhelimia vuoden kolmannella neljänneksellä.
Nokia on toimittanut resistiivisellä kosketusnäytöllä varustettua 5800 XpressMusic -puhelinta noin kolme miljoonaa kappaletta. Puhelin saapui kauppoihin viime marraskuussa ja sen myyntivalttina on pidetty erityisesti hintaa.

Applen lisäksi myös muun muassa LG ja Samsung ovat käyttäneet kapasitiivisia kosketusnäyttöjä puhelimissaan.

Päivitys: Nokia on DigiTodayn mukaan kiistänyt huhun ja kertoo olevansa tyytyväinen ensimmäisen S60-kosketusnäyttöpuhelimensa saamaan vastaanottoon.

Kommentit (18)

Kornelius (vahvistamaton)

1

Olis kiva tietää että miksi ja mitä eroa noilla on?
Ei tavallinen kuluttaja voi käsittää ammattitermien sisältöä ellei asiaa avata hieman, joten sinänsä sen voisi ottaa näissä jutuissa huomioon..

Vastaa
Ddarud (vahvistamaton)

5

Tuo Resistiivinen näyttö reagoi kaikeen kosketukseen kun taas Kapasitiivinen reagoi vain sähköä johtavaan materiaaliin. Erona on vain se että kynän kärjessä täytyy olla kapasitiiviselle pinnalle suunniteltu pinta. Tällä hetkellä Nokiaa voi käyttää vaikka hammastikulla, jatkossa ei.

Vastaa
Ananas (vahvistamaton)

6

Hyvä kopioida näitä juttuja kun ovat jo valmiiksi vanhentuneita.

5: Sormi on oikein mainio johdinmateriaali, ei tuota 5800:n kynää ole tullut edes otettua irti kertaakaan.

Vastaa
Jonathan (vahvistamaton)

7

Joo, ja eroina on vielä se että kapasitiivinen näyttö voi (ei tarvitse) olla kova, resistiivisen taas on lähes pakko olla pehmeä, kapasitiivisen ohjaamiseen riittää hipaisu, kun resistiivinen näyttö vaatii enemmän painetta (kuinka paljon enemmän riippuu toteutuksesta).

Käsittääkseni kapasitiiviselle näytölle on helpompi tehdä multitouch (esim. iPhone mahdollistaa viiden samanaikaisen kosketuksen havaitsemisen *ja* seuraamisen)

Blackberry Stormissa on itseasiassa näyttötekniikka, joka on sekä kapasitiivinen että resistiivinen, en ole päässyt sitä koettamaan, joten en tiedä kuinka hyvin se toimii käytännössä. Ideana on kuitenkin se että pointteria tai jotain vastaavaa liikutetaan kevyesti näyttöä koskettamalla ja panamalla sitä tehdään valinta.

Vastaa
Yllätys (vahvistamaton)

8

Tämä oli niin arvattavissa että huhu ei pidä paikkaansa. Nokia ei uudista puhelimiaan näin nopealla aikataululla. Se onkin kumma, vaikka maailman isoimmalla puhelinyhtiöllä on varmasti parhaimmat resurssit niin uusia merkittäviä malleja tai uudistuksia tulee todella hitaalla aikataululla. En usko että nokia saa tänä vuonna muita kosketusnäyttöpuhelimia tai muitakaan merkittäviä puhelimia ulos N97 lisäksi. Tällä hitaudella ei kyllä parannella jatkuvasti vähenevää markkinaosuutta älypuhelinten saralla.

Vastaa
jani (vahvistamaton)

11

Mitkä kaikki asiat ovat kapasitiivisessa näytössä parempaa,kuin resitiivisessa?.
Listatkaa hyvät ja huonot puolet.
Kiitos.

Vastaa
juhani (vahvistamaton)

13

> Tällä hitaudella ei kyllä parannella jatkuvasti vähenevää
> markkinaosuutta älypuhelinten saralla.

heh, nokia otti kosketusluurimarkkinoista 20% markkinaosuuden heti kärkeen, ja tällä kvartaalilla myynevät vähintään tuplasti pelkästään 5800:sta kuin apple myy iphoneja. sulla on melko omintakeinen näkemys "vähenevästä markkinaosuudesta", kuten myös siitä miten markkinat toimii noin ylipäätään.

Vastaa
Yllätys (vahvistamaton)

14

@MaZa

Kiitos korjauksesta. Tämä onkin ihan piristävä uutinen että suunta on lähtenyt ylöspäin. Vuosi sitten oltiin paljon paremmissa asemisssa. Viime vuoden lopussa oli niin kova notkahdus että kyllähän sieltä vähän ylöspäin on hyvä nyt tullakkin. Uuteen nousuun ja uusia luureja vaan kehiin, jotka lyö muut ällikällä.

http://www.mobiiliblogi.com/2009/01/27/n...alypuhelimissa/

Vastaa
Vikke (vahvistamaton)

15

Ajattelin jo, että tässäpä on loistava uutinen. Pitipä senkin sitten olla täyttä puppua. Eli jatkossakin jää Nokian puhelin ostamatta.

Vastaa
Capasitive (vahvistamaton)

16

ABI Researchin mukaan kapasitiiviset näytöt tulevat tietyllä tasolla yleistymään kalliimman hintaluokan puhelimissa,mutta resistiiviset näytöt tulevat olemaan vahvoja edullisemmissa hintaluokissa.
Kapasitiivisten näyttöjen etuja ovat: niiden parempi käyttötuntuma -sekä tuki monikosketukselle (multi-touch),joka on muun muassa Applen iPhonejen käyttöliittymän kantava voima.

Vastaa
kauppatieteden professori (vahvistamaton)

17

heh, nokia otti kosketusluurimarkkinoista 20% markkinaosuuden heti kärkeen, ja tällä kvartaalilla myynevät vähintään tuplasti pelkästään 5800:sta kuin apple myy iphoneja. sulla on melko omintakeinen näkemys "vähenevästä markkinaosuudesta", kuten myös siitä miten markkinat toimii noin ylipäätään.

Juhani laukoo täällä kovilla. Hän tykkää että kosketusnäyttöpuhelimet ovat sama asia kuin älypuhelimet. Juhani tietää myös omasta kristallipallosta jo kuinka paljon puhelimia myydään tulevaisuudessa ja sen lisäksi hän tietää varmasti kattavan koulutuksen ja monien vuosien kokemuksen jälkeen kuinka markkinat toimivat. Mutta eihän siitä kukaan muua edes puhunut täällä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja