Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Google tiukentaa otettaan Android-valmistajista

2
Teemu Laitila

Google tiukentaa otettaan Android-valmistajista
Googlen Androidin yhtenä suurimmista ongelmista on pidetty laitekannan sirpaloitumista eli suurta määrää ominaisuuksiltaan hyvin vaihtelevia laitteita ja useita eri käyttöjärjestelmäversioita. Monet haluaisivat eroon myös eri valmistajien omista yleensä raskaammista käyttöliittymistä, jotka on liimattu Androidin päälle.

Viime päivinä julkisuuteen tulleiden raporttien perusteella Google on puuttumassa raskaalla kädellä Android-valmistajien lähes rajattomiin käyttöjärjestelmän muokkausoikeuksiin. Businessweekin sisäpiirilähteiltä saamien tietojen mukaan Google aikoisi tulevaisuudessa vaatia Android-valmistajia hyväksyttämään käyttöjärjestelmään tekemänsä muutokset etukäteen Googlen edustajilla.

Google motivoi valmistajia ennakkotarkistuksiin epäämällä etukäteispääsyn uusiin Android-versioihin niiltä, jotka eivät suostu Googlen ehtoihin. Valmistajien ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi odottaa virallista lähdekoodien julkaisua, mikä jättäisi ne kuukausia jälkeen kilpailijoistaan.
Businessweekin mukaan Google perustelee uusia määräyksiä laaduntarkkailulla, bugien mahdollisimman aikaisella korjauksella ja tarpeella säilyttää "yhteinen nimittäjä" eri valmistajien laitteissa. Tarkastuksien jälkeen valmistat voivat muokata laitteita, tiettyyn rajaan saakka.

Android-käyttöliittymien suitsemisen lisäksi taiwanilainen Digitimes raportoi Googlen harkitsevan vielä tarkempaa standardointia tablet-laitteisiin tarkoitetun Android 3.0 -version osalta. Syyksi Digitimesin lähteet kertovat Googlen huolen nimenomaisesti isoille ruuduille suunnattujen Android-sovellusten vähyydestä. Google haluaa kannustaa sovelluskehitystä tarjoamalla yhtenäisemmän käyttökokemuksen eri laitteissa, mikä helpottaa sovellusten julkaisua.

Honeycombin standardointi yltäisi tietojen mukaan myös tableteissa käytettyihin komponentteihin. Digitimes kertoo, että Google suunnittelee yhteistyötä ARM-prosessoreita suunnittelevan ARM Holdingin kanssa, jotta Honeycomb voitaisiin sovittaa paremmin tietyille ARM-prosessoreille. Laitteiden standardointi helpottaisi Googlen päivitystyötä tulevaisuudessa.

Kommentit (2)

Mikaelson
Mikaelson

2

@1

En nyt tiedä sopiiko Anssin vertaus tähän kohtaan. Minusta sillä tarkoitetaan sitä, että Nokia olisi vain yksi valmistaja muiden joukossa, eikä lähimainkaan Googlen kanssa tasa-arvoinen kumppani.

Ja mitä itse uutiseen tulee: minusta tämä on hyvä uutinen. Nykyään ongelma Android-maailmassa on nimenomaan se, että käyttöliittymää kustomoidaan ehkä liikaakin, jolloin esim. päivitysten kanssa kestää kauan. Ehkä on ihan hyväkin, että joku vähän katsoo noiden kustomointien perään. Ja eihän tämä sitä tarkoita, etteikö käyttöliittymää saisi muokata, mutta esim. Samsung on kaiketi muuttanut tiedostojärjestelmääkin jne. Tietysti, jos kustomointien kanssa otetaan hyvin tiukka linja, niin voi tästäkin haittaa olla. Liika kontrolli voi johtaa valmistajien siirtymiseen muiden käyttöjärjestelmien pariin, esim. MeeGoon.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja