Onko tässä ensimmäisen Microsoft-puhelimen etupaneeli?

4
Matti Robinson

Onko tässä ensimmäisen Microsoft-puhelimen etupaneeli?
Microsoftin on kerrottu luopuvan Windows Phone -nimestä, joten tulevaisuudessa puhelimetkin ovat "pelkän" Windows-brändin alla. Samojen huhujen mukaan yhtiö unohtaa Nokia-brändin Lumia-älypuhelimissa. Nyt ranskalaissivusto on puolestaan julkaissut kuvan, jossa puhelimen etupaneelissa komeileekin Microsoftin nimi.

NowhereElse-sivuston julkaisemassa kuvassa on perinteinen neliskanttinen puhelimen etupaneeli, jonka näyttöosa vaikuttaa varsin suurelta. Kyseessä on todennäköisesti yli viiden tuuman näytöllä varustetun laitteen paneeli, jossa reunukset on jätetty minimiin.

Kyseessä voisi olla esimerkiksi seuraava lippulaivamalli, jota voi kutsua jo puhletiksi. Riippuen käden koosta voi laite olla vaikkapa Lumia 1520:n seuraaja. Toki pelkän etupaneelin perusteella on vaikea sanoa laitteesta juuri mitään. Varsinkin, kun on kovin epävarmaa onko kuva edes todenperäinen. Mielenkiintoista on kuitenkin paneelin yläreunassa, kuulokkeen vieressä oleva Microsoft-teksti, joka nykyisellään Lumia-puhelimissa on Nokia.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -20%

Motorola Moto G37 – hinta laskenut -19%

Motorola Moto G37
199 € Verkkokauppa.com
199 € Gigantti
199 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 246 €

Samsung Galaxy S25 FE – hinta laskenut -17%

Samsung Galaxy S25 FE
499 € Gigantti
499 € Proshop
499 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Nothing Phone (3a) Lite – hinta laskenut -16%

Nothing Phone (3a) Lite
199 € Proshop
253 € Hobby Hall
299 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Kommentit (4)

Mrmistermrmister
Mrmistermrmister

4

Microsoft tulee tietysti julkaisemaan vaikka minkälaista mallia, mutta ainoa malli mikä itseäni todella kiinnostaisi, olisi seuraaja Lumia 1020:lle.

Seuraajaan haluaisin kolmemuutosta: suuremman näytön, paremman kameran (vaikka 1020:n kamera jo onkin erinomainen) sekä huomattavasti enemmän tehoa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.